IRC-Galleria

:DPerjantai 17.12.2010 01:20

Poika kysyi isältä:
"Isä, mitenkäs tämä yhteiskuntajuttu niiku toimii ja mitä siihen kuuluu?"
Isä istahti pojan viereen ja vastasi:
"No, otetaampa esimerkiksi tämä meidän perhe:
Isä tuo rahan tähän yhteiskuntaan, joten olen markkinatalous.
Äiti kuluttaa rahat ja päättää asioista täällä, niin hän on hallitus.
Lastenhoitajamme on kodin ylläpitäjä, joten hän on yritykset.
Ajamme sinun etuja, niin sinä olet kansalainen.
Pikkuveljesi on maamme tulevaisuus."
Hetken vielä rupateltuaan päättivät isä ja poika mennä nukkumaan. Yöllä poika heräsi pikkuveljensä itkuun, sillä tälle oli tullut kakat vaippaan. Poika lähti vanhempiensa huoneeseen ja näki äidin nukkuvan sikeästi, mutta isä oli poissa.
Poika meni lastenhoitajan oven taakse ja katsoi ovenreiästä. Hän näki isän siellä voimistelevan lastenhoitajan päällä. Poika sitten koputti ovea, ei vastausta. Koputti uudelleen, ei vastausta. Poika päätti mennä takaisin nukkumaan.
Seuraavana aamuna poika meni sanomaan isälleen:
"Isä, luulen, että olen ymmärtänyt tämän yhteiskunta jutun."
Sitten isä jälleen istahti pojan viereen ja sanoi: "Hyvä! kerroppas nyt ihan omin sanoin sitten."
Ja poika vastasi:
"Hallitus nukkuu sikeästi, niin markkinatalous panee yrityksiä, eikä kansalaisia huomioida ollenkaan kun maamme tulevaisuus on kaulaansa myöten paskassa."

=)Torstai 23.09.2010 01:50

♥ Rakkaus ei katso ikää.
♥ Jos rakkaus on aitoa, se kestää ylä-, alamäet ja välimatkat.
♥ Ystäväsi eivät voi päättää ketä rakastat.
♥ Rakkaus ensisilmäyksellä on mahdollista.
♥ Rakkautta on vaikea salata, jos oikeasti rakastaa.
♥ Jos et kopio minuutissa, rakkaus ei enää seuraa sinua

----------------Sunnuntai 19.09.2010 14:23

Rastita rehellisesti jos olet KAHDEN VIIKON sisällä:
[x] juonut alkoholia
[x] pussannut
[x] suudellut
[x] polttanut tupakkaa
[ ] lakannut kyntesi
[ ] käynyt toisella paikkakunnalla
[ ] ostanut vaatteita
[x] käynyt kirjastossa
KUUKAUSI
✖ Onko sinua joku halannut viimeisen kuukauden sisällä? - ononon
✖ Entä kenties pussannut? - juu
✖ Oletko ikävöinyt jotain kovasti? - kyllää
✖ Mitä olet ostanut viikon sisällä? - en paljo mitää
✖ Oksentanut? - een
✖ Soittanut jollekkin? - jep
✖ Saanut viestiä vastakkaisesta sukupuolelta? - joo
✖ Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? -juu
SINÄ
✖ Monta kirjainta on etunimessäsi? - 4
✖ Missä kuussa olet syntynyt? - maaliskuus
✖ Oletko allerginen jollekin? -en kai
RAKKAUS
✖ Oletko suudellut yli 20 vuotiasta? - en
✖ Onko sinulla joku sydämessäsi ketä et saa millään pois? -on enkä haluukkaa pois <3
✖ Miksi olit viimeksi surullinen? - emt
✖ Miksi teet tätä testiä? - tylsääää

?@#!./=$^,Sunnuntai 12.09.2010 20:24

Tee tämä tai syyskuusi menee pilalle.

Mitä poika/tyttöystäväsi harrastaa? - ei mitäää
Luullaanko sinua erilaiseksi kuin oikeasti olet? - emt
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - kyllää
Keneltä viimeksi saatu tekstiviesti on puhelimessasi? - ellult
Kuka viimeksi herätti sinut puhelinsoitolla? - een muist
Kuka on viimeisin henkilö kenelle puhuit päin naamaa joka EI kuulu perheeseesi? - max
Missä olit viimeksi ennenkun tulit kotiin? - ilpparis
Nukutko mieluummin jonkun kanssa vai yksin? - jonku kans
Voisitko seurustella itseäsi kahdeksan vuotta vanhemman kanssa? - een
Miltä kuulostaisi kimppakämppä hyvien ystäviesi kanssa? - hyvält
Onko sinulla mese? - juu
Haluaisitko lähteä joskus kielimatkalle? - jep
Milloin viimeksi kävelit käsi kädessä? - siit on aikaa
Lähetit tekstarin, jota kadut? - emt
Milloin viimeksi vannoit, ettet enää koskaan tee jotain? - emt
Oletko hiljainen vai äänekäs? - riippuu vähä
Oletko ihastunut? enemmänki
Mitä toivoisit jos saisit yhden toivomuksen? - et kaikki mun toiveet toteutuu
Viimeisin lahja jonka sait? - rahaaa
Mitä tarvitsisit kaikista eniten nyt? - vähä kaikkee
Säästätkö rahaa mihinkään tiettyyn? - e
Tykkäätkö perheestäsi? - tietysti
Kumman kanssa olet läheisempi äidin vai isän? - äiti
Onko sinulla siskoja/veljiä? - ooon
Tykkäätkö heistä? - juu
Kuka on heistä sinulle läheisin? - julia
Jos ei olisi pakko käydä koulua, lopettaisitko sen vai jatkaisitko? - emt kyl mä varmaa jatkaisi
Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi? - jos olis joku suuri salaisuus nii kai mä sen kertoisi
Koska olet viimeksi uinut? - on siit varmaa kuukausi

