IRC-Galleria

Eräänä iltana, kun aurinko oli jo laskemassa tummien pilvien taa, Laura oli Joonaksen kanssa ulkona. He kävelivät pitkin Aurajoenrantaa. Oli tullut aika lähteä kotiin ja Laura sanoi vielä ennen lähtöään Joonakselle: ”Olet poika kultaa, rakastan sinua!” Joonas vastaa hänelle: ”Minäkin sinua. En ikinä päästä sinusta irti, vaikka mitä tapahtuisi.” Kotimatkalla Laura kuitenkin tapansa mukaan soittaa kaverilleen ja haukkuu Joonaksen pystyyn, koska Joonas ei ole hänen mielestään ulkonäöltään mitenkään parhaasta päästä. Lauran tapaista onkin ollut tavata poikia välittämättä heidän tunteistaan. Laura naurahtaa vielä samalla, kun sytyttää tupakan. Matka kotiin kestää vielä tovin, ja hänen isänsä koettaa soittaa hänelle. Laura kuitenkin katkaisee puhelun, koska hänellä on tupakanpoltto kesken.

Kun Laura pääsee kotiin, aurinko on jo laskenut tummien pilvien taa, ja sade aloittaa tuloaan. Hän tumppaa tupakan ennen kotioveaan ja kiiruhtaa viime hetkellä sisälle pois sateen alta. Sisällä hänen isänsä odottaa vastassa kurjan näköisenä. Laura huomaa jonkin olevan pielessä ja kysyy, mitä on tapahtunut. Isä kertoo Lauralle, että äiti on kuollut. Äiti on saanut sydänkohtauksen ja häntä ei ole ollut enää mahdollista pelastaa.

Laura ryntää huoneeseensa, ja paiskoo laukkunsa lattialle. Hän on masentunut, vaikka ei hyvissä väleissä äitinsä kanssa ollutkaan. Hetken kuluttua hän saa kaivetuksi puhelimen esille, ja koettaa soittaa kavereilleen. Kukaan ei kuitenkaan vastaa, sillä hän on aina haukkunut ystäviään, eikä heitä kiinnosta enää vastata Lauran puheluihin. Laura paiskaa puhelimensa pois ja menee istumaan sängylle. Hän itkee. Kukaan ei ole häntä lohduttamassa. Itkettyään sängyllä tovin, hänen puhelimensa soi. Joonas soittaa. Hän ajattelee, että viimeinkin saisi edes vähän lohtua.

Laura vastaa ääni väristen ja kyyneliä poskilta pyyhkien. ”Kuulin mitä olit taas mennyt kaverillesi selittämään. Eikö sinulla ole yhtään tunteita! Luuletko, että minä huvikseni vien sinut ulos, ja sitten kun lähdet, haukut minut heti pystyyn. En ymmärrä sinua, enkä enää haluakaan ymmärtää!” Joonas katkaisee puhelun. Laura purskahtaa itkuun ja paiskoo puhelimensa pois. Kyyneleet valuvat pitkin hänen valkeankalpeita kasvojaan ja hän tärisee. Laura lähtee kävelemään kohti alakertaa.

Laura laittaa takin päälle. Hän on niin kiihdyksissään, että puristaa kengännauhankin poikki. Hän pyyhkii vielä kyyneleet kasvoiltaan ja kävelee keittiön poikki. Laura vilkaisee vielä kerran isää, joka istuu sohvalla tuijottaen tyhjyyteen. Laura avaa ulko-oven ja kävelee pois kotoa taakseen kertaakaan katsomatta.

Ilma on muuttunut oikeaksi ukkosmyrskyksi. Sataa niin paljon, että kadutkin tulvivat ja ihmiset juoksevat nopeasti sisälle koteihinsa. Laura jatkaa matkaansa ilman päämäärää. Matkalla hän ei näe ketään, eikä mitään. Katuvalotkaan eivät ole päällä. Viimeiset askeleet tuntuvat raskailta, mutta lopulta hän löytää itsensä sillalta.

Sillalle päästyään hän katsoo alas hyiseen veteen. Vesi virtaa hänen allaan ja pian hän todella tajuaa, mitä on tehnyt. Hän ymmärtää, miltä muista on tuntunut, kun hän on aina ollut epäreilu muille. Laurasta tuntuu todella pahalta viimeinkin tajuta särkeneensä monta sydäntä. Hän astuu turvakaiteen yli toiselle puolelle. Eikä hänen päässään liiku kuin yksi ajatus, hän haluaa päästä pois tästä kaikesta, pois tästä kaikesta, mitä hän on muille tehnyt. Hän tuntee, kuinka sade vain yltyy ja piiskaa häntä yhä kovempaa.
Kauan mietittyään Laura tulee siihen tulokseen, että hän on valmis päästämään irti. Sade voimistuu ja peittää alleen pienimmänkin toivon pilkkeen. Hän sulkee silmänsä ja päästää irti odottaen pääsyä pois tästä kaikesta.

Hän tuntee, kuinka jalkojensa alla ei ole enää pohjaa, jolla seistä. Hyinen vesi kutsuu häntä, mutta hän ei putoa. Hän ei putoa, koska jokin tarttui hänestä kiinni. Laura katsahtaa ylös, ja Joonas seisoo siinä ja nostaa varovaisesti Lauran ylös sillalle. Hän vie Lauran kauemmas sillan reunalta. Laura katsahtaa Joonasta silmiin ja kysyy: ”Miksi teit tämän? Olen ollut sinulle täysi idiootti. Miksi sinä tulit tänne?” Joonas halaa häntä, pyyhkii kyyneleet ja levinneet meikit Lauran kasvoilta ja sanoo hänelle:

”Vaikka olet kohdellut minua huonosti, en ole valmis menettämään sinua. Se mitä tänään teit, ei ollut reilua, mutta en ole täällä tuomitsemassa sinua. Olen täällä siksi, että rakastan sinua, ja kun kerran sanoin etten ikinä päästä irti, niin tarkoitin sitä todella."