IRC-Galleria

Sillä hetkellä kun Joku päättää suhdesitoumuksesta huolimatta panna vehkeensä Toisen sisään, tämä Joku on tietoisesti valinnut riskeerata suhteensa rikkomalla suhteen sisäistä sopimusta tai lupausta.

Pettäminen on valinta, tietoinen teko. Uskomatonta, että aikuinen ihminen kehtaa selittää, että "se vain meni sinne": jos oma toiminta on tosiaan niin hallitsematonta, vastaus on holhouksenalaisuuteen siirtyminen EIKÄ parisuhteen hankkiminen!
Kun sitten pettäminen tulee esiin aikojen kuluttua, on se syvästi loukkaava ja anteeksiantamaton. Eikö puoliso ole se, johon voi luottaa kun muu maailma hajoaa?

Kun paljastuu (yleensä niin, että MUUT ovat tienneet ja itse olet viimeinen), että kumppani on pettänyt, kyseenalaistuu koko suhde; sitä miettii, että "jaahas, viimesen 9kk Tuo on valehdellut, elänyt kanssani ja puhunut paskaa rakkaudesta ja KOKO AJAN valheelliselta pohjalta". Pettäminen on pahimman lajin persreikäsyyttä, itsepetosta ja paskapääpelkuruutta. Ei pettäjän kanssa halua jakaa elämäänsä, ei viettää loppuikäänsä peläten ja epäillen.

MITEN HEL**TISSÄ sitä pettämisen jälkeen voi katsoa kumppania vilpittömästi silmiin - tai itseäänkään?
MITEN SEN JÄLKEEN voi koskettaa ja helliä toista, rakastella palavasti, kun vielä SORMISSA HAISKAHTAA TOINEN ja valhe nakertaa nurkkia?
Miten voi enää olla, kun on vapaaehtoisesti myynyt kasvonsa ja ihmisenkunniansa? Kysympä vain...

Tää on sit vaan aivan läppä, kun luette tarkasti niin tajuatte :)
Toivon ettei kukaan saa tästä väärää kuvaa asiasta, en ole pettänyt, enkä petä.
Tää nyt vaan on täällä koska tää on vaan niin hyvin kirjotettu. Pitäähän nyt näinkin hyvä kirjotelma säästää...