IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 30.12.2011 20:27

Jos saat yli 45, olet huonoa seuraa.

1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Valehdellut ystävällesi
9. Viillellyt itseäsi
10. Käyttänyt huumeita
= 7

1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Harrastanut seksiä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Tehnyt jotain laitonta
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Katsonut pornoa
7. Ostanut pornoa
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan
= 7

1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut liikenneonnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
= 5

1. Ollut villeissä bileissä
2. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
3. Ollut kesälomalla ulkomailla
4. Nuuskinut kaikkea
5. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
6. Käyttänyt käsirautoja
7. Käyttänyt bändipaitoja
8. Kuunnellut räppiä
9. Omistanut 50 Centin CD:n
10. Pettänyt tyttö-/poikaystävääsi (esim. sanoilla yms.)
= 5

1. Pukeutunu gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
= 8

1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
= 7

1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
= 6

1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnäollessa
3. Käyttänyt stringejä
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
= 9

1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannut
= 7

68

[Ei aihetta]Torstai 29.12.2011 15:48

Jos saat yli 80 oot kovis.

[1] Halannut tyttöä
[2] halannut poikaa
[ ] tanssinut pojan kanssa valssia
[3] tanssinut tytön kanssa hitaita
[4] tanssinut pojan kanssa hitaita
[ ]jäänyt melken junan alle
[ ]jäänyt melkein mopon alle
[5 jäänyt melkein auton alle
[6] ollut ihastunut
[7] vihannut jotakuta
[8] ollut mustasukkainen
[9] ollut kreikassa/kreetalla
[10] ollut ruotsissa
[ ] ollut venäjällä
[ ] ollut espanjassa
[11] ollut metsässä
[12] uinut järvessä
[13] uinut meressä
[14] ollut saunassa
[15] ollut höyrysaunassa
[16] ollut porealtaassa
[17]uinut uima-altaassa
[18] ostanut kaupasta litran maitoa
[ ] käynyt Ankkarockissa
[19]lakannut varpaankynnet
[ ] ajanut mopolla/skootterilla ojaan
[20] omistanut kauluspaidan
[21] ollut vesirokossa
[22] heittänyt jotakuta lumipallolla päähän
[23?] kaatunut lasketteluhississä
[24] nauranut toisen epäonnistumiselle
[25] katsonut Kauniita ja Rohkeita
[26] pelannut jalkapalloa
[27] uinut alasti
[ ] kirjoittanut sanomalehden yleisöpalstalle
[ ] leikannut itseltäni otsahiukset pois kokonaan
[28] polttanut selkäni auringossa
[ ] hypännyt talon katolta
[ ] lyönyt pesäpallomailalla jotakuta päähän
[29] ajanut pyörällä, jossa ei ole jarruja
[30] kaivertanut puuhun tekstin
[31?] leiponut omenapiirakan
[ ] syönyt simpukoita
[32] ratsastanut kamelilla
[33] tanssinut keskellä tietä
[34] polttanut sormiani tulitikkuun
[35] räjäyttänyt ilotulitteita
[36] pudonnut laiturilta järveen toisen tönäisemänä
[37] halannut äitiä
[38] ostanut jotain kirpputorilta
[39] juonut kahvia
[ ] ollut laivalla yli 3 kertaa
[40] laulanut karaokea
[41] käynyt Särkänniemessä
[42] potkaissut seinään
[43] laulanut suihkussa
[44] valehdellut ikäni saavuttaakseni jotain
[45] potenut jostain syystä koti-ikävää
[46] kontannut keskellä tietä
[ ] neulonut villapaidan
[47] antanut jollekulle joululahjan
[48] tehnyt lumiukon keskelle pihaa
[49] pelannut Monopolia
[50] jäänyt kiinni tupakan poltosta
[51] tiskannut
[52] itkenyt itseään uneen
[53] Soittanut hätänumeroon
[54] Nukkunut pommiin
[] syönyt muurahaisen
[55] Värjännyt hiukset
[56] Ollut blondi
[57] Tehnyt läksyt kunnolla
[58?] Saanut 4:n kokeesta
[59] Viskonut omenoita
[ ] Joutunut poliisiautoon
[ ] Nukkunut roskiksessa
[60] Paiskonut tavaroita
[61] Kuunnellut HIMiä
[] Värjännyt hiukset yli 10 kertaa
[62] Lintsannut
[63] Nukkunut tunnilla
[64] Ollut lentokoneessa
[65] Muuttanut
[66] Tilannut tuotteita netistä
[67] Tehnyt yli 100:n euron kännykkälaskun
[ ] Seonnut Marilyn Mansoniin
[68] Ollut haastattelussa
[69] Soittanut kitaraa
[ ] Varastanut posteja laatikosta
[70] Lyönyt vetoa
[] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
[71] Yöpynyt hotellissa
[72] Oksentanut matolle
[73] Lukenut seiskaa
[74] Väärentänyt kokeeseen nimen
[75] Juossut pakoon ampiaisia
[76] Istunut koneella jopa 8h putkeen
[77] Soittanut pilapuheluja
[78] Soittanut väärään numeroon
[79] Nukkunut sohvalla
[80?] Nukkunut puun alla
[81] Ollut sairaalassa
[82] Valvonut koko yön
[83] Juossut alasti ulkona
[84] Käynyt avannossa
[85] Hypännyt ikkunasta ulos
[86?] Puhunut puhelimessa yli 40min
[87] Pudonnut hevosen selästä
[88] Saanut 10:n kokeesta
[89] Leikannut hiuksiani
[90]Kiroillut ruokapöydässä
[ ] Polttanut levyjä
[91] Harrastanut liikuntaa
[92] Karannut kotoa
[93] Näytellyt
[94] Nukkunut päivällä
[ ] Polttanut talon/pientalon
[95] grillannut
[96] uskonut horoskooppeihin
[97] tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
[ ] käyttänyt vanhempien korttia
[ ] käyttäny sisaruksesi korttia
[ ] ajanut autoa
[ ] syönyt matoja
[98] eksynyt ostoksilla
[] matkustanut junalla
[99] nukkunut bussissa
[100] lyönyt jotakuta

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.12.2011 17:30

Kysely 2011 vuodesta !

