IRC-Galleria

Sitäpä tässä mietin, että miksi ihmeessä ihmiset ovat niin pinnallisia nykyään? Jokaisellahan on tietenkin toisesta ihmisestä ihannekuvansa ulkonäönkin suhteen, mutta olen huomannut, että kun todella ihastuu tai jopa rakastuu toiseen, se ihminenkin näyttää paljon viehättävämmältä. Eli pinnallisuus ei tässä tarkoita sitä, että ihminen olisi pinnallinen ulkonäön suhteen - tosin ikävä kyllä semmoisiakin on.

Se mitä tässä ajan takaa on, että ihmisillä tuntuu olevan kummallinen käsitys toisista ihmisistä. Heidän tulisi olla täydellisiä, muuten heidän kanssaan ei voi olla. Siinä yksi syy suhteiden kariutumiselle. Ajatelkaapa ihmiset isovanhempianne, varmasti ainakin 95% heistä on yhä yhdessä (tai oli yhdessä kuolemaan saakka)...minkä vuoksi? Heillä on varmasti aivan yhtä paljon ollut ongelmia kuin meilläkin ja itse asiassa paljon enemmänkin. Heidän nuoruudessaan elämä oli paaaljon hankalampaa eikä silloin juostu psykiatreilla, jos tuntui että arki painaa liikaa päälle.

Heillä oli sitä mitä useimmalla ei nykyään ole: JOUSTAVUUTTA.

Jokaisellahan meistä on omat vikansa. Jotkut ovat vikoja, jotka itsekin tiedostamme ja jotkut taas ovat "vikoja", joita itse emme myönnä, mutta mitkä tuntuvat häiritsevän sitä toista osapuolta. Mutta sen sijaan, että sen toisen hyväksyisi, otetaankin hatkat ja paetaan. Ajatellaan "mukava ihminen, mutta tuota en hänessä hyväksy...emme sovi yhteen". Uskomatonta!!
Tietenkin on myös ihmisiä, joiden kanssa ei sovi yhteen. Silloin viat yleensä ovat suurempia ja silloin on jo kyse siitä, ettei ole sitä yhteyttä, mitä kahden ihmisen välille tarvitaan. Joskus toisen mielestä se on, mutta toisen mielestä ei ole. Joskus se kehittyy myöhemmin, joskus ei...ja silloin asia tulee vain hyväksyä ja myöntää itselleen, ettei toinen ole se oikea.

Tai jos esim. nainen haluaa romanttisia asioita mieheltään, mies ajattelee "en mä ole semmoinen luonne....toi yrittää muuttaa mua, eli en kelpaa sille tämmöisenä kun olen!". Huoh....kokemusta tuostakin.

Eräs suurimmista "ongelmista" on nykyään seksi tai sen puute. Itse olen päättänyt etten antaudu kuin sille yhdelle ja oikealle, joka on valmis odottamaan vuokseni ja vie minut vihille. Typerääkö? Ymmärrän täysin, että seksin sanotaan olevan osa suhdetta ja varmasti odottaminen on hankalaa. Itsekin olen kovin läheisriippuvainen, joten ei odottaminen minullekaan ole helppoa...varsinkin kuin mietin, löydänkö koskaan miestä, joka myös miellyttäisi minua.

Olenpa myös kuullut ihmisten minulle sanovan "Et sinä ikävä kyllä löydä miestä, joka odottaisi vuoksesi...ellei se ole jokin kiihkouskovainen" (ja semmoista miestä en halua!). Eli kukaan ei-kiihkouskovainen ei siihen suostuisi vuokseni. "Ei edes vaikka rakastaisi minua?" "Ei...ikävä kyllä...se on osa suhdetta". Mutta ihmiset rakkaat! Eikö juuri tuo osoita, ettei se rakkaus ole kyllin suuri, jos ei suostu olla ihmisen kanssa, jos häneltä ei saa?! Itse olen aina ajatellut, että kyllä se toinen siihen odottamiseen suostuu, jos todella rakastaa minua ja haluaa olla kanssani. Muutoinhan hän jollain tasolla hakisi minusta vaan seksikumppania, jos ei suostuisi odottamaan. Juuri tuollaisten sanojen takia aion todella pysyä periaatteeni takana, etten vahingossakaan antaudu henkilölle, joka ei ole sen arvoinen.

Suhteessa on paljon kaikkea muutakin ihanaa ja nautittavaa kuin seksi. Kyllä sitäkin ehtii harrastaa aivan tarpeeksi.

Minun mielestäni ihmisten kannattaisi alkaa todella pohtia ennen seurustelua, olisiko tuon henkilön kanssa tulevaisuus. Ja ennen päätösten tekemistä, käydä henkevä keskustelu toisen kanssa, missä käy ilmi arvot ja se mitä toinen haluaa suhteelta. Jos kaikki tärkeät asiat täsmää ja molemmat rakastavat, ei silloin tarvitse pelätä toiseen sitoutumistakaan....ikiajoiksi.

Nyt olen todella todennut, että jos haluan olla vain yhden kanssa, en voi luottaa edes avioliittolupaukseen (siis kihloihin). Vaan minun on parempi odottaa....

Ja kun sitä seksiä haluaa, niin olisi hyvä miettiä, haluaako sillä vain tyydyttää himonsa VAI ajatella sen olevan suuri rakkaudenosoitus sille toiselle.

Lisäänpä vielä, että ikinä ei voi sanoa ettei mieli muutu...voihan niin käydäkin. Mutta kunnioitan ainakin niitä, jotka pysyvät tämän vakaumuksen takana sekä tätä vakaumusta ylipäätänsä.