IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 25.01.2008 16:12

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan
pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.

Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin
itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
"Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle,
pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa
maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen
silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti
päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä Etsien
lasejaan, kyynel
silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin:
"Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen."
Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän
sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen
kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän
vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa
kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä
lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot
jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla,
mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja
nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän
tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen.
Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten
läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa.
"Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka
ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista.
Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties...
mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille,
että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen
ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä,
jolloin ensi kertaa tapasimme.
Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.
Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,
ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä
keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili.
"Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni
pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika
kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
suuntaan.

[Ei aihetta]Lauantai 22.12.2007 15:18


As life goes on, I'm starting to learn more and more about responsibility and I realize that everything that I do is affecting the people around me. So I wanted to take this time out to apologize for things that I have done and for thing that havenÂ’t occurred yet and things that they donÂ’t want to take responsibility for.

IÂ’m Sorry for the times that I left you home. I was on the road and you were alone. IÂ’m sorry for the times that I had to go. IÂ’m sorry for the fact that I did not know. That you were sitting home just wishing we could go back to when it was just you and me. IÂ’m sorry for the times I would neglect. IÂ’m sorry for the times I disrespect. IÂ’m sorry for the wrong things that IÂ’ve done. IÂ’m sorry IÂ’m not always there for my sons. IÂ’m sorry for the fact that IÂ’m not away. That you can not sleep when I am not there. Because IÂ’m in the streets like every day. IÂ’m sorry for the things that I did not say. Like, how you are the best thing in my world and how I'm so proud I am to call you my girl.

Chorus
I understand that there are some problems and IÂ’m not too blind to know all the pain you kept inside you even though you might not show. If I canÂ’t apologize for being wrong, then itÂ’s just a shame on me. IÂ’ll be the reason for your pain, and you can put the blame on me. You can put the blame on me. You can put the blame on me. You can put the blame on me. You can put the blame on me. Said, you can put the blame on me. Said, you can put the blame on me. Said, you can put the blame on me. You can put the blame on me.

I'm sorry for things that he put you through. And all the times you didnÂ’t know what to do. I'm sorry you had to go sell those bags, just trying to stay busy until you heard from Dad. When you would rather be home with all your kids, as one big family with love and bliss. And even though pops treated us like kings, he got a second wife and you didnÂ’t agree. He got up and left you there all alone, I'm sorry that you had to do it on your own. IÂ’m sorry that I went and added to your grief. IÂ’m sorry that your son was once a thief. IÂ’m sorry that I grew up way to fast. I wish I would of listened and not been so bad. IÂ’m sorry that your life turned out this way. And sorry that the Feds came and took me away.

Chorus
I understand that there are some problems and IÂ’m not too blind to know all the pain you kept inside you even though you might not show. If I canÂ’t apologize for being wrong, then itÂ’s just a shame on me. IÂ’ll be the reason for your pain, and you can put the blame on me. You can put the blame on me. You can put the blame on me. You can put the blame on me. You can put the blame on me. Said, you can put the blame on me. Said, you can put the blame on me. Said, you can put the blame on me. You can put the blame on me.

[Ei aihetta]Perjantai 21.12.2007 21:36

เธอรักฉันจริงๆหรือเธอรักตัวเอง ต้องการฉันจริงๆหรือเธอแค่กลัว จะเสียฉันไปให้ใคร อย่าเอาคำว่ารักใช้เพื่อการตัดพลั้งใคร ปล่อยให้ฉันจากไปเมื่อรักมาสุดทาง

[Ei aihetta]Perjantai 21.12.2007 21:20

So many times I was alone I couldn't sleep
You left me drowning in the tears of memory
And ever since you've gone, I found it hard to breathe
Cause there was so much that your heart just couldn't see
A thousand wasted dreams rolling off my eyes
But time's been healing me and I say goodbye

Cause I can breathe again, dream again
I'll be on the road again
Like it used to be the other day
Now I feel free again, so innocent
Cause someone makes me whole again for sure
I'll find another you