Oletko
[x] ollut rakastunut johonki henkilöön?
[x] ollut vittuuntunut kerralla enemmän kuin kaksi päivää?
[x] nauranut väärään aikaan väärässä tilanteessa?
[x] ollut iloinen jonkun puolesta?
[x] ollut pettynyt johonkin henkilöön?
[x] ollut surullinen jonkun henkilön puolesta?
[x] saanut uusia kavereita?

Onko
[x] ollut rankka vuosi?
[ ] sydämesi särkynyt tänä vuonna?
[x] vituttanut useasti?
[x] ollut hauskaa ystävien kanssa?

Minkälainen kesäsi 2011 oli?
[x] ihana.
[ ] huono.
[ ] synkkä.
[] ihan unelma.
[/] onnistunut.
[x] ihan jees.

Onko ensi vuodesta tiedossa jotain, mitä odotat innolla?
- synttärit, kesäloma ja ulkomaille
Kolme asiaa 2011 vuodesta, jotka muistat ikuisesti?
- hmm
Luuletko että saat uusia ystäviä ensi vuonna?
- joo?
Mitä haluaisit toivoa vielä ensi vuodelle?
-

2011 vuonna olen:
[x] Mesettänyt
[x] Laittanut jollekin sivustolle kuvia
[x] Rekisteröitynyt jollekin nettisivulle
[x] Matkustanut bussilla
[x] lentokoneella
[x] autolla
[ ] junalla
[x] laivalla
[x] Ollut ulkomailla
[x] Soittanut pilapuheluita
[x] Tilannut netistä jotakin
[x] Ladannut netistä jotakin
[x] Kuunnellut musiikkia
[x] Käynyt leffassa
[x] Katsonut leffoja
[x] Seurannut jotakin TV-sarjaa
[x] Ottanut lävistyksen
[ ] tatuoinnin
[x] Värjännyt hiukseni
[ ] Muuttanut hiustyyliäni suuresti
[ ] pukeutumistyyliäni
[ ] musamakuani
[x] Syönyt kakkua
[x] Käynyt hesessä
[x] mäkissä
[x] muussa pikaruokalassa
[x] ruokakaupassa
[x] vaatekaupassa
[x] jossain muussa kaupassa
[x] ihastunut
[x] rakastunut
[x] saanut lahjaksi jotain kallista
[x] Saanut kameran
[] TV:n
[x] tietokoneen
[x] kännykän
[x] Puhunut tuntemattomille
[x] Nähnyt onnettomuuden
[x] Pyörtynyt
[x] Kompastunut
[x] Liukastunut
[x] Oksentanut
[x] Ollut kipeä
[/] Sairastunut vakavasti
[ ] Murtanut jotain ruumiistani
[x] Käynyt lääkärissä
[x] hammaslääkärissä
[x] Joutunut sairaalaan
[ ] Ollut leikkauksessa
[x] Oppinut jotakin uutta
[x] Nolannut itseni
[x] monta kertaa
[x] Punastunut
[x] Tylsistynyt
[x] Nauranut
[x] itsekseen
[x] huonolle jutulle
[x] Itkenyt
[x] muiden nähden
[x] Vihannut
[x] Pelännyt
[x] Toivonut jonkun kuolevan
[ ] Tappanut
[ ] Yrittänyt tappaa jonkun
[?] Kuristanut
[ ] Puukottanut
[ ] Raiskannut
[ ] Tullu raiskatuksi
[ ] Muuttanut kotoa pois
[x] Viettänyt synttäreitäni
[x] nimppareitani
[ ] Ollut häissä
[ ] ristiäisissä
[ ] hautajaisissa
[ ] Vaihtanut koulua
[x] Saanut kokeesta alle 8
[x] alle 6
[x] 4
[x] yli 8
[x] 10
[x] Nukahtanut tunnille koulussa
[x] Saanut uusia kavereita
[x] ystäviä
[x] Riidellyt kaveri(e)ni kanssa
[x] Huutanut kaver(e)illeni
[x] Katkaissut välini johonkin kaveriin
[ ] sukulaiseen
[x] Pilannut jotakin
[x] Rikkonut jotakin
[ ] Sytyttänyt tulipalon
[ ] Soittanut hätänumeroon
[ ] vahingossa
[ ] Soittanut poliisit
[x] Paennut poliiseja
[x] Varastanut
[x] ja jäänyt siitä kiinni
[x] Odottanut joulua
[x] Odottanut uutta vuotta
[x] Olen juonut itseni pikku hiprakkaan.
[x] Olen juonut itseni isoon hiprakkaan.
[x] Olen juonut itseni oksennuskuntoon.
[x] Olen juonut niin, että seuraavana päivänä en muista edellisestä illasta mitään/kaikkia tapahtumia.
[x] Olen tullut alkoholin vaikutuksen alaisena kotiin.
[/] Vanhempani tietävät että juon.
[/] Vanhempani eivät tiedä juonnistani.
[ ] Vanhempani antavat minun juoda.
[x] Kun jäin kiinni, vanhempani suuttuivat.
[ ] eivät suuttuneet.
[ ] Olen tullut alkoholin takia jopa poliisiautolla kotiin.
[ ] Juominen on mielestäni tyhmää.
[x] Juominen on tietyissä määrissä mukavaa.
[x] Juon siideriä / lonkeroita tms.
[x] Olutta.
[x] Viinaa.
[x] Muuta

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.12.2011 00:46

◘ PIDÄT ..

