IRC-Galleria

{Mimmi^}

{Mimmi^}

Pätkä vaan ......

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

AgilityäKeskiviikko 15.10.2008 23:45

Olemme otsikon mukaisesti käyneet tutustumassa erilaisiin agility esteisiin ja aiomme jatkaa tutustumista jatkokurssilla. Hieman pitäisi saada tuota neitiä olemaan minusta erillään ja malttamaan odottaa paikoillaan vaikka en olisi vieressä seisomassa. Positiivista on ollut huomata että ryhdyttäessä suorittamaan jotakin harjoitusta Nasu keskittyy siihen ja unohtaa muut koirat. Kerran lähti huitelemaan pois tehtävästä kesken kaiken mutta meni toisen ihmisen luokse jolla ei ollut koiraa.

Nasu on jo iso tyttöPerjantai 04.04.2008 11:41

Meillä oli tarkoitus käydä kahdessa eri koulutuksessa Nasun kanssa, ehdimme toisen jo aloittaakin.... Eilen sitten huomasin että meidän neidillä on sitten alkanut toinen juoksu, joten koulutukset jäävät nyt sitten hamaan tulevaisuuteen.

LumikuviaPerjantai 25.01.2008 10:05

Eilen sitten onnistuin tallentamaan Nasun ensimmäiset talvikuvat. Meillä oli täällä Helsingissä aikamoinen lumimyräkkä aamupäivällä, mutta jo illalla oli loskakeli. Kunhan saadaan huomenna tapahtuva muutto suoritettua ja viriteltyä koneet kuntoon niin lisäilen niitä lumikuvia tänne.

Nasun omituisuuksistaPerjantai 18.01.2008 23:08

Siis kuten kaikki tuttavat tietävät..eivät ole voineet välttyä tiedolta... olemme muuttamassa ens viikonloppuna isompaan asuntoon. Olen tänään aloittanut ensimmäisten laatikoiden pakkaamisen. Ennen pakkaamisen aloittamista on tietenkin töistä tuodut laatikot teipattava kasaan ja siihen tämä Nasun omituisuuskin liittyy. Nimittäin Nasu ei siedä että teippirullasta vedettäessä kuuluu ääni. Sain ensimmäisen laatikon pohjan teipattu niin eikö tämä ahkera avustajani sitten hyökännyt teippirullan kimppuun ja suooraan laatikon pohjasta läpi. Ei auttanut muu kuin aloittaa alusta.

Saman tyylinen kokemus oli ennen joulua kun paketoimme Nasun kanssa yhdessä tietenkin. Paperin kääriminen onnistui suhteellisen hyvin, mitä nyt Nasu olis ottanut muidenkin pehmot itselleen, mutta narun kihartaminen ei sitten ollut meidän neidin mieleen kun siitäkin kuului ääni, jioten nasu yritti roikkua saksissa sekä narussa. Sellaista meillä täällä omituisten äänten maailmassa.

Lunta....vihdoin!?Maanantai 07.01.2008 23:26

Nyt on sitten Helsinkiin tullut toisen kerran tänä talvena lunta. Pieni karvainen ystäväni Nasu on on aivan villinä...mikäli tuo nyt villimmäksi voi normaalista tulla. Nasu on aivan hurmiossa lumesta...hän juoksee ja riehuu hihnassa, pureksii keppejä lumihangessa ja ennen kaikkea roikkuu minun kengissä ja lahkeissa. Kaikkea tätä tapahtuu ilman luntakin mutta nyt meno on villimpää eikä kiellot muistu kuin hetken tuolla pienessä päässä.

Sisälle tullessa Nasulla on kova työ yrittää syödä kaikki kengistäni lähtevät lumet. Toisaalta reippaan kylmän ja lumisen ulkoilun jälkeen Nasu on tyytyväisen levollinen....hetken ja minä taas en meinaa lämmetä ennen seuraavaa ulkoilua. Nyt pitäisi vielä saada tuosta elohiirestä talvi kuvia napattua.

Eläinlääkäri käyntiTorstai 08.11.2007 23:31

Eilen 7.11. käytiin taas tutussa Vuovetissä ripulin takia. Maanantai-iltana loppui syöminen ja oksennusta tuli pariin otteeseen ja vatsa oli aivan kuralla. Eilen sitten soitin lääkäriin että mitä pitäisi tehdä ja suosittelivat käyntiä. Suolistotulehdukseen saimme antibiootit sekä vatsa ystävällistä ruokaa. Riisiä kokeilin eilen antaa Nasulle, mutta neiti oli sitä mieltä että syö itse riisisi.
Painoa on muuten kertynyt jo 13,1 kg. Eilen illalla leikkiminen jo maistui meidän energiapakkaukselle ja tänään ollut jo lähes oma itsensä.