Could you imagine someone else is by my side
I've been afraid he couldn't keep myself from falling
My heart was always searching for a place to hide
Could not await the dawn to bring another day
Your not the only one so hear me when I say
The thoughts of you that just fade away

Cause I can breathe again, dream again
I'll be on the road again
Like it used to be the other day
Now I feel free again, so innocent
Cause someone makes me whole again for sure
I'll find another you

Sometimes I see you when I close my eyes
You're still apart of my life

But I can breathe again, dream again
I'll be on the road again
Like it used to be the other day
Now I feel free again, so innocent
Cause someone makes me whole again for sure
I'll find another you
I'll find another you

CarrieKeskiviikko 01.08.2007 13:19


ketä muistutat eniten?

CARRIE
[x] Rakastan kenkiä
[x] Olen ollut kiinni samassa tyypissä jo monta vuotta
[ ] Käytän mitä kummallisimpia vaatteita
[x] Tykkään kirjoittamisesta
[x] Poltan
[X] ...mutta voisin lopettaa polttamisen seurustelukumppanin takia ( oon jo kerran lopettanu :)
[ ] Minulla on kiharat hiukset
[ ] Olen seurustellut itseäni yli 10 vuotta vanhemman ihmisen kanssa

Total: 5

MIRANDA
[x] Osaan kuunnella ihmisiä
[x] Sanon mielipiteeni yleensä todella suoraan
[ ] Olen punapää
[ ] Olen rakastunut baarimikkoon
[ ] Olen omistautunut työlleni
[ ] Lakiasiat ovat kiinnostavia
[x] Olen ollut koukussa tv-sarjaan
[ ] Minulla on kissa

Total: 3

CHARLOTTE
[ ] Olen hyvin vanhanaikainen romantiikan suhteen
[ ] Voisin vaihtaa uskontoa avioliiton takia
[ ] Käytän paljon helmiä
[x] Olen brunette
[x] Voisin adoptoida lapsen Kiinasta
[ ] Olen kiinnostunut taiteesta
[x] Olen harrastanut/harrastan ratsastusta
[x] Haaveilen unelmahäistä

Total: 4

SAMANTHA
[x] En murehdi liikoja
[ ] Vaihdan kundeja kuin sukkia
[ ] Omistan useita peruukkeja
[ ] Olen blondi (sisäisesti khyllä :D ja onhan mulla blondit hiuksetki ollu)
[ ] Voisin toimia pr-alalla
[ ] Olen itsevarma
[ ] Nuoremmat miehet viehättävät minua
[ ] Sitoutuminen on ahdistavaa

Total: 1

LOS ANGELESMaanantai 23.07.2007 02:02


Mikä on SINUN kaupunkisi?

NEW YORK

[x] Rakastan/jaksan bilettää yön läpi
[x] Olen villi
[x] Syön usein pikaruokaa
[x] Olen kiireinen
[ ] Kannatan Knicksiä
[ ] Katson Frendejä

4

PARIISI

[ ] Osaan ranskaa
[x] Rakastan romantiikkaa
[x] ...muotia
[x] ...kalliita merkkivaatteita
[x] ...kauneutta
[ ] Notre Damen kellon soittaja on yksi lempielokuvistani

4
LONTOO

[x] Haluaisin olla prinsessa/kuninkaallinen
[x] ... ja asua suuressa linnassa/kartanossa
[ ] Rakastan brittienglantia
[x] Matkustan usein bussilla/metrolla/raitiovaunulla
[ ] Kannatan Chelseaa
[x] Olen kiireinen

4
MILANO

[ ] Kannatan Inter Milania tai Ac Milania
[x] Tykkään liikkua raitiovaunulla
[ ] Teen/olen tehnyt mallintöitä
[ ] Pizza on lempiruokani
[ ] Puhun italiaa
[ ] Pidän DaVincin taiteesta

1
ROOMA

[ ] Rakastan antiikkia
[ ] Pizza on lempiruokani
[ ] Puhun italiaa
[ ] Omistan skootterin
[x] Olen nähnyt elokuvan Gladiator
[ ] ...ja pidin siitä
1