[x] suklaasta
[x] kesästä
[ ] talvesta
[ ] syksystä
[ ] keväästä
[x] ruskeista silmistä
[x] sinisistä silmistä
[x] vaaleasta leivästä
[x] ruisleivästä
[/] puurosta
[ ] lihamurekkeesta
[ ] kiinalaisesta ruuasta
[x] kreikkalaisesta salaatista
[x] romanttisista kirjoista
[ ] fantasiakirjoista
[ ] vanhoista kirjoista
[x] kauhukirjoista
[ ] sarjakuvista
[x] hajuvesistä
[x] google chromesta
[ ] internet explorerista
[x] mozilla firefoxista
[ ] koulusta
[/] liikunnasta
[ ] fysiikasta
[ ] kemiasta
[x] huulilävistyksistä
[ ] tarinoiden kirjoittamisesta
[ ] äidinkielestä
[ ] kokeisiin lukemisesta
[x] lasagnesta
[x] muffinseista
[x] musiikista
[x] korkokengistä
[x] tennareista
[x]kynsilakoista
[x] kasvojenhoitotuotteista
[ ] hatuista
[x] pipoista
[x] villasukista
[x] elokuvista
[ ] päiväkirjan kirjoittamisesta
[x] kaulahuiveista
[x] tietokoneista
[x] kokkaamisesta
[x] facebookista
[ ] twitteristä
[x] punaisista hiuksista
[x] mustista hiuksista
[x] blondeista hiuksista
[ ] vihreistä hiuksista
[ ] turkooseista hiuksista
[ ] harmaista hiuksista
[ ] messengeristä
[x] spotifysta
[x] youtubesta
[x] pitkistä kynsistä
[ ] lyhyistä kynsistä
[/] lentokoneista
[ ] busseista
[x] hymiöiden käyttämisestä

◘ MISSÄ MAISSA OLET KÄYNYT?
[ ] Italia
[ ] Ranska
[x] Ruotsi
[x] Viro
[ ] Florida (Amerikka)
[ ] New York (Amerikka)
[ ] Kalifornia (Amerikka
[ ] Miami (Amerikka)
[ ] Saksa
[ ] Venäjä
[ ] Sveitsi
[ ] Tanska
[x] Egypti
[ ] Iso-Britannia
[x] Joku muu, mikä? - tunisia, kreikka, turkki


◘ TÄLLÄ VIIKOLLA OLET...
[ ] käynyt lenkillä
[ ] syönyt pizzaa
[x] käynyt kaupassa
[ ] vienyt koiran ulos
[ ] kirjoittanut blogiin
[ ] katsonut todella huonon elokuvan
[ ] lukenut kirjan loppuun
[x] käynyt isovanhempien luona
[x] saanut puhelun joltain sukulaiselta
[x] puhunut monta kymmentä minuuttia jonkun hyvän ystävän kanssa
[ ] lintsannut koulusta
[ ] ollut sairaana
[ ] matkustanut junalla
[x] riidellyt jonkun perheenjäsenen / kaverin kanssa
[ ] tehnyt jotain kiellettyä


◘ HUONEESSASI ON...
[x] läppäri / iso tietokone
[x] tv
[x] jokin pelikonsoli
[ ] vanhentunutta ruokaa / ruoantähteitä
[ ] kaksi vaatekaappia
[ ] vanhoja leluja
[ ] matkalaukku
[ ] teemuki
[x] hiusharja
[ ] yli 20 kirjaa
[ ] todistuksia
[ ] nuotteja
[ ] jokin instrumentti
[ ] mustat pussilakanat
[x] työtuoli
[x] työpöytä
[x] sälekaihtimet
[ ] paljon pölyä
[ ] roskakori
[x] radio
[x] yli kolme juhlamekkoa
[x] hiuslakkaa / muita hiustenhoitotuotteita
[x] elokuvia
[x] lehtiä
[ ] sarjakuvapokkareita
[x] julisteita
[x] taulu / tauluja
[ ] koulukirjoja
[ ] herätyskello
[ ] videokamera

◘ OLETKO NÄHNYT NÄITÄ ELOKUVIA?
[x] Himoshoppaajan salaiset unelmat
[ ] Black water
[ ] Avatar
[x] Twilight
[x] Uusikuu
[x] Epäilys
[x] Ottolapsi
[x] Saw 1
[ ] Saw 2
[ ] Saw 3
[ ] Saw 4
[ ] Saw 5
[ ] Saw 6
[?] Tiedän mitä teit viime kesänä
[x] Perjantai 13
[x] 17 again
[ ] Mr and mrs Smith
[ ] Klik!
[x] Step up
[x] Step up 2
[x] Step up 3
[ ] All about Steve
[ ] Kuokkavieraat
[x] Odottamaton ehdotus
[x] Paksuna
[x] 2012
[ ] Big fish
[ ] The green mile
[x] Rottatouille
[ ] Up - kohti korkeuksia
[x] Titanic
[ ] DaVinci-koodi
[ ] Inception

◘ MITÄ SARJOJA SEURAAT / OLET SEURANNUT?
[ ] House
[ ] Greyn anatomia
[x] Gossip girl
[ ] Friends
[ ] Aavekuiskaaja
[x] CSI
[ ] Menthalist
[x] Täydelliset naiset
[ ] Heroes
[ ] Kauhukeittiö
[x] Sinkkuelämää
[x] Huippumalli haussa
[x] Talent
[ ] Kuorosota
[ ] Dance
[ ] Stage

[Ei aihetta]Perjantai 23.12.2011 16:10

Täytä tietoja mitä teit vuonna 2011:
Tunnetko aikuistuneesi? - nojoo kai
Oliko sellainen vuosi kuin toivoit? -ei

