Koira:
Koira on sotilas, jolta pieninkään vääryys ei jää huomaamatta. Hänen tarkkaa vainuaan, terävää kieltään ja ehdottoman oikeudenmukaista päättelykykyään on jokaisen syytä varoa. Hän takertuu pikkuseikkoihin, etsii virheitä ja epäkohtia mistä tahansa ja arvostelee mitä tahansa kuiva, lähes pirullinen hymynhäive suunpielessään. Koira on ikuinen pessimisti, itseensä sulkeutunut maailmanparantaja, joka ei odota mitään elämältä eikä lähimmäisiltään.
Hän on sietämättömän itsepäinen, kunnollinen, tunnollinen, uskollinen ja rehellinen. Maine ja menestys tekevät hänet sairaaksi. Koira tekee parhaansa, ettei joutuisi tapahtumien keskipisteeksi, sillä hän on kaikkea muuta kuin seurallinen. Koira kätkee todellisen minänsä viileän ja pidättyväisen kuoren alle. Itse asiassa hän innostuu herkemmin kuin kukaan, eikä hänen innostuksensa laske yhtä nopeasti kuin muiden. Hän epäilee jatkuvasti omia että niiden henkilöiden tunteita, tarkoitusperiä, vilpittömyyttä, joiden kanssa joutuu tekemisiin. Mikäli Koira päättää olla jonkun ihmisen ystävä perusteellisen tutkimisen jälkeen, hän myös on sitä lopun ikänsä, eikä koskaan jätä ystäväänsä pulaan tai hylkää tätä hädän hetkellä.
Kukaan ei osaa kuunnella ja lohduttaa paremmin kuin Koira. Hän on siinä määrin uskollinen, innokas ja auttavainen niitä kohtaan, joista pitää, etteivät kaikki yksinkertaisesti jaksa ottaa vastaan sellaista ylenpalttista huomiota kuukausi- ja vuositolkulla. Juuri tämän ominaisuutensa vuoksi Koiralla on epäonnea rakkaudessa ? mistä hän löytäisi elämänkumppanin, joka olisi yhtä intensiivinen kuin hän itse?
Koira ei ole pitkävihainen. Jos hän joskus harvoin sananmukaisesti räjähtää, hänen raivonsa ei kohdistu soraan kehenkään; hän on vain saanut tarpeekseen ja se siitä.
Koiralle sopivia ammatteja:
Pappi, lähetyssaarnaaja, filosofi, kriitikko, tuomari, tiedemies, lääkäri, vasemmistopoliitikko, salainen agentti, opettaja, sanomalehden toimittaja, naisasia-nainen, vapautustaistelija, millä tahansa alalla henkilö, joka toimii kulissien takana.
No niin ja joka tuntee mut niin kertokaa oonko mää nyt sit tollainen..??