Liian monta typerää vahinkoa.
Liian monta huolimatonta hetkeä.
Liian monta, lapsellisen monta.
Ei tässä tilanteessa kukaan voi auttaa.
Ei tässä tilanteessa ole vaihtoehtoja.
Ei tässä tilanteessa, ei edes samankaltaisessa.
Minun on oltava vahva.
Minun on kestettävä virheeni.
Minun pitää kestää kipua, suurinta mahdollista.
Herra ota hänet luoksesi.
Herra anna anteeksi se mitä teen.
Herra pyydän sinulta voimaa, jotta kestän tän kaiken taas yksin.
Taas se alkaa hitaasti, mutta varmasti.
Tunnen sen joka henkäykselläni.
Tunnen sen joka katseellani.
Tunnen sen kaikissa liikkeissäni.
Tiedän sen vievän minut taas mukanaan.
Joudun taas kokemaan sen kaiken.
Joudun taas itkemään aivan yksin.
Joudun taas kestämään sen kaiken läpikäymisen.
Olen niin heikko ihminen, sydämeni ei kestä sitä kaikkea.
Olen niin heikko, tuntuu että kehoni repeää palasiksi.
Olen aivan lopussa, tullut tämän tien päähän.>
Joku sanoo surun sanoja suloisiksi, kyyneleet ovat söpöjä joillekin. Toisille ne ovat tuskan ulkoinen piirre, sanoma surusta, joka sisällä soi. Ja se, joka näkee ne surullisina, sen sydän huutaa, myötätunnosta; rakkaudesta. Vielä on niitä, jotka rakastavat, vielä on rakkaus. Rakkaus, joka on niin vahva, että sydämeen sattuu. Se rakkaus sua kantaa, kun vain toivot, kun vain uskot, Herraan, joka on rakkaus, heikon pelastus, ikuinen elämä, armo.
Sattuu:
Hyväksi käytit liikaa juopunutta tilaani.
Yksin jätit aamulla ovesta lähdettyäsi.
Minä itkin sinun perääsi, kauan odotin, turhaan sinun soittoasi.
Olet raukkamainen ihminen, käytät hyväksi, petät jokaisen.
Rikoit jotain syvältä sisältäni, kohtelit kuin nukkea, et nähnyt kyyneleitäni.
Nyt toivon sen kaiken unohtavani, suru on suuri, en tiedä mitä tekisi.
En tahdo enää ikinä nähdä sinua, haistaa sinun tuoksua, hullaantua.
Tiedän, turhaan odotan, sinun joskus luokseni palaavan, minua rakastamaan.