OLITKO?
Sairaalassa, miksi, kuinka kauan? - liianki monesti
Ambulanssissa, miksi? - e
Poliisiautossa, miksi? - en
Laivalla - en
Hautajaisissa - e
Häissä -e
Mökillä - joo kai
Ulkomailla - joo

MATKUSTITKO:
Junalla - en
Linja-autolla - joop
Laivalla - e
Jollain muulla, millä? - autolla, lentokoneel

MIEHET:
Olitko ihastunut - joo
Suutelitko - joo
Nukuitko pojan kanssa? - joo
Halasitko poikaa? - joo
Seurustelitko - j

PETTYMYKSET:
Menetitkö läheisen, kenet - ee
Kärsitkö sydänsuruista - e?
Riitaa ystävien kanssa - mm

PÄIHTEET:
Alkoholia - joo
Huumeita - ei
Nuuskaa - jep

RANDOM:
[x] olin baarissa
[ ] itkin ilosta
[x] itkin surusta
[x] olin onnellinen
[x] masentunut
[x] sain mitä olin kauan halunnut
[x] tein jotain mikä kaduttaa
[x] sekoilin

MILLOIN VIIMEKSI?:
Ilahdutit jotakuta? - hmm emt
Laittauduit hienosti? - hmm
Käytit peruukkia? - en käytä
Joit mehua? - vähä aikaa sit
Söit kakkua? - siirin synttäreillä
Kuuntelit musiikkia? - nyt
Nukuit? - 4 h sitte
Söit? - vähä aikaa sit
Nauroit? - tänää tai eile
Itkit? - tänää
Hyräilit? - emt
Lauloit? - eile
Hymyilit? - tänää
Otit valokuvan itsestäsi? - emt
Sanoit omasta mielestäsi oudon sanan? - emt
Sanoit moi? - tänää
Puhuit jotain muuta kieltä, kuin suomea? - eile
Näit unta? - emt
Oliko uni hyvä vai paha? - en muist
Olit onnellinen? - emt
Mitä haluat joululahjaksi? - vaikka mitä
Missä ja miten vietät joulun? - kotona perheen kans
Mitä aiot tehdä uutena vuotena? - juomaa:)

[Ei aihetta]Tiistai 20.12.2011 20:25

- Oletko ihastunut juuri nyt -e
- Seurusteletko juuri nyt - en
- Oletko itkenyt itsesi uneen jonkun ihmisen takia - j
- Haluaisitko halata jotain henkilöä juuri nyt - jep
- Oletko yrittänyt unohtaa jonkun josta välität paljon - kai


► Myönnä, mitä näistä olet tehnyt:
[x] oksentanut humalatilassa
[x] maistanut tupakkaa
[x] polttanut vakituisesti
[x] käynyt pomppulinnassa, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[x] käynyt pallomeressä, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[ ] liftannut tuntemattoman kyytiin
[x] kiusannut vakavissasi
[x] saanut jonkun sanoillasi itkemään
[x] huutanut jollekin niin kovaa, kuin kurkustasi lähtee


► Mitkä seuraavista kuvaa sinua parhaiten:
[x] kostonhaluinen
[ ] ilkeä
[ ] siisti
[ ] itsekäs
[/] sohvaperuna
[/] kiltti
[ ] epätoivoinen
[ ] yksinäinen
[ ] onnekas
[ ] erilainen
[ ] ahkera
[x] auttavainen


► Mitä seuraavista haluaisit:
[ ] päästä bb-taloon
[ ] nauraa, niin että vatsaan sattuu
[x] matkustaa maailman ympäri
[ ] syödä puuroa
[ ] tehdä lumiukon
[x] käpertyä peiton alle
[x] syödä mansikoita


► Olen:
[x] Ratsastanut kamelilla
[] Harjannut kissaa
[x] Ollut jälki-istunnossa
[x] Lyönyt kaveria
[x] Halannut naapuria
[ ] Heittänyt television ikkunasta
[x] Yöpynyt hotellissa
[ ] Käynyt Amerikassa
[x] Käynyt Puuhamaassa
[x] Polskutellut Serenassa
[ ] Ollut musiikkivideossa
[ ] Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x] valvonut koko yön
[x] Sanonut: rakastan sinua ja tarkoittanut sitä
[x] Nukkunut villasukat jalassa
[x] Mokannut kotitalouden tunnilla
[x] Tehnyt yli 80 e kännykkälaskun
[] Leikannut koiran kynsiä
[x] Ollut päivän syömättä mitään
[x] Soittanut pilapuhelua
[ ] Ollut Ankkarockissa
[x] Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[ ] Soittanut seksilinjalle
[nyt oon:D] Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x] Uinut vaatteet päällä
[x] Kuunnellut klassista musiikkia
[ ] Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[x] Nielaissut jääpalan
[x] Haukkunut hevareita
[x] Soittanut väärään numeroon
[x] Oksentanut ruusupuskaan
[ ] Vilautellut julkisilla paikoilla
[x] Halannut julkkista
[?] Itkenyt ilman mitään syytä
[ ] Ollut järjestämässä discoa
[x] Matkustanut peräkontissa
[] Siivonnut lattialta oksennusta
[x] Kävellyt yli 10cm koroilla
[x] karannut kotoa
[x] Saanut 4-5 kokeesta
[x] Pelannut kännykällä kirkossa
[x] Pelännyt hämähäkkejä
[x] Ollut puolukassa
[x] Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule
[x] Liftannut
[x] Kerännyt mansikoita
[ ] Ajanut mopolla ojaan
[x] Käynyt navetassa
[ ] Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ] Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[ ] Hävittänyt laukun Linnanmäellä
[ ] Koulussa tiputtanut terveyssidettä lattialle
[x] Laulanut mikrofoniin
[x] Astunut lehmän paskaan
[ ] Tykännyt The Rasmuksesta
[ ] Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[x] Juonut Hyla-maitoa
[x] Hengittänyt heliumia
[x] Käyttänyt ripsentaivutinta
[x ] Koskettanut käärmettä
[x] Juonut venäläistä valkoviiniä
[x] Uinut avannossa
[x] Ollut lempiartistisi keikalla
[x] Löytänyt kadulta rahaa
[x] Värjännyt hiukseni
[x] Lintsannut

