IRC-Galleria

-.-''Sunnuntai 10.10.2010 03:03

Rakkaudesta vihaan on vain niin pieni matka
Miks jatkaa jos taakka on taaskin niin raskas

Se mielen vetää paskaks ja aukaisee haavat
Ihmiset toisiltaan enemmän ottavat kun saavat

Rakkaudesta vihaan on vain niin pieni matka
Pistää pakostakin joskus kelaan kauan tätä jaksan
Elämä on täynnä suruu se ei käy mun järjelle
Jos tunteet multakin kuolis niin mitä jäis jäljelle


Silloin tällöin päädyn elämäni tarkoitusta etsiin
Elämäni tärkeys vetää mutkin hiljaiseksi
Hetkeksi mä suljen silmät vaivun kuvitelmaan
Siihen harhakuvitelmaan joka korvaa univelkaa
Ei etukäteen voi laatii elämään suunnitelmaa
Eikä ajatuksii sitä suurinta valtamerta
Joka meidät tuudittaa uneen joka kerta
Ja muuttaa päämäärämme vuosi vodelta

Toiset duunii painaa herää joka aamu kuudelta
Kahden ihmisen liiton pelastaa voi suudelma
Niin monta kertaa pelkkä synkkyys peittää mielen
Viikatemies istuu vieres hetken pienen
Pään painan alas ja hupulla sen peitän
Kaikki hyvät ajatukset vittuun päästäni mä heitän

Suljen silmät suljen korvat blokkaan ajatukset
Turhaa enää juosta karkuun kun on menny ristiin sukset
Mä aina oon koittanu tehdä parhaani
Hyvin oon hoitanu elämäni ruusutarhaani
Silti joka kerta piikki pistää vitun lujaa
Tainnut oon mä eksyä nyt elämäni umpikujaan
Ei tuska ehkä haihdu mielestäni pois koskaan
Ei mikään tunteita maan pinnalle enää nosta
Siks pulloon tartun ehkä henkisesti vartun
Turhaan enää juoksen karkuun kun oon avannut mun arkun

Sä tuotit mulle tuskaa ihan liian kauan
Ja toiveit elättelin et kanssas saisin vauvan
Olin onnellinen ja kaikki meni hyvin
Mutta mä en todellakaan ollut se joka tyri
Ja sen takii tavarasi on nyt pois huoneestani
Olen mielipuoli jok' on tullut ulos kuorestani
Murheissani elämässäni eteempäin taistelen
Vihan kipinää pään sisälläni väistelen

Mikä muka meni pieleen mikä meni väärin
Tarttuisinko pulloon vaiko tarttuisinko kivääriin
Sä mut viettelit annoit mun rakastua suhun
Ja luulin että säkin oisit ollu rakastunu muhun
Mut mua vaan hyväkses käytit ja unohdit tost vaan
Heitit tuntees roskiin kun jonkun vitun roskan
Etkä luokseni palaa sä mun takaisin sä koskaan
Et koskaan palaa et koskaan et koskaan
Etkö koskaan?
Enkö enää koskaan sua nää?
Miks lähit seuraan reittiä väärää
Sä vannoit mulle ikuisen rakkauden

Kädet ristittiin ja luulin että sain sen
Mitä ikinä mä olen halunnutkaan
Mutta enhän loppujen lopuks sitä saanutkaan
Enkä tuu koskaan varmaan saamaan
Kaikki toiveet lopulta aina vaan paiskautuu mun naamaan

[Ei aihetta]Lauantai 09.10.2010 02:11

Kuka tulee mieleen Luokaltasi?
''Mä meen vessaan'' - matias
''Mitä helvettiä?'' - vili
''Vittu mä tapan sen'' - pipsa
''Mun hiukset on huonosti'' - laura
''Hups'' - mä j apipsa
''Oota'' - veera
''Daa'' - mikko
"Totaa..." - lilli
''Mul on nälkä'' - lilli
"Anteeks et oon myöhäs" - vili
"Anna rahaa" - pipsa
"Mitä vittua?!" - mä,laura,sampo ja arttu :D
"Nii, mä tiesin!!" - mä
"Oon paras, palvokaa mua" - noubadi
Kuka luokaltasi nauraa eniten ? - veera
Kuka luokaltasi pelleilee eniten ? - vili
Kuka luokaltasi polttaa tupakkaa ? - ...yks vaa
Kuka luokaltasi pelaa fudista ? - eeeeeemmä tiiä

