IRC-Galleria

PITÄÄ KOKEILLA!! ;DTorstai 01.04.2010 01:12

18 Tapaa ärsyttää ihmisiä hississä
1. Seiso hiljaa ja liikkumatta nurkassa kasvot seinään päin äläkä poistu hissistä.
2. Kun saavut omaan kerrokseesi, murise yrittäessäsi kiskoa ovia auki ja esitä nolostunutta kun ne aukeavat itsestään.
3. Tervehdi jokaista hissiin tulijaa kätellen ja pyydä heitä soittamaan sinulle.
4. Mau'u satunnaisesti.
5. Tuijota toista hississä olijaa jonkin aikaa ja sano sitten kauhuissasi "Olet yksi HEISTÄ" ja peräänny hitaasti.
6. Sano "DING" jokaisen kerroksen kohdalla.
7. Sano "Mitäköhän nämä tekevät" ja painele kaikkia nappuloita.
8. Tuijota virnuillen toista hississä olijaa ja totea, että "Minulla on uudet sukat jalassa."
9. Piirrä liidulla pieni neliö lattiaan ja ilmoita muille että "Tämä on minun henkilökohtainen alueeni."
10. Kun hississä on vain yksi henkilö kanssasi, napauta häntä olalle ja teeskentele ettet se ollut sinä.
11. Painele kaikkia nappuloita ja esitä saavasi sähköshokin. Hymyile ja jatka.
12. Kysy muilta hissiin tulijoilta, mihin kerrokseen he ovat menossa painaaksesi heidän puolesta nappulaa ja paina tahallasi väärin.
13. Pidä ovia auki ja sano odottavasi ystävääsi, jonkin ajan kuluttua päästä ovet kiinni ja sano itseksesi "Hei Pertti, miten päiväsi on mennyt?"
14. Pudota kynä tahallasi, odota että joku yrittää nostaa sen sinulle ja kiljaise sitten "SE ON MINUN!"
15. Ota kameralla kuvia muista hississä olijoista.
16. Esitä huitovasi kärpäsiä ilmasta.
17. Kun hissi menee alaspäin, huuda kovaan ääneen "ME KUOLLAAN!"
18. Tee räjähdysääniä kun joku painaa jotakin nappulaa.

.Keskiviikko 31.03.2010 21:49

Meille on annettu ;
• 2 kättä jolla pidämme kiinni
• 2 jalkaa joilla kävelemme
• 2 silmää joilla näemme
• 2 korvaa joilla kuulemme
mutta miksi vain 1 sydän?
♥ koska toinen annettiin ihmiselle joka meidän täytyy löytää
kopioi tämä päiväkirjaasi, niin tämän kuun aikana löydät sen jolle toinen sydän kuuluu

<3 :)Perjantai 26.03.2010 20:49

Ai että oli hauskaa kebabis!!☻♥♥♥ :) Vaai mitä? ;) <3 Sima oli hyvää yms. ;D ft. Greta♥ ja Marika♥

:: DTorstai 25.03.2010 19:59

Tee tämä testi tai koko loppuelämäsi on pilalla !
oletko ollut koskaan jälki-istunnossa? - eenn :D
käytösnumerosi? - 9
juotko kahvia? - joo
missä kuussa oot syntynyt? - Elokuu
onko sun hiukset tällä hetkellä värjätyt? - jepss :D
ootko ala-asteella, ylä-asteella, lukiossa, amiksessa, töissä, vai missä? - yläasteeel.
osaatko mielestäsi laulaa? - no enn!!! -.-
monelta heräsit tänään? - öö.. 6.46? :D
syötkö yleensä aamupalaa? - jjeps
missä nukuit viimeyönä? - kotona: )
kuinka montaa tyynyä käytät nukkuessasi? - yht.
monelta menet yleensä nukkumaan? - joskus 21-22 :'D
mitä odotat innokkaasti? - kesää!!! <3
milloin kävit viimeksi kaupassa? - eeile :D
millä kirjaimella etunimesi alkaa? - R
joulu vai juhannus? - molemmatt <3 :D
onko keskiarvosi päälle vai alle ysin? - no alle! ;D
ruotsi vai englanti aineena? - ruotti...
pako vai o.c. ? - pako :)
serranon perhe vai salatut elämät? - no salkkarit ! ;pp

:/Tiistai 23.03.2010 20:29

Jos et tee tätä, hiuksesi putoavat päästä.
Onko sinulla hiukset? - kylllä

...Maanantai 22.03.2010 20:59

Jos tykkäät ihmisestä jota et voi saada, lisää tämä päiväkirjaasi !

: >Torstai 18.03.2010 22:23

sano tähän "kyllä" jos välität minusta edes vähän !

... : DKeskiviikko 17.03.2010 20:19

Pojat sanoo: - Soitan sinulle huomenna
Mutta tarkoittaa: - Soitan ehkä ensi viikolla
Pojat sanoo: - Tykkään susta todella paljon
Mutta tarkoittaa: - Susta ja 15 muusta
Pojat sanoo: - Mul ei oo saldoo ni en voi soittaa
Mutta tarkoittaa: - Ei oo ees saldorajaa, mut en haluu soittaa sulle
pojat sanoo: - kiva paita sulla
mutta tarkoittaa: - oisit kivempi ilman!
pojat sanoo: - oot kaunis ja söpö!
mutta tarkoittaa: - toivottavasti saan hänet sänkyyn
pojat sanoo: - tämä on meidän salaisuus
mutta tarkoittaa: - meidän + 10 kaverini
pojat sanoo: - rakastan sua aina
mutta tarkoittaa: - ..kunnes löydän toisen
Lisää tämä päiväkirjaasi niin sinulla on hyvä rakkausonni koko loppuvuoden.