[Ei aihetta]Maanantai 19.12.2011 23:41

r u o k a :
[x] tykkäät porkkanaraasteesta
[/] syöt paljon pikaruokaa
[x] tykkäät suklaasta
[/] pyrit syömään terveellisesti
[ ] syöt "puolikiloa päivässä" vihanneksia ja hedelmiä
[x] olet joskus syönyt mäkkärin euronjuuston..
[x] .. ja pidit siitä
[ ] et syö punaista lihaa
[ ] syöt herkkuja vain harvoin
[x] tykkäät erilaisista pirtelöistä
[/] kouluruoka on yleensä pahaa
[x] tykkäät kananmunista
[/] syöt muroja
[/] tykkäät itse tehdä ruokaa

v a a t t e e t j a p u k e u t u m i n e n :
[ ] et ymmärrä farkkulegginsien villitystä
[x] käytät farkkulegginsejä
[x] pukeudut mustaan
[ ] olet pukeutumiseltasi emo..
[/] käytät rahaa vaatteisiin yli 50e/kk
[x] shoppailet h&m, vero moda, gina tricot jne
[x] panostat pukeutumiseen
[x] rakastat kenkiä ja laukkuja
[ ] sinulle on ihan sama mitä puet, kunhan on vaan rento olo
[x] nahkatakki&paksu kaulahuivi
[] talvella käytät laskettelutakkia muulloinkin kuin lasketellessa
[x] lainaat muilta vaatteita esim. äidiltäsi, siskoltasi, kaveriltasi..
[x] luet vogueta tai tykkäät selailla vaatekuvastoja

v a a t e k a a p i s t a s i l ö y t ä ä :
[x] pinkit/leopardikuvioiset rintaliivit
[x] punotun vyön
[x] varvassukat
[x] neuleen
[x] farkkulegginsit
[x] söpön yöpaitulin
[x] tennarit
[x] nilkkurit
[ ] hello kitty aamutakki
[x] perustoppeja
[ ] punaiset/skottiruutukuvioiset housut
[x] kollarit

h u o n e e s i :
[] leveä sänky
[x] oma läppäri
[x] peili
[x] sängyllä monta tyynyä
[] punaiset verhot
[] pyöreä matto
[/] sotkuinen
[/] siisti
[] paljon koriste-esineitä
[] koulukirjat pöydällä
[x] nojatuoli tai sohva
[ ] hunks kalenteri
[x] seinät tapetoitu/maalattu sinisiksi
[] piano tai jokin muu soitin

t i e t o k o n e e s i :
[x] olet facebookissa..
[ ] .. twitterissä
[x] .. irc-galleriassa
[] .. ii2:essa
[ ] ..MySpacessa
[x] ..spotifyssa
[ ] .. kuvakkeessa
[ ] demität ainakin 2h päivässä
[ ] pelaat nettipelejä esim. miniclipissä
[x] luet netissä uutisia
[ ] sinulla on blogi
[ ] mesetät
[x] osaat muokata kuvia
[ ] sinulla on koneellasi cs tai wow
[/] pelaat myös simsiä tai muuta peliä koneellasi

s i n ä (u l k o n ä ö l t ä) :
[] ruskeat suklaasilmät
[] blondi
[x] siniset silmät
[] mustat hiukset
[ ] pisamia
[/] pitkät ripset
[ ] kaunis hymy

v a p a a - a i k a j a h a r r a s t u k s e t
[ ] harrastat tanssia..
[ ] .. uintia..
[ ] .. ratsastusta..
[ ] .. jalkapalloa..
[/] .. laulamista..
[/] .. lenkkeilyä tai kuntosalia
[/]olet paljon koneella
[] sinulla on lemmikki
[/] et oikein harrasta mitään
[/] haluaisit aloittaa jonkun harrastuksen
[ ] luet paljon kirjoja
[x] olet kiinnostunut sisustamisesta
[x] tykkäät matkustella
[x] nukkuminen on kivaa

[Ei aihetta]Perjantai 16.12.2011 20:17

1. hiusten väri

... - Vaalea ::... Hei rakas poikaystäväni,

- Mustat :: Hei rakas tyttöystäväni,

... - Brunette :: Hei sinä tuntematon ystävä,

- Punanen :: Heissuli vei sisäsiittoinen veljeni,
... ... - Muu :: Hei sinä rakas panotoverini,



2 Paidan väri

- Valkoinen :: olen täällä Karibialla..

- Ruskea :: olen täällä New Yorkissa..

- Harmaa :: olen täällä viemärissä..

- Vihreä :: olen täällä savupiipussa..

- Punainen :: olen täällä korvatunturilla..

- Musta :: olen täällä katuojassa..
- Joku muu :: olen täällä kaapissa..



3 Lempi väri

- Musta :: polttamassa ruohoa..

- Valkoinen :: ryyppäämässä...

- Punainen :: pieremässä...

- Violetti :: strippaamassa..

- Sininen :: nussimassa..

- Vihreä :: suunnittelemassa joukkomurhaa..
- Joku muu :: heruttamassa..



4 kirjaimia etunimessä

- 2-4 :: paikallisen pummin kanssa.

- 5-6 :: sammuneen juopon kanssa.
- 7-> :: äitini kanssa.



5. sukat

- Raidalliset :: Kohta naapuri liittyy seuraamme,

- Kuviolliset :: Seuraavaksi poistumme täältä,

- Ruudulliset :: Tuo vieressäni makaava rotta himottaa minua todella kovaa

- Yksiväriset :: Ajattelin tehdä huomenna abortin,
- Ei sukkia :: Täällä on kuuma joten riisuudun NYT,



6 Nimimerkin alkukirjain

- Merkki :: koska vihaan sinua!!