[Ei aihetta]Maanantai 06.09.2010 22:01

3 TYTTÖÄ jotka kirjoittaa `rakastan sua`
laitan niiden nimet johonkin kohtaa kehoani
ja ne pojat saavat kertoa mihin. (;

--------Maanantai 09.08.2010 01:10

Säännöt ovat seuraavat:
1. Voi sanoa vain kyllä tai en!
2. Et saa selittää mitään, ellei joku kysy sitä sinulta!
3. Älä sano MITÄÄN muuta kuin KYLLÄ tai EN!
Oletko..
Suudellut jotain hyvää ystävääsi? - kyllä
Kertonut koskaan valheita? - kyllä
Suudellut valokuvaa? - en
Nukahtunut koulussa/töissä? - kyllä
Pidellyt oikeaa käärmettä? - en
Juossut punaisia päin? - kyllä
Tullut erotetuksi koulusta? - kyllä
Tuhonnut autosi/moottoripyöräsi onnettomuudessa? - en
Napannut lumihiutaleen kielelläsi? - kyllä
Muistellut katumuksella jotain menneisyydestäsi? - kyllä
Joutunut työnnetyksi altaaseen vaatteet päällä? - en
Ajanut pääsi? - kyllä
Nukahtanut juotuasi liikaa? - kyllä
Omistanut salikortin? - kyllä
Ampunut aseella? - en
Tykännyt jostakusta ilman, että kukaan tietää? - kyllä
Pelannut räsypokkaa? - kyllä
Luovuttanut verta? - en
Tykännyt jostain kenestä sinun ei pitäisi? - kyllä
Ottanut tatuointia? - en
Ottanut lävistystä muualle kuin korviisi? - kyllä
Muhinoinut täysin tuntemattoman kanssa? - en
Saanut jonkun kiinni pettämässä sinua? - en
Jäänyt kiinni poliiseille? - kyllä
Liftannut? - kyllä
Katunut exääsi? - kyllä
Ikävöinyt jotain niin paljon että sattuu? - kyllä
Nuollut monen ihmisen kanssa samana iltana? - kyllä
Haukkunut tuntemattomia ihmisiä? - kyllä

=)Keskiviikko 07.07.2010 02:28

Kirjoitan ensimmäisen TYTÖN nimen+sydämen käteeni joka kommaa tähän ensimmäisenä 'MINÄ' ja annan sen olla niin kauan siinä kunnes se kuluu pois ;D Lisää tämä myös omaan blogiisi jos uskallat

...Keskiviikko 07.07.2010 02:27

aluksi mene googlen etusivulle,
sen jälkeen kirjoita juna swf
sitten paina Kokeilen onneani.
jos et pitänyt näkemästäsi
niin lisää tämä blogiisi

[Ei aihetta]Torstai 29.04.2010 01:13

Kopioi tää sun blogiis ja VAPUST tulee iha vitu hyvä ja mahtava ja supermagee ja kaikki menee putkee.
Jos et kopioi ni sun mutsin vasenjalka katkee ja sun kissas syö sen,talos räjähtää,televisios menee paskaks ja sulle tulee menkat vaik oisit jätkä !.

8bTorstai 04.02.2010 01:06

Viisain: Mä
Tyhmin: Kimi
Äänekkäin: ehkä jansku ja ellu
Hiljaisin: juha
Iloisin: emt
Surullisin: emt
Mukavin: max
Taiteellisin: mä tai antti
Huonoin. petri
Tyttömäisin poika: ...
poikamaisin tyttö: jansku
Paras ääni: emt
Matikkanero: jansku
Paras musiikkimaku: max
Paras nauru: petri
Paras hymy: emt
Parhaat jutut: max
Punkkari: ei olee
Skeittari: roni
Nörtti: antti
Luotettavin: max
Aidoin: ..??
Huumorintajuisin: max
Pienin: kimi
Kaunein: ellu
Urheilija: petri
Rauhallinen: juha
Ihana: ...
Fruittari: ...
Neiti: ellu
KUKA
Viittailee: riippuu tunnist..
Keikkuu aina tuolilla: mä ja max
Tekee aina läksyt: antti
Jättää läksyt tekemättä: mä
On aina mesessä:ellu