:]Lauantai 09.10.2010 02:05

Kohta onkin vuoden 2010 loppu. Sen kunniaksi pieni gallup.
Ystävät/ihmissuhteet
1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? - joo (:
2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? - rrr...emt :D
3. Oleko ihastunut tänä vuonna? - oon..
4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? - no totaa... kiakki? :D
Sinä itse
1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? - nojoo. :D
2. Oletko lihonnut? - emt XD
3. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? - en
4. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? - enn
5. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? - en mut huuliläväri ois nice ^.^
6. Oletko joutunut tappeluun? - noe
7. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? - en vo imuistaa koko vuotta mut tuskin...XD
8. Oletko juonut "perseitä"? - en :D
9. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? - tsajajaj oon
1. Oletko opiskellut hyvin viimeisen vuoden aikana? - no iha ok
2. Onko sinulla koulussa kavereita? - ofc :D <3
3. Onko koulussa tapahtunut jotakin hirveätä? - ni ei ;D
4. Kiinnostaako koulu? - iha jeba
IHMISET
1. Kenen kanssa vietit aikaa eniten? - pipsa (huom. _vietin_)
2. Keiden kanssa vuoden parhaat muistot? - no en kerro sulle :D
3. Tapasitko uusia? - jjo
4. Riitelitkö usein? - en laskenu
5. Rakastuitko? - arvaa 2 kertaa
6. Petyitkö ihmisiin? - joo
7. Olisitko halunnut viettää enemmän aikaa kenenkään kanssa? - joo
8. Ikävöitko jotain henkilöä? - joo
Itse
1. Mitkä asiat vuodessa olivat tärkeitä? - monet :)
2. Oletko muuttunut jotenkin, miten ? - joteki
3. Haluaisitko muuttaa jotain? - öh..?
4. Oletko oppinut uutta? - todellaki
5. Kadutko jotain vuonna 2010? - joo
6. Olisitko jättänyt jotain tekemättä? - joo
7. Olisitko tahtonut tehdä jotain mitä et tehnyt? - jjuu
8. Tahtoisitko elää jonkun päivän uudestaan? - jjo
9. Olisitko tahtonut jättää jonkun päivän elämättä? - jjoo
Muistoja
1. Matkustelitko? - minne?
2. Ulkomailla vai kotimaassa? - hä?
3. Kävitkö festareilla? - e
4. Jokin surullinen asia? - empä muista
5. Laivalla ? - no en ollu
6. Rannalla? - joO?
7. Parhaat muistot? - liikaaa
Lopuksi
1. Oletko tyytyväinen tähän vuoteen? - jjoo ;D
2. Oliko paras kesä? - mopotus -.- :D
3. Millainen tulee ensi vuodesta? - toivottavaasti best :D

MÄ OON NIIN MEGANOLO!!!!!!!!!!!!Torstai 07.10.2010 23:34

Oikeesti ette tiiä kui mua nolottaa (paitsi maiju ja kaisa) ! en oo koskaa failannu noin pahasti ku tänää !!! en voi liikku vittu enää yhtää missää jos se yks tulee vastaaa !!!!!!!!!!!!!! saatana et oon NIIN NOLO!"!!!!!!!!! XD

Minttu: hei maiju...KYYLÄÄ KYYLÄÄ KYYLÄÄ KYYLÄÄ ! TIÄS VAIKKANÄHTÄIS ********** ikkunassa kalsareissa!

Maiju: SHHHH......!

Kaisa: minttu! sssssshhhhhhhhh... hiljaa .... .1:!!:.

*Kaikki repee*

Maiju: *nauraa* MINTTU!

Kaisa: oot minttu NIIN nolo!

Minttu: *nauraa* VOI VITTU!!!!!

********** kävelee vastaa ei saatan aet nolottaaa!"!!!!!!!!!!!!!!!!!!! ette tajuu mut ei voi mitää!!!!!!!!!!!! XD

lol oon tyhmä! :DTorstai 07.10.2010 17:29

15 syytä miksi olet tyhmä
1. Luet tätä tekstiä.
2. Nyt ajattelet että tuo oli turha fakta
4. Et huomannut että skippasin Kolmosen
5. Nyt sinä tarkistat sitä
6. Hymyilet
7. Luet vieläkin tekstiäni
8. Tiedät että kaikki on ollut tähän asti totta.
9. Et ajatellut että äskeinen oli ainoa missä oli piste
10. Nyt sinä tarkistat sitä
11. Sinua ärsyttää
13. Koska ensimmäisessäkin oli piste...
14. Ja minä skippasin myös Kahdentoista
15. Ja luulet että tässä on viisitoista syytä
Kopioi tämä blogiisi, jos olit tyhmä :)

