IRC-Galleria

Joskus on parempi päästää irti, se sattuu.. voi sattua kauankin, mut joskus se kipu tulee helpottaan. Syvimmän haavan tekee se kun antaa unelmien karata, ne on kuin kaasupalloja, joita lapsi pitää kädessään tiukemmin kun voit uskookkaan, ne on sen oma aarre. Sit ku niiden pitää antaa leijailla taivaalle, sanoo hyvästi ja vaan kattoo ku ne heiluu taivaalla tuulen vietävänä ja muuttuu koko ajan pienemmiksi, kunnes lopulta katoo kokonaan. Niiden tilalle jää tyhjä aukko sydämeen, ei oikein tiiä mikä sen aukon täyttäis, mikään ei oikein sovi siihen onttoon koloon. Kaipaus täyttää sen eka, ja se tuntuu hirveeltä, sun on niin ikävä, muiden on sitä mahdoton tajuta. Sä et voi ajatella mitään muuta, se varastaa sun ajatukset kokonaan itselleen.
Tulee kuitenkin aika jolloin tuut löytään jotain parempaa kuin sen kaipauksen siihen koloon, jotain paljon parempaa, parempaa kuin se entinen. Silloin kaipaus saa mennä, lapselle ostetaan uusia aarteita, joita se voi jälleen vaalia. Mä tiedän et se hetki tulee ku kaipaus väistyy, joten voin kai vaan odottaa sitä.