IRC-Galleria

---janna---

---janna---

Josefina's Proud Mommy ♥♥

Äidin rakas kohta jo 1-vuotias! <33Torstai 04.12.2008 01:13

" Vähän kun sä kasvat tästä
kerron sulle elämästä.
Vien sut ulos maailmalle,
suuren kesätaivaan alle.
Näytän monet jutut jännät;
leppäkertut,ketunhännät.
Kivet, joilta komeasti hyppäät
maailman ääriin asti.
Pidän susta hyvää huolta,
olen aina samaa puolta.
Enkä koskaan jätä. "

<sydän><sydän><sydän><sydän>

.......Torstai 04.12.2008 00:49

Puhu äänellä, jonka kuulen.
Sanoilla jotka ymmärrän,
runoilla jotka käsitän.
Sinuun tarvii tekstityksen,
salaisuuksien selittäjän,
kertojan kaikkitietävän.

[Ei aihetta]Keskiviikko 03.12.2008 14:15

Äiti ja isä istuivat katselemassa televisiota. Äiti sanoi: "Minua väsyttää ja alkaa olla myöhä. Taidan lähteä nukkumaan".
Hän käveli keittiöön, heitti ohimennen pari tuolille jätettyä vaatetta pesukoneeseen, silitti yhden paidan ja ompeli irronneen napin. Hän teki muutaman voileivän valmiiksi aamua varten, otti pakastimesta sulamaan lihaa seuraavan päivän päivälliseen, tarkisti onko aamiaismuroja riittävästi ja täytti sokeriastian. Hän keräsi pöydälle jätetyn pelin palat laatikkoon, kattoi pöytään lusikat ja mukit aamiaista varten ja latasi kahvinkeittimen valmiiksi. Sitten hän laittoi keittiön puhelimen lataukseen ja pani puhelinmuistion oikealle paikalleen. Hän kasteli kukat, tyhjensi roskakorin ja ripusti pari pyyhettä kuivumaan.

Hän haukotteli, venytteli ja suuntasi makuuhuoneeseen päin pysähtyen eteisen pöydän ääreen, jossa hän kirjoitti lapun opettajalle ja jätti rahaa retkeä varten sekä nosti tuolin alle pudonneen tehtäväkirjan pöydälle. Hän kirjoitti syntymäpäiväonnittelut perhetutulle, liimasi postimerkin ja sulki kuoren, kirjoitti kauppalapun ja laittoi molemmat käsilaukkuunsa.

Kylpyhuoneessa hän puhdisti kasvonsa 3-in-1 -puhdistusmaidolla, levitti yövoidetta ja harjasi hampaansa ja viilasi kyntensä.
Isä huusi olohuoneesta: "Eikö sinun pitänyt mennä nukkumaan?"
"Olen menossa", hän vastasi, vaihtoi veden koirankuppiin, nosti kissan ulos, tarkasti että ovet olivat lukossa ja pihavalo syttyi. Hän kurkisti lasten huoneisiin, sammutti yölamput, stereot, cd-soittimen ja television, ripusti lattialta nostamansa paidan naulakkoon ja keräsi likaiset sukat, sekä kävi lyhyen keskustelun yhden lapsen kanssa, joka vielä valvoi koulutehtäviään tehden.

Makuuhuoneessa hän laittoi herätyskellon soimaan, otti esiin seuraavan päivän vaatteensa, oikaisi kenkätelineen ja lisäsi kuuden tärkeimmän tehtävän luetteloonsa kolme asiaa. Hän kävi makuulle ja
lausui iltarukouksensa.

Samoihin aikoihin isä sammutti television, sanoi - ei erityisesti kenellekään sanojaan osoittaen - menevänsä nukkumaan. Ja meni. Mitäs kummallista tässä nyt oli? Oletko koskaan ihmetellyt miksi naiset elävät miehiä kauemmin??

Hammas nro. 11Tiistai 02.12.2008 23:49

Huomasin eilen. Vasemmalla ylhäällä poskihammas.
Se mikä on ollut tuloillaan jo varmaan pari kuukautta. <jännä>


Mutta.. I go to sleep now. Öitä. &lt;sydän&gt;

HUOH!Tiistai 02.12.2008 19:37

Kaks päivää poissa koneelta ja uusia merkintöjä ja kuvia enemmän ku laki sallii!! &lt;virne&gt;
Nois meneeki sit varmaa loppuviikko, heh.

KukkuuTiistai 02.12.2008 18:27

Aim päk!

<jännä>

HRRRSunnuntai 30.11.2008 18:13

Sunnuntaiaamuna krapula ja vapina.. &lt;puna&gt;

Höhh..Sunnuntai 30.11.2008 00:46

Ei musta tullukaan kovin rikasta.
Vaan kaks kertaa neljä oikein. DÄÄÄÄÄM!
Noo, baari kutsuu silti tänään. &lt;kieli&gt;

<3Lauantai 29.11.2008 01:32

Sleep.
KROOH!

ÄHH!!Lauantai 29.11.2008 00:41

Lotto!!!!!

Mä olen lauantain jälkeen rikas. &lt;virne&gt;