Nasun kuulumisiaMaanantai 22.10.2007 20:14

Nasu täyttää puolentoista viikon kuluttua 5 kuukautta. Aika on mennyt todella nopeasti, tuntuu kuin vasta hetki sitten Nasu oli pieni pallero ja nyt painoa on kertynyt yli 10 kg.

Hampaiden vaihtuminen on hyvässä vaudissa, ainoastaan kulmahampaat ovat vauvahampaista jäljellä. Karva on alkanut kasvaa samanlaiseksi kuin emällaan Papulla on. Ilmeiltään Nasu muistuttaa paljoltikin emäänsä, kun olen katsellet Papun kuvia ja sittten katsoo tätä meidän pystykorvaa. Naamaan on alaknut tulla mustia laikkuja kuten isällään Fly:lla.

Tarkoituksena on ollut tavata sisaruksia ulkoilun merkeissä mutta allekirjoittanut ei ole niin pitkälle vielä päässyt. Kavereita Nasulta ei kuitenkaan puutu sillä hän on yltiösosiaalinen luonne ja on vakaasti sitä mieltä että kaikki karvaiset ovat hänen kavereitaan. Aivan ykköskamuja ovat kaksi 7-v. nöffiurosta.

Kysymyksiä.. Perjantai 17.03.2006 20:05


Nimi: Miia
Pituus: 160 cm
Kengännumero: 38/39 joskus 37
Hiustenväri: nyk vaaleat
Silmienväri: siniset
Lävityksiä: eiiiii...
Tatuoinnit: voi kun oliskin...

VIIMEISIN
Kappale, jota kuuntelit viimeksi: Klamydia- Ei sen kummempaa
Kappale, joka on juuttunut päähäsi: Uniklubi- Kylmää
Henkilö, jolle soitit: Mira
Henkilö, joka soitti sinulle: Mutsi
Tv-show, jonka katsoit: en oo paljoo katellu niitä...
Henkilö, jota ajattelit: itseäni

VASTAAN VAI PUOLESTA
Kaukosuhteet: riippuu toimiiko
Hyväksikäyttö: millanen? no ehkä ei kuitenkaan
Itsemurha: ikävämpi juttu
Ihmisten tappaminen: no ei hyvä
Homo- ja lesbosuhteet: kukin tyylillään
Saippuasarjat: jesss!!

KUINKA MONTA
Kertaa olet ollut rakastunut? kerran
Kertaa sydämesi on särkynyt? ainakin kerran jos ei toisenkin..
Sydäntä olet särkenyt? vaikee sanoo..
Tyttöä olet suudellut? yhtä...
Poikaa olet suudellut? kuka niitä laskee
Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? pari kai..
Asiaa kadut menneisyydessäsi?: yhtä kahta

AJATTELETKO OLEVASI
Hauska? tottahan toki
Ystävällinen? juu aina välillä
Huolehtiva? ehkä liiankin
Suloinen? ehdottomasti olen

SUOSIKKI-
Mies ja naisnäyttelijä: Bruce Willis, Reese Witherspoon
Karkki: kaikki käy..suklaa ehkä pahin
Sarjakuva/piirroselokuva: nalle puh
Väri(t): kaiken näköiset
Viikonpäivä: perjantai
Inhokkipäiväsi:sunnuntai
Kukka: ruusu
Koru: sydän-kaulaketju
Kesä/talvi: jaa en oo viel päättäny

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
Nukkui sängyssäsi: Sami
Näki sinun itkevän: Nico
Sai sinut itkemään: Kuka milloinkin
Oli kanssasi elokuvissa: Sami
Huusi sinulle: monet huutaaa mulle
Lähetti sinulle sähköpostia: Tarja

OLETKO KOSKAAN...
Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä: joo oon
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa: en kai, kertokaa jos joku on nähny
Pitänyt jonkun salaisuuden: juuh
Itkenyt elokuvan aikana: en tunnusta vieläkään
Suunnitellut viikkosi tv-ohjelman perusteella: enpä taida olla
Ollut esiintymislavalla: juuh koulussa
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta: äähh

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: ehkä se on mahdollista
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta?: juuh, en tarkkaan tiedä
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? keskinäinen luottamus