- A-h :: sillä minulla on aivokasvain.

- I-p :: koska tutkin eilen naapurin Penttiä kiikareilla.
- Q-ö :: sillä olet tosi ihQQ!!



7 Musiikkityyli

- Hiphop/rap :: Minua panettaa,

- NRJ :: Minua hävettää,

- Klassinen :: Minua väsyttää,

- Lastenlaulut :: Minun tekee mieli tikkaria,
- Muu :: Minua himottaa,



8 Paras vuodenaika

- Kesä :: joten ajattelin hakea sinut mukaan.

- Talvi :: joten päätin ryhtyä nunnaksi.

- Kevät :: joten suunnittelen täällä itsemurhaa.
- Syksy :: joten ostin 34 pulloa kossua.



9 Paljonko sisaruksia

- 0-3 :: Kortsut pääsivät loppumaan, eli..

- 4-6 :: Viinat taisi juuri loppua, eli..
- 7-> :: Vedin juuri pilveä, eli..



10 Kamalin väri

- Musta :: en vastaa lopputuloksesta.

- Violetti :: saatan hyvinkin olla raskaana tämän jälkeen.

- Pinkki :: lääkärikäynti olisi paikallaan.

- Oranssi :: lähdenkin tästä jatkoille.

- Keltainen :: hyvin menee!
- Muu : Viinat taisi juuri loppua, eli...



11 Koulureppu, laukku vai ei mitään

- Reppu :: PS. Tajusin juuri etten voisi elää ilman sinua,

- Laukku :: PS. Tajusin juuri että elämä on perseestä,
- Ei mitään :: PS. Tajusin äsken että nyt onkin jo aamu,



12 talo

- Paritalo :: joten mietippäs sitä

- Omakotitalo :: joten menenkin etsimään uutta panotoveria.

- Rivitalo :: joten aloin nussimaan kamelia.

- Slummi :: joten haluaisin mielelläni pois täältä.
- Kerrostalo :: joten viiltelin käteeni sanan VITTU


Hei sinä tuntematon ystävä, olen täällä Karibialla.. polttamassa ruohoa.. sammuneen juopon kanssa. Täällä on kuuma joten riisuudun NYT, koska vihaan sinua!! Minua hävettää,joten ajattelin hakea sinut mukaan. Kortsut pääsivät loppumaan, eli.. lähdenkin tästä jatkoille. Tajusin juuri että elämä on perseestä, joten menenkin etsimään uutta panotoveria.

[Ei aihetta]Perjantai 16.12.2011 16:12

◘ PIDÄT ..

[x] suklaasta
[x] kesästä
[ ] talvesta
[ ] syksystä
[ ] keväästä
[x] ruskeista silmistä
[x] sinisistä silmistä
[x] vaaleasta leivästä
[x] ruisleivästä
[/] puurosta
[ ] lihamurekkeesta
[ ] kiinalaisesta ruuasta
[x] kreikkalaisesta salaatista
[x] romanttisista kirjoista
[ ] fantasiakirjoista
[ ] vanhoista kirjoista
[x] kauhukirjoista
[ ] sarjakuvista
[x] hajuvesistä
[x] google chromesta
[ ] internet explorerista
[x] mozilla firefoxista
[ ] koulusta
[/] liikunnasta
[ ] fysiikasta
[ ] kemiasta
[x] huulilävistyksistä
[ ] tarinoiden kirjoittamisesta
[ ] äidinkielestä
[ ] kokeisiin lukemisesta
[x] lasagnesta
[x] muffinseista
[x] musiikista
[x] korkokengistä
[x] tennareista
[x]kynsilakoista
[x] kasvojenhoitotuotteista
[ ] hatuista
[x] pipoista
[x] villasukista
[x] elokuvista
[ ] päiväkirjan kirjoittamisesta
[x] kaulahuiveista
[x] tietokoneista
[x] kokkaamisesta
[x] facebookista
[ ] twitteristä
[x] punaisista hiuksista
[x] mustista hiuksista
[x] blondeista hiuksista
[ ] vihreistä hiuksista
[ ] turkooseista hiuksista
[ ] harmaista hiuksista
[ ] messengeristä
[x] spotifysta
[x] youtubesta
[x] pitkistä kynsistä
[ ] lyhyistä kynsistä
[x] lentokoneista
[/] busseista
[x] hymiöiden käyttämisestä

◘ MISSÄ MAISSA OLET KÄYNYT?
[ ] Italia
[ ] Ranska
[x] Ruotsi
[x] Viro
[ ] Florida (Amerikka)
[ ] New York (Amerikka)
[ ] Kalifornia (Amerikka
[ ] Miami (Amerikka)
[ ] Saksa
[ ] Venäjä
[ ] Sveitsi
[ ] Tanska
[x] Egypti
[ ] Iso-Britannia
[x] Joku muu, mikä? - tunisia, kreikka


◘ TÄLLÄ VIIKOLLA OLET...
[ ] käynyt lenkillä
[ ] syönyt pizzaa
[x] käynyt kaupassa
[ ] vienyt koiran ulos
[x] kirjoittanut blogiin
[ ] katsonut todella huonon elokuvan
[ ] lukenut kirjan loppuun
[x] käynyt isovanhempien luona
[x] saanut puhelun joltain sukulaiselta
[x] puhunut monta kymmentä minuuttia jonkun hyvän ystävän kanssa
[ ] lintsannut koulusta
[x] ollut sairaana
[ ] matkustanut junalla
[x] riidellyt jonkun perheenjäsenen / kaverin kanssa
[?] tehnyt jotain kiellettyä


