IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Galtsussa esitetystä uhkauksesta sakkoaIlmoita ylläpidolleGaltsussa eräs henkilö uhkasi yksityisviesteillä tappaa. Käräjäoikeus antoi tuomion 30 päiväsakkoa laittomasta uhkauksesta, sekä määräsi tekijän maksamaan asianomistajalle korvauksia 508,50 euroa.
Laiton uhkaus tulee kyseeseen silloin, kun uhatulla on perusteltua syytä olettaa, että hänen henkilökohtainen turvallisuus tai omaisuus ovat vakavassa vaarassa. Laiton uhkaus on asianomistajarikos, mikä tarkoittaa sitä, että uhrin on vaadittava tekijälle rangaistusta rikoksesta, jotta rikoksen esitutkinta alkaisi. Merkityksellinen asia on uhatun oma subjektiivinen kokemus uhkauksesta. Eli suomeksi, pelkääkö uhattu oikeasti oman henkensä puolesta. Rangaistusasteikko on sakosta kahteen vuoteen koppia.
Laittomasta uhkauksesta rikoksesta epäilty voidaan rekisteröidä poliisin tuntomerkkirekisteriin, eli otetaan sormenjäljet, valokuvat jne.
Uhkailu netissä on aivan yhtä tuomittavaa kuin oikeassakin elämässä. Yleisesti esitetty uhkaus voi olla jopa vielä tuomittavampaa. Kannattaa siis aina miettiä hetki, ennenkuin pikaistuksissaan kirjoittelee ajatuksiaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.