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.10.2010 17:59

HENKILÖ:
Yksi henkilö jolle olet viimeksi jutellut msn: Jani
Henkilö joka lähetti sinulle viimeksi viestin: linda
Henkilö joka saa sinut nauramaan: sanni <3<3 ;D
TÄNÄÄN:
Millainen on olosi: semmoi jännä ...normi? :D
Oletko kertonut jollekkin salaisuuden: emt
Oletko itkenyt: jooO?
Entä nauranut: joo :D
Onko tämä päivä ollut mukava: juu :F
SEKALAISTA:
Seurusteletko: e..
Mitä väriä huoneessasi on : sinist ja vaaleepunast...:D
Mikä kappale soi: nothing
Mitä olet viimeeksi juonut: avettä kai {:

[Ei aihetta]Tiistai 05.10.2010 22:00

1. Viimeisin asia jonka laitoit suuhusi? - tussiXD
2. Missä profiilikuvasi on otettu? - jantun huonees :D
3. Osaatko pelata Guitar Heroa? – noen(:
4. Nimeä joku joka sai sinut nauramaan tänään? – vrm kaikki :D
5. Kuinka pitkään valvoit viime yönä, ja miksi? - rrrrrr...emt :D
6. Jos voisit muuttaa jonnekin muualle, muuttaisitko? – joo mut ottaisin muutaman tyypin mukaa ;)
7. Onko sinua suudeltu ilotulituksen välkkeessä? – nou :(
8. Kuka ystävistäsi asuu lähimpänä sinua? - emt
9. Uskotko että eksät voivat olla ystäviä? – no en tai joo siis riippuu iha siit et miks on menny poikki
10. Mitä pidät Dr Pepperistä? - namnamnam:))))
11. Koska viimeksi itkit oikein kunnolla?- ei siit kaua o
13. Kuka on viimeisin henkilö josta otit kuvan? – lotta?:}
14. Oliko eilinen parempi kuin tämä päivä? – eeeemmmt
15. Voisitko elää päivän ilman TV:tä? - joo EN! :D
16. Oletko ärsyyntynyt jostakin? – ny en oikeestaa tai no joo yks ihmine vois hilaa ruhosa helvettii ja pitää sen siäl :D ei sen kummempaa :D:D
17. Ovatko ihmissuhteet kuitenkaan koskaan vaivan arvoisia?- joskus
18. Oletko paha vaikutus, huono esimerkki? - ai...ai mikä? ;O
19. Illanvietto ulkona vai koti-ilta? - kummakki käy
20. Mitä esineitä ilman et pärjäisi päivän aikana? – moubailfoun
21. Kuka oli viimeisin henkilö jota kävit tapaamassa sairaalassa? – emt
22. Mitä sanotaan viimeisimmässä tekstarissasi joka löytyy saapuneista? – "Jani :-D"
23. Mitä mieltä olet elämästäsi juuri nyt? – iha menettelee :F :)
25. Jos katsoisimme Facebookkisi saapuneisiin viesteihin, mitä löytäisimme? – normiinormiinormii
26. Mitäpä jos sinulle tehtäisiin huumetesti juuri nyt, läpäisitkö? – ofc
27. Onko kukaan sanonut sinua täydelliseksi? – emt
28. Mikä biisi on jäänyt soimaan päähäsi juuri nyt? - Sana ft. Vendy - Takas Ajassa
30. Haluatko lapsenlapsia ennen kuin olet 50? - o.O
31. Mainitse jotain, joka sinun täytyy tehdä huomenna? - gägägägägäggägäää öööö rrrrrrrrrrrr skoleeee
32. Ajatteletko liikaa vai liian vähän? – emt riippuu :D
33. Hymyiletkö usein? – kokoaja vrm XD
34. Oletko todella hiljainen? – no en ! xd
35. Oletko sanonut tänään kenellekään rakastavasi häntä? –noen:/.....ketää ketä rakastaa -.-''
36. Kenen makuuhuoneessa olit viimeksi, lukuun ottamatta omaasi? – jantu
37. Ikävöitkö jotakuta? – kyll mä..
38. Mitä teit viime yönä? – nukuin
39. Oletko ikinä suudellut täysin tuntematonta? – en
40. Mitä haluaisit sanoa juuri nyt ja kenelle? – jtn jollekki:]
41. Tunnetko ketään, joka polttaa pilveä? – en XD
42. Nukutko mahallasi vai selälläsi? – öö
43. Oletko viimeaikoina puhunut humalaiselle ihmiselle? – :D e kai
44. Kasteletko hammasharjan ennen hammastahnaa? – joo ? :D
45. Uskotko rakkauteen? - joo...? :D
46. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? - no jaa..
47. Oletko suudellut ketään viimeisen viikon aikana? - en
49. Mitä teet tänään? – emt
51. Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi? – aki? XD :D
52. Oletko herkkä? – ja
53. Oletko kotona? – ja
54. Montako tyynyä sängystäsi löytyy? – 3
55. Oletko koskaan rikkonut peiliä? - ja
56. Rakastatko ketään? – rrr...r..rrrrrrrr....
57. Rakastaako kukaan sinua? – böh! kai ny joku ees :d
58. Onko joku jättänyt pysyvän arven sinuun? – sydämmee kyll
59. Jos joku pyytäisi sinua treffeille suostuisitko? – öör..
60. Ihastutko helposti? - riippuu
61. Oletko pitkävihainen? -||-
62. Onko sinua pussannut kukaan kahden viimeisen kuukauden aikana? – emt
64. Mitä joit viimeksi? – emt
65. Minkä elokuvan katsoit viimeksi? – emt
66. Kenen vieressä nukuit viimeksi ja milloin? – emt ja emt
67. Pidätkö puhelinta öisin kiinni? – noentod!:d
68. Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa? – no joo
69 Oletko ollut Ruotsinlaivalla? – joo
70. Aiotko hankkia ajokortin joskus? - enköhä
71. Ymmärtävätkö ystäväsi sinua? - no ei XD
72. Onko sinulla tai perheelläsi lemmikkiä? – tokitoki 8))
73. Ottaisitko 500e lahjakortin IKEAan vai H&M:ään? – joo :D
74. Ketä halasit viimeksi? – emm XD
75. Halaatko? – juu
76. Oletko tekstiviestiriippuvainen? – no vähä joo...:DXDXD:D:DXD
77. Saatko naurukohtauksia? - daa-a? :D XD

