Riehun.
Potkin.
Hakkaan.
Kiukuttelen.
Kiinni pysyy mun oma lasivankila.
Keijun siivin yritän karata. Mut liian korkea.
mun voimat ei riitä ylös asti.
Lysähdän polvilleni.
Muut lähelle yrittäneet karkottaa kylmyydellä pois.
Kukaan ei jaksa enää yrittää auttaa mua särkemää mun lasivankilaa.
Vai eikö muut huomaa että oon sielä sisällä?
Kaikki kiertää vaan kaukaa kylmyyden.
Itken.
Kevyt ääni hiljaisuudessa.
Pysähdyn kuuntelemaan.
Askelia.
Joku.
Kaukana vain hahmona.
En ole varma onko edes kaltaiseni..
Lähempänä.
Mua kohti.
Poika.
Repaleiset siivet. Silti vahva.
Tahra poskessa.
Keihäs. Miksi?
Ethän ole edes soturi...
Et soturi joks kylmästi tappaa.
Iskee keihään läpi sydämen.
En erota sun kasvoja selkeesti.
Kuin tuhriintunut muistikuva.
Astut ihan mun lasivankilan vierelle.
Kädet vastakkain.
Vain kylmä lasi välissä.
Silti tunnen kätes lämmön.
"Auta mua"
Hymyilet.
Lasivankila haihtuu höyrynä pois.
Sun hymy sulatti sen pois.
"Tule"
...ja me lennetään pois sylikkäin.