IRC-Galleria

|Araknofobia|

|Araknofobia|

jo vuodesta 2001

Blogi

« Uudemmat -

Maailmalta napattua...Keskiviikko 24.09.2008 11:10

Karhu

Ursus arctos
Pituus: 135 - 250 cm, häntä 5 - 15 cm
Paino: 60 - 230 kg
Elinikä: 30 - 40 vuotta

Olet karhu! Ulkoiselta olemukseltasi saatat olla hyvin sympaattinen, mutta tarvittaessa osaat hurjistua. Olet elämän rennosti ottava ja mielipuuhaasi onkin nukkuminen.

Suomen suurin petoeläin on elintavoissaan hyvin joustava. Kylmässä pohjolassa karhu vetäytyy ravinnon puutteen vuoksi talviunille lokakuun ja huhtikuun ajaksi, kun taas etelämpänä Euroopassa karhut jättävät nokoset väliin, mutta sovittavat ruokavalionsa kasvispitoisemmaksi.

Karhun pesä voi olla hiekkarinteen luolassa, muurahaispesässä, maapuun alustassa tai kivilouhikossa. Metsän kuninkaan reviiri saattaa käsittää muutamia satoja neliökilometrejä.

Karhu on niin suuri, nopea ja vahvakyntinen, ettei sillä ole muita vihollisia kuin ihminen. Mesikämmen ei kuitenkaan näe yhtä hyvin kuin esimerkiksi toinen metsien peto ilves, mutta se haistaa ja kuulee erinomaisesti. Karhun kulkutapa on lönkyttävä käynti, joka ulospäin saattaa näyttää kömpelöltä. Otso on kuitenkin ketterä, ja se voi juosta yli 50 kilometrin tuntinopeudella.

Vaikka karhunaaraat parittelevatkin useiden urosten kanssa, sikiönkehitys on karhulla viivästynyt ja pentuja syntyy vain yhdestä kolmeen.

Mökkihöperö...Maanantai 03.03.2008 23:05

Arki... Mitäs se on? Meillä ainakin on jokainen kotonaolo päivä ollut ihan erilainen, vaikka toimet on samat. Poika nukkuu, syö ja kuluttaa vaippoja. Ja tietenkin kitisee, itkee ja seurustelee.

Onneksi on kuitenkin saanut ihan kohtuudella nukkua ja touhuta päivällä ihan rauhassa. Poika kun ei herää puolenyön ja kuuden väliin kuin yhden kerran. Kolme-neljä tuntia saa nukkua yhtä kyytiä. Pahemminkin vois olla.

Ja sitten ilmoitusluontoinen asia. Kuvia tulee, sitten kun niitä tulee. Nettiä ei ole tässä taloudessa ollut yli puoleen vuoteen vaan nämäkin käynnit hoituu puhelimella. Tiedonsiirto ei ole ainakaan tässä mallissa niin kehittynyt että saisin tällä siirrettyä kuvia. Että kärsivällisyys palkitaan. Sitten lopulta. Malttia lapset! :D

Kotiin jo tahtois...Perjantai 22.02.2008 15:57

... Mutta ei pääse ennen kuin huomenna. Ei suostunu lääkäri meitä vielä tänään päästämään. Noh, jospa sitä vielä yhden yön jaksaisi täällä olla.

Ai niin, kiitokset kaikille onnittelijoille. :)

Nyt se tuli...Keskiviikko 20.02.2008 23:09

... poika nimittäin. Tuossa kello 17.02 taisi huutaa ensimmäisen kerran. Pituutta ensimmäisen mittauksen perusteella 49 cm ja painoa 3 520 g.

Olosuhteisiin nähden on ihmeen hyvä olo, vaikka paikat onkin kipeät.

nyt mentiin..Tiistai 19.02.2008 20:39

pitäkää peukkuja!

Odottavan aika on pitkä..Tiistai 19.02.2008 17:25

Täällä sitä ollaan osastolla ja koetetaan selvitä supistuksista.. Saa nähdä kuinka kauan menee ennen kuin pääsee itse asiaan. Onhan noista kärsitty jo aamusta asti. Puoli neljän jälkeen ei ole saanut nukuttua. Aika väsynyt olo on jo nyt.. Lisää kuulumisia myöhemmin...

Ei vieläkään mitään..Sunnuntai 17.02.2008 08:36

Alkaa jo ahdistaa tämä oleminen, kun ei tuo tenava tahdo syntyä.. Noh, onneksi ei tarvi enää montaa päivää odotella, kun tiistaiaamuna pitää viimeistään olla KYSsillä että saadaan jotain aikaiseksi..
Uni loppui tälle aamulle tuossa viiden aikaan, eli noin viis tuntia on unta takana.. Ihanaa..
Satutko muistamaan, milloin rekisteröidyit gallerian käyttäjäksi? Tietokannan syövereistä löytyykin tieto! Päivämäärä oli 27.2.2003. Käyttäjänä olet ollut noin 3 vuotta ja 8 kuukautta. :)

Onhan tähän kyllä paljon kaikenlaista tullut tuossa vuosien varrella...

Hyvä on, tämän kerran vielä.Keskiviikko 20.09.2006 16:11

Kun luet tätä, kirjoita kommentti millaista elämäsi olisi ilman minua. Aloita kommentti "ilman sinua..." jne. Sitten lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja katso millaista muiden elämä olisi ilman sinua. :)

Huomio huomio hoo...Tiistai 19.09.2006 16:44

Tästä lähtien ei tänne tulekaan merkintöjä, vaan kaikki mahdollinen löytyy osoitteesta
http://unforgiven.vuodatus.net

Kommentit sinne ovat sallittuja, jopa suotavia.
« Uudemmat -