IRC-Galleria

onko teillä muistissa mitään todells pahaa päivää elämässänne, jolloin kaikki on mennyt ihan päin helvettiä? mulle kävi niin tossa pari viikkoa sitten.

aamulla mä heräsin ensin siihen, kun jani lähti töihin. eli viideltä. se oli vielä ihan normaalia. mut, heti kun olin saanu unen päästä taas kiinni, tikru tuli köhimään mun korvan juureen. raukka oli nälissään dyykannu roskiksia kun ei ollu vielä saanu aamuruokaa : oli sit syöny kananluita ja meinas tukehtua niihin. helvetti et pelästyin ja soittelin ympäri kyliä, tosiaan viiden aikoihin aamulla. se meni sit kuitenki ohi ja tikru säily hengissä...

sit mä nukahdin uudestaa, varmaa joskus kuuden tai seittemän aikaan. heräsin sit puol 11 siihen kun pomo soittaa et eiks sun pitäis olla jo töissä?? siinä sit unenpöpperössä selitti et mitä oli käyny...hirveel kiireellä töihin. pääsin prisman parkkikselle ja löysin parkkipaikan. ja niinkun uskoa saattaa, kun tää ei ollut mun päivä, ei ollenkaan, peruutin suoraan valotolppaan. vittu että vitutti. kortti oli ollu vajaan viikon ja jani oli varotellu mua jo pidemmän aikaan et kohta mä ajan jonkun kolarin. saipa räkäset naurut, ainakin siihen asti ennenku näki sen lommon..(sehän sen kuitenkin oikoo :P)

töissä oli sit ihan väsyksis eikä yhtää inspannu koko työnteko. meniki pari tuntii ja puhelin soi. systerí soitti ihan hädissään forssasta et mutsi oli vantaalla sairaalassa nenämahaletkuruokinnassa ja tipassa. siihen loppu mun työpäivä, lähin hakemaan janin kotoota ja lähdin ajamaan tuhatta ja sataa vantaalle. hyvä ettei viel tullu kolarii matkan varrella!! :D

no, kaikesta selvittiin hengissä ja loppu hyvin kaikki hyvin, mut toivottavasti tommosia päiviä ei tuu vähään aikaan, ne on meinaan todella paskoja. enkä todellakaan kenellekään myöskään toivoisi tapahtuvan tuota kaikkea yhtenä ainoana päivänä, kymmenen tunnin sisään. pohjanoteeraus, jos en sanois..

mut kyl se pistää miettimään. tuon kymmenen tunnin aikana multa olisi voinut kuolla äiti ja kissanpentu, ja jos vähän kovempaa olisin rysäyttänyt tolppaan. olis varmaan ollu mullaki vammoja. puhumattakaan siinä mielentilassa ajamisesta moottoritiellä.

elämä on kummallista, eikö :)