LOS ANGELES

[x] Rakastan hiekkarantoja
[x] ...ja palmuja
[x] ...ja elokuvia
[x] Olen aina halunnut filmitähdeksi/tähdeksi
[x] Hollywood kiehtoo minua
[x] Olen varsinainen enkeli

6

OULU

[ ] Rakastan merta
[ ] En pidä niinkään huvipuistoista
[ ] ...tai kovasta liikenteestä
[x] Joessa on kiva uida
[x] Syön usein kalaa
[x] ...ja se on mielestäni hyvää

1

LakaasTorstai 19.07.2007 21:59

Milloin tapasitte:3v sit
Minkä ikäinen hän on: 21
Galleriassa kuvia? Nick?: fio
Mitä hän merkitsee sinulle: Poikani isä ja Iiso paha rakkaus
Miksi viimeeksi soittelitte/tekstailitte: tänää
Mitä hän aikoo tehdä tänään: olla kotona mun kaa
Onko hänellä lemmikkejä, mitä:ei meillä viellä
Onko hän kaunis:XD
Kuolisitko hänen puolestaan: +-0
Mikä tekee hänestä parhaan: öhöm....
Rakastatko häntä: jes
Tiedätkö hänen salaisuuksiaan: joo
Milloin viimeeksi näitte: nyt koko ajan
Onko hänellä sisaruksia: ei
Onko hän koskaan nauttinut alkoholia:no on
Jos on, niin oksensiko^: ni jooo :0
Haluaisitko nähdä hänet: :/ :D
Jutteletko mesessä hänen kanssaan: En ku meil on sama kone niin vähän vaikeeta mut jos jompikumpi on pois nii miks ei?
Haluaako hän joskus naimisiin:joo 1000 vuoden pääst
Mitä hän sanoisi sinulle, jos meinaisit hypätä sillalta alas:vittu älä flippaa
Ja vielä, viimeiset sanat hänelle: MOI JUNTTI <3

JENNIFER LOPEZKeskiviikko 27.06.2007 01:29

Paris Hilton:

[x] Pidän paljon värikkäistä vaatteista (vaaleanpunaisista yms..)
[ ] Kuljetan melkein jokapaikkaan koiraani
[x] Tykkään pitää lyhkäsiä minihameita ja joskus jopa vilautella "vahingossa".
[ ] Olen ollut vankilassa
[ ].. tai olen kohta vankilassa
[x] Olen ollut riidoissa parhaan ystäväni kanssa
[x] rakastan sitä kun saan huomiota
[ ] Olen perijätär
[ ] Minulla on blondit hiukset
[x] Haluaisin tehdä parhaan ystäväni kanssa tv-sarjan

5/10

Mischa Barton:

[ ] Olen pitkä ja laiha
[ ] Minua on kiusattu kun olin koulussa
[x] Minulla on paljon vaikeita aikoja
[ ] Omistan koiria/koiran
[ ] Minulla on vaaleanruskeat hiukset
[ ]..jotka ovat pitkät ja hyväkuntoiset
[ ] En käytä paljoa meikkiä
[ ] Tyyliäni ihannoidaan
[ ] Olen tyyliltäni "hippi"
[ ]Tykkään käyttää hiuksissani huivia/pantaa joka pitää hiukseni kurissa.

1/10

Pamela Andersson

[ ] Olen oikea povipommi
[x] Käytän paljon meikkiä yleensä
[ ] Ilman meikkiä olen vanhan näköinen
[ ]Minulla on todella kapea vyötärö
[ ]Omistan blondit hiukset
[ ]Minulla on amerikansuomalaiset sukujuuret
[ ]Olen kasvissyöjä
[ ]..ja eläinaktivisti
[x]Olen luonnostani brunette
[x]Viihdyn pienissä vaatteissa missä saan esitellä kurvejani

