IRC-Galleria

Joskus sitä yhtäkkiä vain pysähtyy miettimään, että mitäkähän pirua sitä taas on tullut tehtyä. Yleensä se tapahtuu vasta silloin kun on jo liian myöhäistä. elämä luisuu eteenpäin, mutta minä vain seison paikallani, kuin noiduttuna. Tyhjät silmät tuijottavat eteenpäin ja vain aika liikkuu. Vastahan sitä istui hiekkalaatikon reunalla ja mieti kumpi lapio olisi parempi sininen vai punainen. No punainen tietysti onhan se sentään tyttöjen väri! Päätökset olivat siis helppoja eivätkä ne romuuttaneet koko loppuelämää, jos valinta harmitti aina pystyi seuraavana päivänä valitsemaan sen sinisen lapion. Monesti sitä lapsena mietti: Miksi aikuisilla on aina niin kiire? nyt kun itse on kulkenut virranviemänä siihen pisteeseen, että ei oikein tiedä kumpi on, lapsi vai aikuinen, sitä alkaa ymmärtämään. Aikuisuus on kuin jonkinlainen paniikkitila. aluksi sitä hinutaan ja odotetaan malttamattomana. Kunnes se lyö vasten kasvo ja on yhtä suuri järkytys kuin lapselle se, kun hän on huomannut ettei joulupukkia oikeasti olekaan olemassa! Kaikki mihin on uskonut ja luottanut sortuu jalkojen alta ja minä vain seison paikallani. en putoa, mutta minulla ei ole mitään mihin tukeutua on vain tyhjää. Aikuisuus on siis kilpajuoksua ajan kanssa. Aika kulkee, eikä se pysähdy odottamaan, että mietit ja harkitset tarkkaan siirtojasi. Päätöksiä on tehtävä jopa unissaan ja kun kerran päättää jotain se on ja pysyy läpi elämän.