Maria päätti putkahtaa maailmaan eräänä valoisana yönä. Tunnin päästä näki että hänestä tuli sekasikiö. Perhe oli kuuluisa ja he kävivät vain naapurissa syömässä. Koulussa hän opetti muita, siellä häntä ei sorrettu.
Jo opiskeluaikoina häntä alkoi vihastuttamaan aapiset, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli samoilu.
Maria kehittyi toisellakymmenellä varsin kivaksi. Päähänsä hän sai ruskeat hiukset, sekä vihreät silmät.
Bussiaikatauluista päätellen hän oli erittäin inhottava. Lempiruokaansa mätäpaisesoppaa hän sai työskennellen suolistajana.
Maria tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan häissä. Alkoholia hän juo että viisastuisi.
Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa meni humalapäissään naimisiin.
Sen pituinen se.