◘ HUONEESSASI ON...
[x] läppäri / iso tietokone
[x] tv
[ ] jokin pelikonsoli
[xruoantähteitä] vanhentunutta ruokaa / ruoantähteitä
[ ] kaksi vaatekaappia
[ ] vanhoja leluja
[ ] matkalaukku
[ ] teemuki
[x] hiusharja
[ ] yli 20 kirjaa
[ ] todistuksia
[ ] nuotteja
[ ] jokin instrumentti
[ ] mustat pussilakanat
[x] työtuoli
[x] työpöytä
[x] sälekaihtimet
[?] paljon pölyä
[ ] roskakori
[x] radio
[x] yli kolme juhlamekkoa
[x] hiuslakkaa / muita hiustenhoitotuotteita
[x] elokuvia
[x] lehtiä
[ ] sarjakuvapokkareita
[x] julisteita
[x] taulu / tauluja
[ ] koulukirjoja
[ ] herätyskello
[ ] videokamera

◘ OLETKO NÄHNYT NÄITÄ ELOKUVIA?
[x] Himoshoppaajan salaiset unelmat
[x?] Black water
[x?] Avatar
[x] Twilight
[x] Uusikuu
[x] Epäilys
[x] Ottolapsi
[x] Saw 1
[ ] Saw 2
[ ] Saw 3
[ ] Saw 4
[ ] Saw 5
[ ] Saw 6
[x] Tiedän mitä teit viime kesänä
[x] Perjantai 13
[x] 17 again
[ ] Mr and mrs Smith
[ ] Klik!
[x] Step up
[x] Step up 2
[x] Step up 3
[ ] All about Steve
[ ] Kuokkavieraat
[x] Odottamaton ehdotus
[x] Paksuna
[x] 2012
[ ] Big fish
[ ] The green mile
[x] Rottatouille
[ ] Up - kohti korkeuksia
[x] Titanic
[ ] DaVinci-koodi
[ ] Inception

◘ MITÄ SARJOJA SEURAAT / OLET SEURANNUT?
[ ] House
[ ] Greyn anatomia
[x] Gossip girl
[ ] Friends
[ ] Aavekuiskaaja
[x] CSI
[ ] Menthalist
[x] Täydelliset naiset
[ ] Heroes
[ ] Kauhukeittiö
[x] Sinkkuelämää
[x] Huippumalli haussa
[x] Talent
[ ] Kuorosota
[ ] Dance
[ ] Stage

[Ei aihetta]Perjantai 16.12.2011 00:22

190 KYSYMYSTÄ tee tämä jos on tylsää

1. Paljonko kello on? 21:55
2. Etunimi: laura
3. Lempinimet: oha niitä
4. Syntymäpäivä: 1.2
5. Missä asut nyt? kokkolas
6. Mitä koulua käyt? koivuhaan
7. Sisarukset?: pikkusisko ja isosisko
8. Eläimet? noup
9. Vasen-/oikeakätinen? oikeee

ULKONÄKÖ
10. Hiusten väri? vaaleeruskeet
12. Pituus? 164?
13. Silmälasit/piilolinssit? eei
14. Lävistykset? nooup
15. Haluaisitko? - joo
16. Tatuoinnit? eii
18. Käytätkö sormuksia? harvoi
19. tyylisi?- normi
20. Oletko harkinnut tyylinvaihtoa ? e

VIIME AIKOINA
21. Millainen olo sinulla on juuri nyt? vitun paska
22. Mitkä housut sinulla on jalassasi? yöshortsit
23. Mikä paita sinulla on päälläsi ? toppi
25. Miltä hiuksesi näyttävät? :D:D
26. Mitä biisiä kuuntelet? - Marlon Roudette - New Age
27. Mitä söit viimeksi? en mää muista
28. Millainen sää siellä on? entiiä
29. Viimeisin puhelu? riina
30. Viimeisin uni, jonka muistat?
31. Kenelle puhut juuri nyt? enkellekkää
32. Paljonko kello on? 22:00
33. Puhelinnumerosi neljä viimeistä numeroa ? 3473
34. Jos olisit puukynä, minkä värinen olisit? pinkki
35. Oletko koskaan melkein kuollut? tavallaa
36. Pidätkö siitä henkilöstä jolta sait tämän kyselyn? jaa a
37. Miten syödään Domino? normisti
38. Mikä saa sinut iloiseksi? eimikää
39. Minkä levyn aiot ostaa seuraavaksi? empä tiiä
40. Paras sinulle annettu neuvo? oha niitä
41. Oletko koskaan voittanut palkintoa? joop
42. Tulevaisuus? eitiiä
43. Tykkäätkö tanssista? joo
45. Tyhmin juttu, jonka olet tehnyt? oha niitä
47. Jos voisit vaihtaa jonkun asian itsessäsi, mikä se olisi? kaiken
48. Missä shoppailet eniten? - h&m varmaanki
49. Mitä kuuntelet nyt? - turn all the lights on
50. Lempi pojan nimi? noen ny tiiä
54. Mitä shampoota käytät ? en jaksa käy kattoo:D
55. Mitä urheilua vihaat eniten? hmm
56. Mitä pelkäät eniten? ..
57. Kuinka monta tv:tä talossasi on? kolme
59. Millaisen tyttö-/poikaystävän tahtoisit? semmose ihanan
60. Oletko koskaan katkonut luitasi? j
61. Mistä unelmoit? vaikka mistä
62. Entä mitä kuuntelet nyt? samaa ku viimeks
63. Kuka on mölyisin kaverisi? hmm :D
64. Kuka on hiljaisin kaverisi? entiiä
65. Onko cheerleading mielestäsi urheilua? onon
66. Kuinka monella nuolaisulla pääsee tikkarin sisään? mitävittua:D