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri?: ei tietääkseni..
Mitä kieliä osaat?: jag puhun finnish och ruotsia lite and också vähän engelskaa
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: sänky
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: vittumainen luonteeni :D
Kamalin tunne maailmassa: ahdistus edelleen
Ketä rakastat: ketä mä en rakastais
Ketä kaipaat: Cindyä

SINÄ
Lempinimet: mimmi, miiuli,mimmuli, angel, enkeli
Nimesi alkukirjaimet: MS
Kuinka vanhalta näytät?: vanhalta
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?: 30 ehheh
Silmälasit/piilolinssit: olis ne tuol laukussa ne lasit
Onko sinulla lemmikkejä?: Koiria
Mikä saa sinut noloksi: toisten tekemät tyhmyydet
Mikä saa sinut onnelliseksi: jaa-a
Mikä huolestuttaa sinua?: no harjoitteleun onnistuminen

OLETKO KOSKAAN...
Ajatellut, että kuolet: kai moon sit
Halunnut karata: ja vaikka kuinka monta kertaa
Kokeillut huumeita: jaa mää vai...no en
Tupakoinut: harvoin silloin tällöin




10 Ensimmäistä:

Ensimmäinen paras ystävä: Merja
Ensimmäinen nettinimi: cinderella
Ensimmäinen suudelma: joku jossain..ei voi muistaa
Ensimmäinen lemmikki: tessu koira
Ensimmäinen lävistys: onks korvikset lävistyksiä..
Ensimmäinen tatuointi: ei viel oo
Ensimmäinen ihastus: no eipä oo nimi jääny päähän
Ensimmäinen rakkaus: noh..janne kai tai nii mä luulin ehkä ei
Ensimmäinen pehmoeläin: joku nalle
Ensimmäinen oma huone: jaahas

9 Viimeisintä:

Viimeisin tupakka: joskus tammikuussa
Viimeisin alkoholijuoma: nalle
Viimeisin autoajelu: jaa kai mä töihin ajelin...
Viimeisin suudelma: viikonloppuna vissiin
viimeisin laittautuminen: keskiviikko aamulla
Viimeisin nähty elokuva: along came polly
Viimeisin puhelinsoitto: miralle
Viimeisin soitettu cd: bon jovi crossroads
Viimeisin itku: jaa--vissiin tällä viikolla

8 oletko koskaan -juttua:

Oletko koskaan deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? en oo
Oletko koskaan ollut pidätettynä? jaa noh..
Oletko koskaan uinut alastomana? juu tottakai
Oletko koskaan ollut TV:ssä? miten sen ny ottaa
Oletko koskaan suudellut jotakuta ja katunut sitä? en kai sit olis suudellu
Oletko koskaan nähnyt eroottista unta jostain tuntemastasi tyypistä? ai olenko...
Oletko koskaan lemmiskellyt pyörremyrskyn keskellä? juu en enkä haluis kyl ees kokeillakaan
Oletko koskaan kirjoittanut päiväkirjaa? juu joskus pikkusena


3 Valintaa:

1. Musta vai valkea: musta
2. Kuuma vai kylmä: kuuma
3. Suklaa vai vanilja: suklaa



1 asia, jota kadut: ei niitä erittelemään tuollei äkkiseltään pysty



Oletko ikinä-Galluppi

1.Oletko ikinä ollut jälki-istunnossa? joo
2.Oletko ikinä luntannut? joskus ihan vahingossa :P
3.Oletko ikinä suuttunut tai huutanut opettajalle? no en tietenkään
4....pussannut suulle poikaa? tottahan toki
5....ostanut kortsuja? onhan niitä tullu ostettua
6....ollut kännissä? aina välillä minäkin
7....polttanut tupakkaa? juuh
8....lintsannut? sehän on mukavaa välillä
9....valehdellut pahasti? en kai
10...karannut kotoa? en oo valitettavasti
11...ollut nälkälakossa? ei tulis mieleenikään
12...ostanut kaupasta viinaa tai tupakkaa ala-ikäisenä? kyllä vain
13...mennyt ala-ikäisenä baariin? tottahan toki
14...syönyt lääkkeitä yli suosituksen? no en tietenkään ole
15...lyönyt ketään turpiin? eipä tuu mieleen nyt
16...varastanut? no joskus iahn vahingossa
17...tehnyt ilkivaltaa? noup
18...oksentanut tahallisesti? hyi miks ihmeessä
19...ollut masentunut? aina välillä
20...vihannut ketään? joo tottakai

