IRC-Galleria

{Mandu}

{Mandu}

ääni viittaa kivesten olemassaoloon ja valkomummukin on jo köllöttämässä patjalla paitsi ei semmossia
Heräsin kello 6:30, söin aamupuurot ja reippaasti taksvärkkiin yhdeksäksi firmaan.
Siellä sitten siivosin ja järjestelin satoja ruuveja.
Hienosti tuli hoidettua.
Sitten kiinalaiseen ja uuteen akvaarioliikkeeseen ostamaan akvaariotestisetti mahtava, jolla voi testata yhdessä sekunnissa paperitikun heilautuksella

- nitriitin
-nitraatin
-karbonaattikovuuden
-kokonaiskovuuden
- ph:n
- kloorin

Kaikki oli kunnossa tietysti MINUN akvaariossani.

Töistä päivälliselle kiinalaiseen, sitten kipaisin ostamaan tumput Vapaavalinnasta. Jouduin pulittaan Koskarissa 1 e että pääsin vessaan. ÄRR.

Kotiin tultuani kusetin koiran, harjasin sen (kesti 20 min ja etupiha täynnä jälleen tuppoja. Kuulin myöhemmin Alisalta että oli harjannut sen jo kerran sinä päivänä. Ja silti lähti järkyttävästi.)
Sitten siivosin akvaarion ja marsunhäkin.
HUH hui.
Nella ja Sakru ja Laura ja Tomi lymyävät Helsingissä tällä hetkellä.


Haluan mainita vielä KIITOS KAIKILLE ONNITTELIJOILLENI. Täytin siis 6.10. 17 vuotta. Tuli näemmä selväksi. Sain tuhottomasti tekstiviestejä KIITOS NIISTÄ :D En edes tunnistanut kaikkien lähettäjien numeroita! Olen kamala.
Lahjojakin olen saanut vaatteita (tyylikäs villapaita, 2 m kaulahuivi) vanhanaikaisia nekkukarkkeja, meikkilaukun ja kaulakorun ja siihen mahtavan rasian. (Pekolta tietysti) Rahaa ei lasketa, mutta on sitäkin tullut. Nyt tuntuu kuitenkin ettei tarpeeksi hienoja syysvaatteita ole makuuni. HAH.

JA SITTEN VIELÄ. Syntymääni muistettiin kahdella erillisellä aterialla. Ensin torstaina Saludissa sekä pian El Torossa suvun kesken :) olen paras ja välitetty. Todistuksessakin komeilee biologiassa 9 ja terveystiedossa 10.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.