3/10

Anna Abreu

[x] Olen lyhyt
[ ] Omistan pitkät vaaleanruskeat hiukset
[ ]..joissa on raitoja
[x] Minulla on lävistys
[ ] Minulla on myös paljon "kaksoisolentoja" irc-galleriassa
[ ] Olen syntynyt Vantaalla
[ ] Puhun myös portugalia
[x] Myös pikkutytöt ihailevat minua
[ ] Opiskelen sibelius-lukiossa
[ ]Omistan isoveljen

3/10


Angelina Jolie:

[ ] Minulla on isohkot huulet
[ ]..joita todella moni ihannoi
[ ] minut on äänestetty kaikkein seksikkäimmäksi
[x] Haluan adoptoida lapsia paljon
[ ] minulla on komea poikaystävä
[ ]..joka on myös monen naisen/tytön päiväunien kohde
[x] Olen brunette
[ ] Olen ollut pitkään riidoissa isäni kanssa
[ ] Olen biseksuaali
[ ] minulla on tatuointeja

2/10

Rachel Bilson:

[x] Olen pienikokoinen
[x] Minulla on ruskeat pitkät hiukset
[ ]..ja ruskeat silmät
[ ] Olen eronnut poikaystävästäni, jonka kanssa seurustelin n.3 vuotta
[x] Tykkään käyttää koruja
[ ] Minulla on koira
[x] Olen syntynyt elokuussa
[ ] minulla on kaunis hymy
[x] Pidän punaisesta
[..] Olen iloinen persoona

5../10


Jessica Simpson:

[ ] Näytän joutsenelta
[x] Minulla on ollut blondit hiukset
[X] ..nyt ruskeat
[ ] Olen laulaja
[x] ..ja näyttelenkin joskus
[ ] Olen syntynyt heinäkuussa
[ ] Minulla on pikkusisko
[ ]Omistan koiran
[ ] ..jonka nimi on Daisy
[ ] Kroppani on timmissä kunnossa

3/10

Nicole Richie

[ ] Minulla on isot silmät
[ ] olen todella laiha
[x] Joskus olen ollut tukevahko
[ ] Voin joutua vankilaan
[ ] Minut on adoptoitu
[ ] Minulla on kaksi koiraa
[ ] Suunnittelen laulajan uraa
[ ] Minulla on vaaleat hiukset
[ ] Olen polttanut marijuanaa
[ ] Olen tapaillut itseäni 29 vuotta vanhempaa miestä

1/10

Victoria Beckham:

[ ] Olen todella laiha
[ ] Mieheni pelaa jalkapalloa
[ ] Olen syntynyt huhtikuussa
[x] Olen aina tyylikäs ja huoliteltu
[x] Olen tyyli-ikoni
[ ] Minä olen sairastanut syömishäiriöitä
[ ] Minulla on hiukset joita kaikki "kopioivat"
[x] Pidän mustasta
[ ] Minulla on silikonit
[ ] käytän joskus hattuja

3/10

Jennifer Lopez:

[ xD ] Minulla on täydellinen takamus
[x] Minulla on ruskeat hiukset
[x] ..joissa on raitoja
[x] Ihoni on aika ruskea
[x* Hiukseni ovat pitkät
[X] Tykkään käyttää isoja korviksia
[x] Hymyilen paljon
[ ] Olen tyytyväinen vartalooni
[ ] Olen syntynyt heinäkuussa
[ ] Puhun sujuvasti englantia ja espanjaa

7/10

Beyoncé Knowles:

[ ] Olen syntynyt syyskuussa
[X] Aloitin laulamisen kuorossa 7-vuotiaana
[ ] ..ja olen voittanut monia laulukilpailuja
[ ] Minulla on tavallista tummempi iho
[ ] Olen kaunis
[X] omistan pitkät hiukset
[ ] Minulla on kaunis lauluääni
[ ] Teen hyväntekeväisyys työtä
[X] Olen esikoinen
[ ] Minulla on ruskeat silmät

3/10


Rihanna:

[X] Tykkään laulaa sateenvarjoista
[ ] Olen syntynyt helmikuussa
[X] minulla on aika leveä nenä
[ ] olen hoikka
[X] minulla on ruskeat hiukset
[X] tykkään väreistä vaatteissani
[ ] eh eh eh eh
[ ] minulla on täyteläiset huulet
[ ] .. ja myös aika kissamaiset silmät
[X] Esikuvani on mm.Beyoncé Knowles

5/10

[Ei aihetta]Sunnuntai 17.06.2007 17:10

4:17


jep jep.

