IRC-Galleria

Tiedätkö mitä pelkään ihmisissä, joilla ei ole ollut "onnea elämässä"?

Sitä, että katselen omaa tulevaisuuttani: että jos herpaannun hetkeksikään, jos unohdan, mikä haluan olla, olen matkalla tuohon samaan limboon jossa nämä, joita katson inho mielessäni, elävät: harhaillen edes tajuamatta miten irrallani olen, muistellen menneisyyttä jolloin oli vielä mahdollisuuksia ja kuinka ne hukkasin- ja se menneisyys, se on _nyt_.

En näe suurta eroa lapsilleen tiuskivan keskiluokkaisen perheenäidin ja lähikapakan alkoholisoituneen, muinaista hetkellistä suuruuttaan muistelevan entisen laulajanäyttelijän välillä. Sama sairaus. Unelmat jotka melkein toteutuivat.

Hope is the killer: jos ei ikinä tietäisi mitä menettää ei osaisi surra..

..ja minä, kuten sanottu, olen vihannut unelmiani, sillä "tiedän" etteivät ne toteudu. Tiedän myös, että se totuus on tasan niin totta kuin uskon sen olevan.

Pelkään, ettei minusta jää mitään jäljelle kun olen poissa: pelkään, ensimmäistä kertaa elämässäni, että joskus olen poissa. En enää usko että on ikuisesti aikaa, ikuisesti uusia tilaisuuksia, että elän ikuisesti.

Ja mitä minusta jäisi? "Perintöni"? Mikä-vitun-perintö!

Satunnaiset ihmiset jotka muistavat kasvoni vain niin kauan kunnes vuodet peittävät heidän muistikuvansa pölyyn: ehkä joku muistaa miltä alaston selkäni näytti auringonvalossa, ehkä joku toinen muistaa kuinka helmani liehuivat noitatanssissa: ehkä joku, joka ei koskaan edes tiennyt nimeäni, muistaa punaiset huulet kalpeissa kasvoissa.

Asunto, joka ei ikinä ollut omani, ja lattiaan imeytynyt kissanpissa.

Pari kohtuullista metallialbumia.

Minuutti neljäkymmentä sekuntia aa-aata sekalaisten yhtyeiden taustanauhoilla.

Joku, joka muistaa ääneni häistä, hautajaisista tai Kirjan ja Ruusun Päiviltä.

Tämä ei ole harrastus. Tämä ei ikinä ole ollut eikä tule olemaan harrastus: tämä on PAKKO. Hengenhädässä ja kuoleman uhalla. Koska jos minusta ei jää mitään _eikä ketään_, olemassaoloni ainoa arvo on se että elämäni olisi edes sen itsensä arvoista. Se on ainoa asia mikä varmasti on minun, ja vaikka sekin katoaa kanssani, niin kauan kuin elän, se on minun. Elämisen arvoinen elämä.

Se on vain helvetin vaikeaa pitää hauskaa kun on pakko.

Sinäkö vielä sanot etten ymmärrä.. kyllä minä ymmärrän. Sinun silmiesi edessä en vain ikinä uskalla selittää.