AAHHAAAHHHAAAA ;' DTiistai 16.03.2010 21:08

ÄLÄ KATSO ALEMPIA KYSYMYKSIÄ ENNEN KUIN OLET TÄYTTÄNYT KAIKKI KOHDAT!
1. Kunnioitatko opettajia?
- empä tiiä
2. Oletko alkoholisti?
- en
3. Yksi kaverisi, josta pidät?
- SANNA!♥
4. Pidätkö jäätelöstä?
- yleensä hei! ;)
5. Jokin muu numero kuin nolla?
- 10
6. Pidätkö suklaasta?
- jjeess
7. Pidätkö kesästä?
- tietysti!!!<3
8. Mainitse joku paikka, mielikuvitusta saa käyttää!!
- Kyrsänkoski ;D
9. Onko hyväkroppainen nainen seksikkäämpi kuin tyypillinen kaljamaha?
- jees!
10. Jonkun muun kaverin nimi kuin kohdassa 3?
- Miia! ♥
11. Jälleen jokin muu numero kuin nolla, ei samaa kuin kohdassa 5!
- 5
12. Pidätkö banaanista?
- iha jees
13. Laita tähän joko kohdan 3. tai kohdan 10 kaveri, ei väliä kumpi?
- Sanna♥
14. Jokin luku 10-100?
- 99.9:D
15. Juureskasvi?
- porkkana
16. Jokin lempivärisi?
- phinkkii
17. Jokin muu väri kuin äskeinen?
- musta
18. Pidätkö musiikin kuuntelusta?
- jeps!
19. Mainitse yksi ystäväsi?
- Greta!♥
LOPPUTULOKSET!!
No niin! Nyt luet vastauksesi ja kirjoita ne samassa järjestyksessä alle, lue mielellään ääneen.
KOITA pitää pokkasi...
1. Puhuitko totta?
- empä tiiä
2. Oletko neitsyt?
- en
3. Ketä rakastat?
- Sanna!♥
4. Oletko maannut hänen kanssa?
- yleensä hei!
5. Kuinka monta kertaa?
- 10
6. Piditkö siitä?
- jjeess
7. Haluatko lisää?
- tietysti!!!<3
8. Missä SE tapahtui ensimmäisen kerran?
- Kyrsänkoski ;D
9.Onko sinulla toinen?
- jees!
10. Hänen nimensä?
- Miia! ♥
11. Kuinka montaa kertaa olet maannut hänen kanssaan?
- 5
12. Oliko teillä kivaa?
- iha jees
13. Kummalla oli isompi?
- Sanna♥
14. Kuinka monta senttiä pitkä?
- 99.9
15. Mitä se muistutti?
- porkkanaa
16. Minkä värinen se oli ennen SITÄ?
- pinkki
17. Entäpä jälkeen päin?
- musta
18. Oletko koskaan kokeillut "tree-somea?"
- Jeps!
19. Kuka oli kolmantena?
- Greta!♥

[Ei aihetta]Tiistai 16.03.2010 20:27

Tyttö: Olenko minä tarpeeksi kaunis?
Poika: Mitä?
Tyttö: Minä todella pidän sinusta. Ja olen rakastumassa sinuun.
Poika: OK.
Tyttö: Mitä tarkoitat OK:lla?
Poika: Minä en pidä sinusta sillä tavalla.
Tyttö: Miksi et?
Poika: En voi kertoa sinulle..Ehkä joku toinen kerta...
Siitä asti tyttö kysyi pojalta "Miksi et?" joka kerta kun hän näki pojan, ja joka kerta kun tyttö kysyi,
hän vastasi "minä kerron sinulle myöhemmin". Vihdoin tyttö kyllästyi.
Tyttö: Olen kyllästynyt tähän. Kerro minulle mikset pidä minusta?
Poika: Haluatko todella tietää miksi en pidä sinusta?
Tyttö: KYLLÄ!
Poika: Koska olet ruma kuin vi**u! Mitä järkeä on mennä ulos jonkun kanssa joka ei ole kaunis?!
Tyttö: Mutta...Minä...
Poika: Turpa kiinni ja jätä minut rauhaan!!!
Poika kävelee pois ja tyttö jää istumaan siihen yksin, itkien.. Sitten hänen kännykkänsä soi.
Tyttö: Haloo?
Äiti: Rakas? Minä haluan että menet kotiin, jooko? Tulen töistä muutaman tunnin kuluttua...
Tyttö: Okei, äiti...
Äiti: minä rakastan sinua...
Tyttö: Niin minäkin sinua...
Äiti: Hei hei!
Tyttö: Hei..
Tyttö lähtee kotia kohti ja kun hän on siellä hän menee vessaan ja katsoo itseään peilistä...
Tyttö: En ole tarpeeksi kaunis...Hän alkaa töihin, tietäen aivan hyvin mitä on tekemässä...
Kaksi tuntia myöhemmin, hänen äitinsä tulee töistä ja kuulee miten kylpyvesi käy. Hän menee
yläkertaan ja löytää eteisen tulvillaan. Joten hän koputtaa oveen.
Äiti: Kulta? Oletko kunnossa?
Hän avaa oven ja järkyttyy näkemästäänsä. Kylpyamme ylittyi vedestä lattialle, ja vesi oli
värjääntynyt punaiseksi. Hän käveli veden ylitse, jotta näkisi mitä ammeessa on ja kirkaisi. Siellä
hänen pikku tyttönsä makasi kasvot ja ranteet viilloissa. Äiti peruutti ja oli juoksemassa
soittamaan poliisille, kunnes joku pisti hänen silmäänsä.
Peilissä luki: "Olenko minä nyt tarpeeksi kaunis?"
kopioi tämä minuutissa blogiisi tai sinulla tulee olemaan huono onni rakkaudessa !