IRC-Galleria

Minä näen sinut vielä. Maa on jäässä ja heinänkorret napsahtelevat poikki, kun kuljen leikatulla pellolla. Jusa, siellä on pimeää.
Kun minä istun sekaisen pöytäni ääressä ja katson ikkunaan, näen ensin itseni. Mutta kun katson tarkemmin, oman heijastukseni läpi, näen pimeän. Kaukana on radiomasto, joka vilkkuu. Se et ole sinä. Kun katson hiukan alaspäin, näen talon jossa asut, sinun ikkunasi. Se on pimeä, sielläkään sinä et ole.
Sitten minä näen pellon. Siellä liikkuu jokin. Ehkä se on fasaani. Sänkipelto on kuin sinun tukkasi Minä näen enää sinun takaraivosi, kun sinä olet menossa pois.
Jostakin luin, että aivoissa on sininen paikka. Kun sinä lähdit, minä aloin nähdä kaiken sinisenä. Pimeä muuttui siniseksi. Kaikki pimeässä lentävät linnut olivat sinisiä. Minun piti kuolettaa se paikka päässäni. Minusta on tulossa iso tyttö.
Enää en ole katkera, enää en halua pudota jostakin korkealta. Vaikka koville se otti, sillä minä rakastin sinua niin. Niin paljon minä sinua rakastin, että aloin painaa kuin jokin koskesta ruopattu kivi ja ripustauduin sinuun heikkoon.
Anteeksi, Jusa, kiitos. Sinä opetit minua katsomaan toista silmiin, sinä opetit minua koskettamaan. Sinun silmiäsi ja sinun ihoasi minun on ikävä. Ja sinun ymmärrystäsi, sinun myötätuntoasi. Niitä minä olen vasta itse opettelemassa.
Joskus nuorempana luin jostakin kirjasta, että on kahdenlaisia ihmisiä, niitä jotka lähtevät ja niitä jotka jäävät. Muistatko kun maattiin sänkipellossa ja katseltiin kun linnut muuttivat yli? Ehkä se on niin, että on muuttolintuja, joita varten on taivas ja sitten varpusia kuten minä.
Siitä en voi olla katkera, vain surullinen kun maa kiertää aurinkoa niin nopeasti.
Mutta mitä enemmän päiviä kuluu, mitä pimeämpi ja kylmempi tulee, sitä paremmin minä hyväksyn. Eikä se kuitenkaan tarkoita, että luovuttaisin hetkeäkään pois tai unohtaisin mitä meillä oli. Se on rikkumatonta ja jää minuun kuin hengitys.
Sinä kysyit minulta, mitä minä tahdon. Tai et sinä kysynyt, mutta minä luin sen sinun silmistäsi. En osannut vastata, koska minä tahdon kaiken.
Kaikkea ei voi saada, mutta tahtoa on silti lupa. MInä tahdon sinun rakkautesi, vaikka tietäisinkin etten sitä saa.
Tiedänhän minä, ymmärrän ja hyväksyn, mutta tahdon tahtoa. Uudet asiat kutsuivat sinua niin kuin syksy muuttolintuja. Eikä lintu voisi lentää, jos sen siivessä roikkuisi kivi.
Ehkä uudet asiat kutsuvat joskus minuakin. Minulla on pöydällä edessä kaikki kirjat, jotka sinulta sain. Kätesi on tehnyt sivulle merkintöjä. Ne ovat nyt minun polkujani. Minä otan kirjasi haltuun, kannesta kanteen. Kun keskityn niihin, pystyn ehkä unohtamaan ikäväni.
Olen itkuni itkenyt, vaikka en varmaan koskaan lähdöstäsi toivukaan.