Haaste! Perjantai 17.03.2006 19:33

Viimeisin suudelma: Joo ehkä se oli viikonloppuna..
Viimeisin lukemasi: jaa joku roskaopus
Elokuvateatterissa: melkeen pystyin sen muistaan
Viimeisin syöty ruoka: pinaattiletut
Viimeisin soitettu biisi: huoh..kuka muistaa
Viimeisin ärsytys: milloin mikäkin..
Viimeisin juotu juoma: vesi

Voisitko:

Syödä hyönteistä?: riippuu hyönteisestä...no En TIETENKÄÄN
Hypätä benji-hyppyä?: no way
Hypätä laskuvarjohyppyä?: juuh en iha heti
Tappaa ketään?: monesti mielessä käyny :D
Kävellä tulisilla hiilillä ?: riippuu mikäs olis toisena vaihtoehtona...
Lähteä jonkun kanssa treffeille vain hänen ulkonäkönsä takia?: tuskin, jos jutut ei olis samaa luokkaa pärstän kanssa
Olla kasvisyöjä?: en usko
Lyödä tuntematonta?: juuh ja vaikka kuinka monesti :P
Laulaa karaokea?: No en toista kertaa
Vetää ympärikännejä?: ehdottomasti kyllä
Olla myymälävaras?: jooh vaikka
Puraista kirjastotätiä?: onko pakko
Huijata kokeessa?: ehkä tai sitten en
Yrittää jonkun poika/tyttöystävää?: eipä oo tarvis
Laittaa jonkun itkemään?: no miksei tai ehkä en
Seurustella 10 vuotta itseäsi vanhemman kanssa: kyllähän se sopii
Valvoa koko yön?: aina tarvittaessa

Uskotko:

Itseesi: jos en minä ni kukas sitten
Ystäviisi: juuh
Kohtaloon: ehdottomasti
Enkeleihin: no mähän olen semmonen
Ufoihin: en juurikaan
Jumalaan: vain kun jotain ikävää tapahtuu ni se on syypää
Lottoamiseen: ainahan sitä uskoa voi mutta se on eri juttu kannattaako



noni:

Onko sinulla poika/tyttöystävä: joo
Oletko ihastunut johonkuhun: no kyl varmaan
Oletko koskaan käyttäytynyt oudosti: aina
Oletko tuntenut jonkun ystäväsi kauan: no en
Montako hyvää ystävää: pari
Entä kavereita: muutama
Oletko ikinä pettänyt ystäviäsi: jaa millä lailla
Ovatko ystäväsi pettäneet sinut: ei minun tietääkseni
Kenen kanssa itket mieluiten: nallen
Kamalin tunne: ahdistus
Paras tunne: ihastuminen
Mitä toivot tulevaisuudeltasi: rauhaa
Mitä pelkäät tulevaisuudessa: no onks sitä pakko ajatella
Oletko onnellinen elämässäsi : luultavasti
Haluatko lapsia: mahdollisesti

Oletko koskaan?

Ollut niin humalassa, ettet oikeasti muista eilisestä mitään: ehkä muutaman kerran :D
Jättänyt menemättä kouluun, koska satoi: mieli on tehny
Ollut auto-onnettomuudessa: noup
Potenut sydänsuruja: jees beibi
Oletko pitänyt kaikki sinulle uskotut salaisuudet: juuh
Omistanut mielikuvitusystävää: no semmonenhan on paras ystävä ;D
Ihastunut kaveriisi: nooo...eeen
Itkenyt elokuvan aikana: en ainakaan tyunnusta :D
Rakastunut opettajaasi: no en ihan heti
Ollut latotansseissa: en oo viel ehtiny


LEMPI:

Väri: hyvä kysymys muutes
Päivä vai yö: yö
Kesä vai talvi: talvi tai kesä...tai talvi sittekin tai...ööö
Bändi/artisti: kuka noitten perässä enää pysyy
Mainos: kukas niistä tykkää, pelkkää propagandaa ja häiritsevät ihmisen elokuvan katrsomista
Elokuva: monia
Jäätelö: suklaa
Kaupunki: hki
Juoma: nalle


MITÄ MINULLA ON PÄÄLLÄ!!! Sunnuntai 12.02.2006 03:22

"Kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta."

Rintsikat
Pikkuhousut
T-paita
Farkut
Sukat

Haastan:

Ninnu^
[mira]^^
samtheman


« Uudemmat - Vanhemmat »