IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

joo.oKeskiviikko 07.07.2010 00:02

Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.
Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.
Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.
Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.
Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.
Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.
Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.
Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.
Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.
Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.
Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.
Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.
Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.
Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.
Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.
Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.
Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.
Ole kiltti ja kopioi tämä edelleen omaan päiväkirjaasi, jos olet sitä mieltä, että homofobia on väärin!

<3<3Perjantai 26.02.2010 17:54

taidanpa olla helvetin onnellinen <3 sitte ku asuis vielä eripaikkakunnalla olisin maaaailman onnellisin <3

<3Keskiviikko 27.01.2010 01:42

rakastan rakastan rakastan rakastan <3<3<3<3<3<3

[Ei aihetta]Keskiviikko 27.01.2010 01:40

Tyttö: Mikä on vialla?
Poika: Pidän hänestä niin paljon...
Tyttö: Puhu hänelle!
Poika: Enpä tiedä, hän ei edes pidä minusta.
Tyttö: Älä sano noin. Olet uskomaton.
Poika: Haluan vain hänen tietävän kuinka tunnen.
Tyttö: Sitten kerro hänelle.
Poika: Minäkö?
Tyttö: Odotas, kenestä sinä pidät?
Poika: Hän ei pidä minusta...
Tyttö: Kuinka sinä voit tietää sen?
Poika: Minä vain voin.
Tyttö: No kerro hänelle.
Poika: Mitä minun pitäisi sanoa?
Tyttö: Kerro hänelle miten paljon hänestä tykkäät!
Poika: Minä kerron sen päivittäin.
Tyttö: Mitä sinä tarkoitat?
Poika: Olen aina hänen kanssaan. Rakastan häntä.
Tyttö: Tiedän mitä tunnet. Minulla on sama ongelma. Mutta hän ei ikinä tykkäisi minusta.
Poika: Voi, hänkään ei tykkää minusta.
Tyttö: Kyllä tykkää.
Poika: Mistä sinä tiedät...?
Tyttö: Kuka sinusta nyt ei tykkäisi?
Poika: Sinä.
Tyttö: Olet väärässä, rakastan sinua.
Poika: Rakastan sinua myös.
Tyttö: Joten aiotko mennä puhumaan hänelle?
Poika: Juurihan minä puhuin.
Koska luit tämän viestin, sinä saat perjantaina suudelman elämäsi rakkaudelta.
ÄLÄ RIKO KETJUA!!
Ihastuksesi pyytää sinua ulos.
Huominen tulee olemaan elämäsi paras päivä.
Kuitenkin, jos et kopioi tätä päiväkirjaasi sinun elämäsi on tuhoon tuomittu rakkauden puolesta

[Ei aihetta]Sunnuntai 29.11.2009 21:58

kopioi tämä
20 sekunnissa
päiväkirjaasi niin saat
huomenna jonkun ihanan
viestin joka muuttaa elämäsi

muuutttooo :)Keskiviikko 28.10.2009 22:57

muutto edessä :P vaihto ehtoina hesa,jyvskylä,mikkeli,tampere, jämsä ja nivala :) ja johonki niistä muutan :) ku vaan tietäs mihi niistä:)

tylysääää!!Torstai 22.10.2009 01:49

voi helvata!! ompa taas tylsää!!!! ois jo seuraavan kuun alku!!! :P pääsis juomaaaan... mutta eri paikkakunnalle onneks!!!
Random:
● Millainen olo sinulla on juuri nyt ? - haikee
● Mitkä housut sinulla on jalassasi ? -maastokuviot
● Mikä paita sinulla on päälläsi ? -huppari
● Miltä hiuksesi näyttävät ? -sekasin
● Mitä biisiä kuuntelet ? - en mittää
● Mitä söit viimeksi ? - jugurttia
● Mitä oot tehny tänään ? - vasta heräsin
● Viimeisin uni, jonka muistat ? -oon kaatrolla ja yhtä äkkiä mut vedetään sinne veden alle enkä pääse pois...
● Kenelle puhut juuri nyt ? - en juuri nyt kellekkään
● Oletko koskaan melkein kuollut ? -en kai..
● Millaset sukat sulla on nyt jalassa ? - ei oo sukkia
● Mikä saa sinut iloiseksi ? - kaverit, perhe ja muutama muu henkilö.
Rakkaus:
● Uskotko rakkauteen ? - kyllä
● Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä ? - no joo.. kai..
● Minkä laulun omistaisit rakkaallesi ? - finlanders-oikeesti
● Oletko omistavainen vai välinpitämätön ? - no enemmän kyllä omistavainen
● Mikä on kaunein asia joka sinulle on sanottu ? - rakastan sua oikeesti, vaikka en sitä näytäkkään. Tuut aina olemaan mun sydämmessä.
Kenen:
● Vieressä viimeksi nukuit ? - juhon
● Auton kyydissä olit viimeksi ? -anun
● Kanssa puhuit viimeksi puhelimessa ? - tais olla jamaica
● Hiukset haluaisit itsellesi ? - hmmmh.. varmaan jonku jolla on helvetin pitkät...
● Puhelimen viestejä oot viimeksi lukenut? - oman
● Vanhempia oot viimeksi halannu ? - no.... omia kai
● Luona olet viimeksi ollut yötä -sakun
Oletko koskaan:
● Joutunut petetyksi ? - kyllä
● Rikkonut lakia ? - no juu
● Juossut poliiseja pakoon ? - juu :D
● Yrittänyt oksentaa pakolla ? - kyllä joskus
● Huijannut vanhaa miestä ?- kyllä :D
● Itkenyt, jotta pääsisit helpolla ? - jep :)
Millon viimeks:
● Halasit kaveriasi ? - eilen:)
● Autoit kaverisi pulasta ? - no ei tästä nyt kovinkaan kauan oo aikaa
● Joit kahvia ? - een muista
● Sait tekstiviestin ? - eilen
● Kirjoitit kutsukortteja ? - no jaaaa a... en muista
Kuka:
● Sai sinut viimeksi nauramaan? -juho
● Sanoi viimeksi sinulle jotain mielestäsi ihanaa? - juho
● On tämän hetkisen vihasi kohde ? - eiköhän tuon kaikki tiiä
● On ihminen kenen vierellä haluaisit viettää loppuelämäsi ? - anu:D

