IRC-Galleria

Sinun julma koneesi
Sinun veresi kuin jäätä
Yksi katse voisi tappaa
Minun kipuni, sinun jännityksesi

Minä tahdon rakastaa sinua mutta minun on paras olla koskematta
Minä tahdon pitää sinusta kiinni mutta järkeni käskee minua lopettamaan

Halvaantunut tunnelohko jonka voivat elvyttää kuluneet ajatukset
jonkun toisen näkemysten muotoon tehdyt linjat ja loputon rakkaus
jottei kävisi sen osuessa atmosfääriin
niin kuin käy avaruusromulle
kun se tahtoo palata kotiinsa eikä usko ennusmerkkien
voivan tarkoittaa mitään

Ota valta pois niiden käsistä
jotka kuitenkaan eivät ymmärrä
Ole ilolla paha ihminen

Tämä ei ole kuolinvuode: ole hyvä ja tee se muualla
Hygienian vuoksi on syytä kantaa verhoo
ettei aivan kaikkien tarvi nähdä tuollaista
vaikka ne rakastaa kyllä tirkistellä
ja tuntea ylemmyydentunnetta, jota ne ei koskaan lunasta
niille on vahingonilo iloa puhtaimmillaan

Ota valta pois niiden käsistä
jotka kuitenkaan eivät ymmärrä
Ole ilolla paha ihminen

Älä kumarra niiden patsaita
joiden tuottamat on sun ongelmat
ole ilolla
paha ihminen

Vielä käy kuin avaruusromulle
kun se tahtoo palata kotiinsa eikä usko ennusmerkkien
voivan tarkoittaa mitään

Ota valta pois niiden käsistä
jotka kuitenkaan eivät ymmärrä
Ole ilolla paha ihminen

Älä kumarra niiden patsaita
joiden tuottamat on sun ongelmat
ole ilolla
paha ihminen

Hammaspyörän rattaana rasvan alla piilossa

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan
pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.

Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin
itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
"Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle,
pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa
maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen
silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti
päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä Etsien
lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin:
"Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen."
Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän
sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän
luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan
kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen
kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän
vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa
kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä
lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot
jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla,
mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja
nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän
tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen.
Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten
läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa.
"Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka
ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista.
Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties...
mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille,
että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen
ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä,
jolloin ensi kertaa tapasimme.
Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.
Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,
ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä
keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili.
"Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni
pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika
kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
suuntaan.

Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
2) tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin se ei olisi
vaikuttanut sinuun mitenkään.

Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.

"Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin jaloillemme silloin,
kun siipemme eivät enää pysty muistamaan miten lennetään."

pelkkä vahinko vai tahallasi teitkö
etukäteen suunniteltu juttu, veitkö
tietämättäsi rauhan jonka omistin ennen
en osannut aavistaa että riistäisit hengen
veit mukanasi palan joka kuului vain mulle
kerro mitä nyt teen, toivon et varastetulle
tavaralle sä löytäisit hyvääkin käyttöö
en voi nostaa syytettä, ei mulla oo näyttöö
huomasko kukaan, voisko joku todistaa
että osa mun sieluu nyt sun seinää koristaa
pidätkö itellä vai annatko takas
ja sä vastaat julmasti sanomalla mulle 'rakas'
ei ollut ainakaan mun tarkoitus
että muuttuis kylmveriseksi tämä post coitus
mä pyydän, rukoilen kun en voi sua pakottaa
palauta se mulle minkä tulit silloin ottaa

mietitkö valmiiksi vai etkö vain tiedä
ettei toisen omaa ilman lupaa noin voi viedä
mut ryöstit ja silti se tuntui hyvältä
puukotit rintaan, kaivoit liian syvältä
armahda mua, mä en en jaksa
sulta se ei kovin paljoo vaivaa maksa
jos tuot puuttuvan palan, teet minut ehjäksi
sen sijaan että vampyyrin tavoin imet tyhjäksi
olen haavoja täynnä mutten vuoda verta
lupaan itselleni: tää oli vika kerta
kun oveni avaan ja lähelle päästän
tästä lähtien mä kaiken mulle vain säästän
tää oli ensimmäisen asteen murha, niin raaka
sinuna mä pelkäisin kun taivaanporteilla vaaka
punnitsee sun sydämen, se liikaa painaa
ei ois kannattanut viedä sitä multa, nyt oon vainaa.

Kauas on tultu siitä
mihin piti tän tien johtaa
se kaikki minkä varaan me laskettiin
siruina jalkojen alla
On jotain mitä tekisin toisin
jos voisin palata alkuun
mut pidinkö mä kiinni liian tiukasti
vai enkö tarpeeksi?

enemmän kuin mitään mä tahdon filmin tään kelata alkuun
tahdon sitä vaikken mä siihen pystykkään
jotenkin on helpompi uskoo kohtaloon et näin pitikin käydä
kun hyväksyy et meistä ei ollut enempään

matkalla oppii paljon
etenkin itsestään
mä huomaan et mun virheitä on monta
ne näyttää niin itsestään selviltä
mut jos olisit ees puhunut kerran oikeesti ja katsonut silmiin
ja antanut mun nähdä sun tunteet kaikessaan
se ois ollut paljon

enemmän kuin mitään mä tahdon filmin tään kelata alkuun
tahdon sitä vaikken mä siihen pystykkään
jotenkin on helpompi uskoo kohtaloon et näin pitikin käydä
kun hyväksyy et meistä ei ollut enempäään

http://www.netello.com/viihde/persoonallisuustesti.php

Olet intuitiolla varustettu, ihmisistä ja asioista huolta pitävä, rauhallinen ja rauhaa rakastava, syvällinen ja monisyinen ihminen. Osaat yhtä luontevasti kohdata elämän henkilökohtaisia ja analyyttisiä tilanteita. Ihmistyyppisi on yleensä sopivimmillaan sisäisten asioiden ja näkymien kanssa, mutta tarvitsee jossakin määrin myös ihmiskontakteja. Tämä vastakkainasettelu aiheuttaakin toisinaan ongelmia. Olet sanavalmis, empaattinen ja idealistinen. Yleensä kaltaisesi ihminen sanoo vain tietävänsä asiat suoralta kädeltä, mutta ei välttämättä osaa selittää asioita toisille. Tunnet vahvasti toisten ihmisten tunteiden mukana, ja osaat tunnistaa hyvän ja pahan eri asioista ja tilanteista. Tästä syystä sovellut ammatteihin, joissa ollaan tekemisissä ihmisten kanssa. Nautit siitä, että voit olla avuksi toisille. Kun olet tehnyt jostakin asiasta päätöksen ja asettanut tavoitteesi, mitkään järkisyyt eivät saa päätäsi kääntymään. Se, osaatko kääntää tämän ominaisuuden sinnikkyydeksi, vai oletko pelkästään jääräpäinen, määrääkin helposti koko elämäsi suunnan ja menestyksen.

Muistatko sinä, joka juuri luet tätä tekstiä ja tunnet minut (esim. omistat puhelinnumeroni, olet paras kaverini, olet joskus jutellut kanssani jne.) miten tapasimme? Minä muistan (ehkä!) mutta muistatko sinä? Ole kiltti ja kommentoi että tiedän sinun muistelleen meidän kaveruuttamme :)
Sinä, joka kommentoit (tai luit tätä) kopioi tämä omalle sivullesi ja ylläty siitä, miten moni sinut muistaakaan.

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjota kommentti, jossa on muisto susta ja musta, vaikka emme edes puhuis usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa.
Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan susta..