VAIN KIRJAIMIA
Maalaan kaksi päivää,
pimeän ja kirkkaan.
Toista niistä kaipaan,
mutta se toinen kutsuu luokseen.
Kasvottomuus saa minut pelkäämään,
tunnen tyhjän pimeyden.
Yksi askel kerrallaan,
varovasti eteenpäin kävelen.
Ei ääniä, valoa, mitään,
ei edes hiljaisuutta.
Vain tyhjää pimeyttä,
katson mustaa totuutta.
Askelten kaiku katoaa,
hukun mustaan hiljaisuuteen.
Lausun kolme sanaa,
ja katoan taas uudelleen.
Yön sininen hohto häikäisee.
kauas pois katseeni vien.
En jalkojeni eteen näe,
näytäthän minulle tien.
***
Katson valkoista kattoa,
näen siinä ohuita halkeamia.
Ne ovat kuin elämäni,
alkavat jostain ja päättyvät jonnekin.
Välillä ne näkyvät vahvempina,
välillä niin heikkoina että pelkää,
että joku tulisi ja katkaisisi ne,
pyyhkisi halkeamat pois kuin särkyvän elämäni.