ÄLÄ KATSO LOPPUA ETUKÄTEEN JOS TEET ITE KOPIOI ÄLÄKÄ LUNTTAA...
- Jos aiot itse tehdä tämän myös, niin kopioi se jo nyt päiväkirjaasi ettet näe loppua liian aikaisin. Muuten tästä lähtee kaikki hauskuus.


Tilanne

Olet kävelemässä syvällä tiheässä metsässä. Edessäsi näet vanhan mökin.
1. Miten ovi on ?
(Avoin/Kiinni)
- kiinni

Menet mökkiin sisään ja näet pöydän.
2. Minkä muotoinen se on ?
(Pyöreä/ovaali/neliskulmainen/suorakaide/kolmio)
- neliskulmainen

Pöydällä on maljakko, jossa on vettä.
3. Kuinka paljon?
(Täynnä/puoliksi/tyhjä)
- tyhjä

4. Mistä maljakko on tehty?
(Lasista/posliinista/savesta/metallista/muovista/puusta)
- metallista

Lähdet mökistä ja jatkat kävelymatkaasi metsässä. Näet kaukaa edessäsi vesiputouksen.
5. Millä voimakkuudella vesi virtaa
Valitse numeroiden 0-10 välillä
- 8

Jonkin matkaa vesiputouksen jälkeen huomaat astuneesi johonkin kovaan.
Nostat maasta kimaltelevan esineen joka on avainnippu.
6. Kuinka monta avainta nipussa on ?
Valitse numeroiden 1-10 väliltä
- 2

Kävelet yhä eteenpäin yrittäen löytää tiesi ulos metsästä. Yhtäkkiä näet linnan.
7. Minkälainen linna on?
(Vanha/uusi)
- vanha

Menet sisään linnaan ja näet altaan jossa on likaista vettä. Altaassa kelluu jalokiviä.
8. Nostatko jalokiven ylös?
(Kyllä/ei)
- kyllä

Likaisen altaan vieressä on toinen allas jossa on kirkasta vettä ja rahaa.
9. Poimitko rahaa?
(Kyllä/ei)
- ei

Linnan perällä on ovi josta menet ulos. Siellä on iso puutarha. Näet laatikon maassa.
10. Minkäkokoinen laatikko on?
(pieni/keskikokoinen/iso)
- pieni

11. Mitä materiaalia laatikko on?
(pahvia/paperia/puuta/metallia)
- metallia

Jonkin matkan päässä laatikosta on silta.
12. Mistä silta on tehty?
(metallista/puusta)
- metalli

Siltaa vastapäätä on hevonen.
13. Minkävärinen se on?
(valkoinen/harmaa/ruskea/musta)
- musta

14. Mitä hevonen tekee
(on hiljaa paikoillaan/syö ruohoa/ravaa
ympäriinsä)
- on hiljaa paikoillaan

Huomaat yhtäkkiä jonkin matkan päästä hevosesta suuren tuulenpuuskan.
Tornado on lähestymässä.
Sinulla on kolme vaihtoehtoa
a) juosta ja piiloutua laatikkoon
b) juosta ja piiloutua sillan alle
c) juosta hevosen luo ja ratsastaa pois

- B


**********


**********


Tulkinnat

1. Ovi
AVOIN - Olet ihminen joka haluaa jakaa asioitaan muiden kanssa
KIINNI- Olet ihminen joka pitää asiat sisällään

2. Pöytä
PYÖREÄ/OVAALI - luotat ystäviisi täydellisesti, hyväksyt ihmiset helposti
SUORAKAIDE/NELISKULMAINEN- olet vähän valikoivampi ihmissuhteissasi ja vietät aikaa vain niiden kanssa jotka ovat kanssasi samalla aaltopituudella
KOLMIO- olet erittäin varauksellinen ja valikoiva ystävien suhteen.
Elämässäsi ei ole monia läheisiä ihmissuhteita.