Kesän paras muisto? - monia<3
Mitä teit illalla viimeiseksi ennenkuin menit nukkumaan? - öö.. suoraan sanoen S.E.X
Onko sinulla joitain outoja pelkoja? - ei outoa mut pimeetä...
Näytätkö tunteitasi muille ihmisille? - kyllä
Millainen tulee olemaan sinun kesäsi 2010? - en osaa kyl sanoo
Onko musiikki sinulle tärkeätä? - tottakai!<3
Kuka meinasi tehdä viimeksi sinut hulluksi? -juho
Onko sinulla joku paikka kipeä? - eipä oikeen
Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi? - kyllä
Kenelle näytit viimeksi keskisormea? - jarnolle:D
Milloin viimeksi olit jonkun vieressä etkä olisi koskaan halunnut lähteä pois? -eilen

<3Lauantai 17.10.2009 20:47

On liikaa nuoria kuollu, ja paljon nuoria on jääny kaipaamaan lähimmäisiään,
lisää tämä päiväkirjaasi, ja toivo etteivät parhaat ystäväsi koskaan lähtisi luotasi ♥

jepaTiistai 13.10.2009 02:48

VIIMEISIN
01. Henkilö jonka näit? - jarno
02. Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - jamaica :D
03. Henkilö jota halasit? - oisko ollu jukka?
04. Henkilö jonka kanssa tekstailit? - juho
05. Henkilö jota pussasit? - ...
TÄNÄÄN
06. Mitä teet nyt? - tätä
07. Mitä teet myöhemmin? - drink drink
08. Mitä olet tehnyt tänään? -ollu koneella,käyny kylällä.. mitäs muuta..:D emt
09. Mitä sulla on päällä? - huppari ja housut:D
10. Mitä olet syönyt tänään? -ruokaa:D
11. Millainen päivä huomenna? - varmaan tylsä
12. Mitä suunnitelmia? - eio
13. Tavoite - eio
14. Mistä et pidä huomisessa? - ko ei oo mitn tekemistä varmaa
HALUAISIN:
Olla: - jossain aivan muualla!
Syödä: - EN
Juoda: - vinettoooo
Saada: - kikkeliä :D
MISSÄ VIIMEKSI:
Kävin: - tupakal
Söin: - keittiös
Join: - täs
Tipuin tuolilta: - ööööö ei muisti kuvia
Nauroin: - tänää tupakalla :D
KYSYMYKSIÄ:
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt: - varmaa makelta
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa: - oon
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden: - en
Oletko löytänyt netistä kavereita: - oon
Keitä: - esim petja...
Omistatko simssejä: - e
Pelaatko niitä: - e
Mitä kappaletta kuuntelen nyt: en mitn
SUOSIKKI:
Värisi: musta
Kynttiläsi: vanilja kynttilä :)
Kirja: eos
Kenkäsi: maiharit
Muumeista: pikku myy
OLETKO:
Itsepäinen: khyyl
Ilkeä: aina
Viisas: en
Hyvä koulussa: en
Hyvä soutamaan: e
Satuttanut itseäsi: jjööö
Huutanut jollekkin ystävällesi ja katunut:joo
Yksinäinen: enpä oikeestaa
ONKO:
Vika tietenkin aina sinussa: yleensä
Sinulla lainkaan tapoja: ei
Hevoset ihania: on
elämä laiffia: välillä
Sinua kohdeltu huonosti: on joskus
Sinulla pelkoja: o
LOPPUKYSYMYKSIÄ:
Rakastatko ystäviäsi/kavereitasi: joo<3
Kelle puhuit viimeksi messengerissä : jamaica
Mitä kaikkea olet suunnitellut kesäksi: en oikeen mitää muuta ku juomista
Mitä maata rakastat (Suomea ei lasketa!!): italiaa
Miksi: ?
« Uudemmat -