RAKKAUS
67. Uskotko rakkauteen? joo
68. Oletko vapaa vai varattu? vapaa
69. Onko sinulla ihastusta? ei
70. Kuka se on?
71. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? entiiä
73. Minkä laulun omistaisit rakkaallesi? -
74. Minkä asian huomaat ensiksi vastakkaisessa sukupuolessa? silmät jaa hiukset
75. Pisin ihastustus? varmaanki jotai 4-5 kk ?
76. Oletko ujo pyytämään treffeille? eentiä
77. Oletko omistavainen vai välinpitämätön? hä
78. Mikä on kaunein asia joka sinulle on sanottu? hm
79. Ovatko muut kehuneet kauneuttasi? - jooo

KUMPI ON PAHEMPAA
80. Kookossuklaa vai marsipaanisuklaa? hyi
81. Marilyn Mansonin vai Rob Zombien suuteleminen? ei kumpikaa
82. Nälkäkuolema vai jäätymiskuolema? ei kumpikaa

MIELIPITEESI POJISTA
83. Pitkät vai lyhyet housut? pitkät
84. Pitkät vai lyhyet hiukset? väliltä
85. Kiharat vai suorat hiukset? suorat?
86. Pitkä vai lyhyt? pitkä
87. Lihaksia vai ei? joo

MIELIPITEESI TYTÖISTÄ
88. Hameet vai housut? housut
89. Hiukset auki vai kiinni? samapa se
90. Pitkä vai lyhyt? jaaa a
91. Rintaliivien olkaimet näkyvissä vai ei? ei oikeestaa ees kinosta:D
92. avonainen paita vai ei? sama se

MIELIPITEESI IHMISISTÄ YLEENSÄ
93. Söpö vai seksikäs? söpö
94. Tummat vai vaaleat hiukset? samapa se
95. Pitkä vai lyhyt? pitkä
96. Kiharat vai suorat hiukset? ihasama
97. Silmien väri? sinine tai ruskee
98. Pitkät vai lyhyet kynnet? väliltä
99. Hattu vai ei? jaa a :D
100. Hyvä vai paha? ihasma
101. Koruja vai ei? riippuu
102. Kiva vai tylsä? kiva
103. Aksentti vai ei? ööä
104. Metalhead vai hoppari? hopparii
105. Rusketusrajat? öööä
107. Koti- vai ulkoihminen? ulko
108. Pisamia vai ei? samapa tuo
109. Ujo vai ylivilkas? ylivilkas
110. Hauska vai cool? cool ja hauska
111. Puhelias vai vaitonainen? puhelias
112. Kuka on kaunein kaverisi? kaikki on

TÄMÄ VAI TUO
113. Valot päällä/pois? no en tiiä
114. Lumi, aurinko vai sade? aurinko
115. McDonalds vai Burger King? mäkkiii♥
116. Komediat vai kauhuelokuvat? komediat
117. Backstreet Boys vai NSYNC? ei kumpikaa?
119. Kivi, sakset vai paperi? sakset
120. Makkara vai pepperoni? makkara
121. Kesä vai talvi? kesä
122. Makea vai kitkerä? makea
123. Suklaamaito vai valkoinen maito? valkone
124. Kalja vai Dr. Pepper? kaljaaaa
125. Puolityhjä vai puolitäysi lasi? puoltäys?
126. CD vai kasetti? cd
127. Video vai DVD? dvd
128. Kissat vai koirat? koirat
129. Muta- vai kivipaini? muta
130. Vanilja- vai mansikkajäätelö? entiiä
131. Murtomaahiihto vai lumilautailu? emt
132. Yö vai päivä? entiä
133. Kakku vai piiras? emt
134. Hopea vai kulta? hopee ehkä
135. Timantit vai helmet? timantti
136. Auringonlasku vai -nousu? lasku

LEMPI-
137. Väri? ei oo semmost
138. Ruoka? oha niitä
139. Pikaruoka? mäkki hese ja rojali
141. Juoma? oha niitä
142. Jäätelö? kaikki ?
143. Urheilu? tanssi
144. Eläin? emt
145. Musiikkityyli?
146. Radiokanava? NRJ
147. Laulu? David Guetta - Without You ft. Usher ja monia muita
148. Bändi/artisti? onha niitä
149. Numero? jaaa a
152. Kuukausi? kesä-heinä
153. TV-ohjelma? salkkarit
154. Kauppa? jaaa a
155. Tuoksu? - emmää tiiä
156. Opettaja ? essi <3
157. Peli? entiiä
158. Sana? emt:D

OLETKO KOSKAAN...
159. Rakastanut ketään niin paljon, että itkettää? emt
160. Polttanut? joo
161. Juonut alkoholia? jooop
162. Joutunut petetyksi? en
163. Rikkonut lakia? joo
164. Juossut poliiseja pakoon? joo:D
165. Lintsannut koulusta? mm
167. Yrittänyt oksentaa pakolla? joo
168. Huijannut vanhaa miestä? een kai
169. Itkenyt, jotta pääsisit helpolla? joo

MILLOIN VIIMEKSI...
170. Halasit kaveriasi? enmuista
171. Autoit kaverisi pulasta? enmuista
172. Kaverisi auttoi sinut pulasta? enmuista
173. Käytit punaista paitaa? jaa a
174. Joit kahvia? jotai 2-3 vk sitte
175. Sait tekstiviestin? eile
176. Kirjoitit kirjeen? emt
177. Kirjoitit kutsukortteja? pari vuotta sitte
178. Soitit kaverillesi? tänää
179. Joku kehui sinua kauniiksi? en muista
181. Poltit tupakkaa? pari pv sit
182. Imuroit? jaa a
183. Nauroit kunnolla? enmuista
184. Muutit? semmoset 10-11 v sitte
185. Söit suklaata? today
186. Hiihdit? viime talvena
187. Kävit lenkillä? melkee kuukaus sitte
188. Katsoit Kauniit ja Rohkeat? jaa a :D
189. Itkit? en muista
190. Joko riittää? :D:d kyllä