IRC-Galleria

<3Keskiviikko 10.05.2006 01:34

Kaikki alkaa niin, hän
sanoo "Rakkaani, jos en
aina mä sinun olla
saakkaan, niin
tiedä, että vaikka mä
lähtisin luotasi, en haluu,
että sulle huolta siin'
tuottaisin."
Hiljaa poika katseensa
nostaa, silmänsä tytön
silmät kohtaa.
Sinistä lämpöä katse
hohtaa, kun käden käteensä
poika ottaa.
Ihollaan tytön lämmön
tuntee, suudellessaan
silmänsä sulkee.
Hetken syleilevät hiljaa
toisiaan. Pois pian lähtee
tyttö, siksi oisi vaan
niin hienoa viettää vielä
pieni hetki yhdessä.
"Erossa susta pieninkin
hetki on kaikki hetket
yhteensä."
Jäävät vielä toisiansa
vähäksi aikaa hellästi
halaamaan,
salaman iskiessä sytyttäen
puun jossain kaukana ulkona
palamaan.
Palaamaan tulisi poika
mielessänsä vielä useesti
päivään tuohon.
Oman uomansa syövytti
mieleen pojan virtaavan
muistojen vuohon.
Hän sanoo "Oot mulle kaikki
kaikes, kaunis kuin taivaan
enkeli,
ja sun puolestas valmis oon
antamaan kaiken ja
uhraamaan vaikka mun
henkeni."
Niin lähti tyttö, hymyillen
hän sanoi palaavansa
takaisin huomenna.
Ja niin kävi, että heidät
erottaan pystyi ainoastaan
kuolema.

Hetki vain aikaa on...
Ei sua tarvitse kuoleman
pelottaa, ei meitä voi edes
kuolema erottaa.
Hetki vain aikaa on...
Ja vaikka me kuoltaisiin,
sieluni on aina sun
luonasi.
Hetki vain aikaa on...
Ei ikinä voi tietää,
milloin rakkaamme meiltä
pois viedään.
Hetki vain aikaa on...
Kun on viimein aika lähtee,
niin tule mukaan, laita
kätesi mun käteeni.

Ilta pimenee, kaupungin
ilma viilenee, kauppa
viimeinen kii menee.
Kun kiireinen liikenne
hiljenee, tyttö on kuin
viimeinen ihminen,
joka kaupungin tyhjiä
katuja pitkin kulkee illan
suus.
Hänen mielensä kaiketi
tuudittaa rauhallisuuteen
hiljaisuus.
Mitä pian tapahtuisi, sitä
tyttö ei varmaan kai
aavistakaan.
Kulkee vaarallist' matkaa.
Sydän lujempaa tavallist'
hakkaa,
kun hän miettii itsellensä
ja rakkaalleen
tulevaisuutta.
Pian tarkoitus yhteen
muuttaa, liiku ei mielessä
yhtään muuta.
Niin huomaamattaan mutkan
takaa auto häntä kohti
kaartaa.
Ei unessa oleva mies edes
huomaa, kun tytön maahan
kaataa.
Ei auttaa ehdi kukaan, ei
sanaakaan matkalle mukaan
antaa.
Sua aina mä rakastaa
lupaan, sanat ikuisuuteen
tytön saattaa.

-kertsi-

Kädessään kuvaa tytöstä
puristaa, lupaa tyttönsä
muistaa.
Hiljaa silmänsä ummistaa ja
nimeä tyttönsä kuiskaa.
Ei iloa lainkaan
tullutkaan, vaan inhoa,
vaivaa, kurjuutta.
Ja lähellä hulluutta poika
huutaa ja kiroaa maailman
julmuutta.
Sai kohtalo riistää
lempensä.
"Mä teen mitä vain sinun
vuoksesi..."
Niin poika jo riistää
henkensä...
"...ja mä tahdon vain sinun
luoksesi."
Valo kylmällä terällä
kiiltää, ihoo raastava
tuska viiltää.
Jäljen rakkauden värillä
piirtää, sielunsa ainiaaksi
yhteen liittää.

-kertsi-

Hetki vain aikaa on...
Kun on viimein aika lähtee,
niin anna elämäs, kaikki
minun tähteni.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.