nii...Maanantai 04.10.2010 23:42

IMASKAAHHHH!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! 8D

[Ei aihetta]Lauantai 02.10.2010 12:19

Miks tykkään sust ku oot tollai kusipää?

ju moKeskiviikko 29.09.2010 22:13

! miten kuvailisit tätä päivää? - vituillee meni
! haluaisitko haukkua jonkun juuri nyt? - no todellaki
! millainen mielentilasi on? - iha jeb...
! ikävöitkö ketään tällä hetkellä? - e,t..en _enää_ sillee
! kiroiletko? - joO?
! onko sinulla paljon kotitöitä? - iha tarpeeks
! kuka viimeksi huusi sinulle? - emt ;)
! viimeksi soitti sinulle tuntemattomalla? - sitä kun ei usein tiiä..."tuntematon"
! lähetti sinulle 13. viestin saapuneissa? -
!jos joku tykkäisi sinusta haluisitko että tämä kertoo sinulle?- no juu
! aiot tehdä vielä tänään? - olla koneel ja syödä jtn.
! aiot tehdä huomenna? - vanhempainvartti 16.00 :|
! kappaletta kuuntelit viimeksi? - Mc Mane - Titanic
! sinulla on päälläsi? - vaatteet
! suunnitelmia sinulla on viikonlopulla ? - ei mtn
! sinun tekee mieli juuri nyt?- muumipurkkaa^
! sinulla lukee 24. viestissäsi? -
MIKSI
! teet tätä kyselyä? - huviksee
! miksi naiset pitävät suutaan auki laittaessaan ripsiväriä? - en pidä
! Suomessa tapahtuu joka vuosi enemmän avioeroja? - miehii ei nykysi ymmärrä yksinkertasta..
! kaipaatko jotakuta tällä hetkellä? - eiks sana kuuluu vai etkö ymmärrä?!
! oletko iloinen? - no iha
! oletko venäläinen? - en helvtis
! onko sinulla ylipäätään ystäviä? - ystäviii....<3 on^
MUU
! oletko koulussa? - en
! oletko kynttilöiden polttaja? - joulun
! oletko idiootti? - oon
SINUN YSTÄVÄSI
! tekstaatko paljon ystäviesi kanssa? - kyll
! soitatko ehkä mielummin? - no riippuu
MUUTA
! kuinka montaa ihmistä voit sanoa rehellisesti rakastavasi? - monia(useimpii kaverina)
! mitä toivoisit jos saisit yhden toivomuksen? - sen ajan murhe-> :)
! onko sinulla parasta ystävää? - ehk kaks ;)