IRC-Galleria

Istun hiljaa penkillä,tarkkailen.
Kaiken liikkeistäsi painan mieleen,seuraan
Katsot välillä takaisin,katseesi arvioiden motiiviani.
Miksi tulin paikalle?Sinun vuoksesi?Itseni takia?
Huvin vuoksi?

Katson silmiisi,katsot omiini.
Molemmat tiedämme,että molemmat tietävät...
Vain sanat puuttuu.

Katseesi kysyy,tahdonko mitään enemmän.
Katseesi viestittää jo hieman ärtyneenä,olenko edes kiinostunut.
Minä en voi vastata,minä en ole tarpeeksi vahva.

Tahdon vastata,tahdon enemmän!
Minä en vain uskalla,en osaa,en pysty.

Silmäni pyytävät hiljaa anteeksi,viimeisen kerran.
Teen päätöksen.
Sydämmeni kiittää,kuittaa,kumartaa,katoaa.
Minä en voi tulla enää takaisin.

Itken niin hiljaan.
En tahdo itseni huomaavan kuinka paljon
luopuminen sattuu.
En ihan vielä.

En tahdo kasvaa aikuiseksi!
En nyt enkä koskaan!

Kuka sitten leikkii kanssani,jos minusta tulee
kylmä ja rationaalinen?
Kuka halaa minua,ja muistuttaa hellyydestä,
kun järjestelen uutta kalenteriani?
Kuka tyhjentäisi kalenterini,kun huomaan
tarvitsevani kolmetoista tuntia lisää aikaa vuorokauteen?
Kuka tekisi sen?
Kuka vastustaisi puolestani?

Tekisitkö sen?
olisitko kanssani vähän vähemmän aikuinen?
Luulen,että pitäisit siitä

Suutelen vastauksen huulillesi:

minä........en...lupaa.........sinulle.......
yhtään.........mitään.....