IRC-Galleria

Niin kaikki! Tämä päivä ei lukeudu mun elämäni parhaimpiin päiviin...
Sen näkee kyynelistä ja tunnen sen möykkynä rinnassa. Kuka mua auttais? Entä ymmärtäisi?
Yksin kuljen, ilman mitään, vailla ketään. Tuuli puhaltaa kylmää viimaa selkäpiihini. Vavahdan. Ei se ollut kukaan. Yksin minä olen. Ei minua kukaan rakasta. Jos lähtisin, ei sitä kukaan huomaisi...
Kai jossain joku on joka ymmärtää?

Luin äskeisen tekstini. Ei hyvin mene niin sitten ei mene *naurua*
Ja mun pitäis vielä olla äiti kolmen vanhalle pojalle... OMG! Kaippa mun täytyy ottaa itteeni korvasti kii ja nakata itteni niskapers-otteella sänkyyn... muuten SEKOAA!!!
*hihi hihi*

*muori lähtee tuutiin ukkokullan kaissuun* -> Kauniita unia yökyöpelit =)

Mä en tajua aina välillä tätä ihmiskehon toimintaa...
Fyysisesti olen väsynyt ja haluisin kaivautua vällyjen alle ja pistää koipeni ukkokultani koipien päälle, mutta ei! Mä vaan istun koneella ja kirjoitan tänne jotain puuta heinää...Kai sitä jossain on kohtalotoveri tai sielunystävä, jolla on sama onkeelma...
Tai sitten se on tää työ...
En ole eläessäni tehnyt kunnon töitä ja nyt kun teen olen aivan pihalla. Rakastan työtäni. Se on sellasta et se antaa myös, mutta ottaa paljon poiskin...
Suihku on jotain aivan hyber super mageeta töitten jälkeen... Lämmin suihku hyväilee vartaloa ja saa pestä kaiken maailman tuoksuisilla pesuaineilla itteensä... Ja suihkun jälkeen voi vaan ottaa lunkisti ja rasvailla itteensä...

Mä olen koko viikon venannut et nämä sivut saataisiin kuntoon. Siistiä. Nyt on taas jotain uutta ja kummallista, mitä voi ihmetellä. Miettiä ja pohtia mitä kummaa tänään kirjoittaisin... =)

Tänään alkoi toinen viikko työssäoppimispaikassani... Opiskelen siis lähäriksi ja on Hohun jakso meneillään. Ihanaa vastapainoa koulunkäynnille. Näkee ikäisiään aikuisia ihmisiä...

Meidän pikku mies 3wee oli tänään aivan mahdoton. Uhma oli äärirajoillaan. Kyllä korvissa humisi sen jälkeen, kun huuto, raivoaminen ja kitinä loppui.

Nyt ei runosuoni enempää syki... Ehkä taas huomenna.