3. Vesi maljakossa
TYHJÄ - elämäsi ei ole tyydyttävää
PUOLIKSI TÄYTETTY- olet saavuttanut puolet haluamistasi asioista elämässä
TÄYNNÄ- olet täysin tyytyväinen elämääsi

4. Maljakon materiaali
LASI/SAVI/POSLIINI- sinussa on haavoittuvuutta ja epävarmuutta
METALLI/MUOVI/PUU- olet vahva

5. Vesiputouksen virtaus
0 ei ollenkaan seksuaaliviettiä
1-4 alhainen seksuaalivietti
5 normaali seksuaalivietti
6-9 korkea seksuaalivietti
10 supervoimakas seksuaalivietti, et voi elää ilman seksiä.

6. Avaimien lukumäärä
1 sinulla on yksi hyvä ystävä
2-5 sinulla on muutama hyvä ystävä
6-10 sinulla on paljon hyviä ystäviä

7. Linna
VANHA- osoittaa että olet päässyt yli edellisestä parisuhteestasi
UUSI- olet vielä kiinni, muistelet edellistä kumppaniasi

8. Jalokivet
KYLLÄ- vaikka kumppanisi on lähellä flirttailet muiden kanssa
EI- ollessasi kumppanisi kanssa keskität huomiosi häneen

9. Raha
KYLLÄ- ollessasi yksin flirttailet muiden kanssa
EI- ollessasi yksin, ajattelet siltikin kumppaniasi. Olet uskollinen

10. Laatikon koko
PIENI- alhainen itsetunto
KESKIKOKOINEN- "keskinkertainen" itsetunto
ISO- vahva itsetunto

11. Laatikon materiaali
PAHVI/PAPERI/PUU (ei kiiltävä)- olet kiltti ja muita huomioiva persoonallisuus
METALLI- olet ylpeä ja jääräpäinen persoonallisuus

12. Sillan materiaali
METALLI - sinulla on hyvin vahva side ystäviisi
PUU - sinulla ei ole kovin vahvaa sidettä ystäviisi

13. Hevosen väri
VALKOINEN- olet hyvin rakastunut.
HARMAA/RUSKEA - olet melko tyytyväinen kumppaniisi
MUSTA - et ole tyytyväinen parisuhteeseesi

14. Hevosen toiminta
HILJAA PAIKOILLAAN/SYO RUOHOA - kumppanisi on kotona viihtyvää, rauhallista tyyppiä
RAVAA- kumppanisi on villi, menevä

Sitten viimeinen osa testiä. Kolme vaihtoehtoa tornadon lähestyessä

TORNADO- ongelmat, vaikeudet
LAATIKKO- sinä
SILTA - ystäväsi
HEVONEN - kumppanisi

A. Jos valitsit laatikon, pidät ongelmat sisälläsi
B. Jos valitsit sillan, menet vaikeuksia kohdatessa ystäviesi luo
C. Jos valitsit hevosen, haet tukea kumppaniltasi kun sinulla on vaikeaa

[Ei aihetta]Torstai 14.06.2007 00:47

Löydätkö C -kirjaimen ?

OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOCOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO

Kun löysit C:n...

Etsi 6:nen!

9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999699999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999

Kun löysit 6:sen...

Etsi N -kirjain! [Jo vähän vaikeampaa!]

MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMNMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM

Kun löysit N -kirjaimen...

Etsi Y -kirjain!

TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTYTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT

Kun löysit Y- kirjaimen...

Etsi W- kirjain!

VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVWVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV

Kun löydät W- kirjaimen niin toivo jotain.
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
..
.

Nyt kun olet toivonut jotain, toive toteutuu kunhan kopioit tämän omaasi päiväkirjaasi