IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

NEITSYTTiistai 31.03.2009 23:36

Neitsyen vuodenaika:

Luonnon kiertokulussa Neitsyen aika osuu hetkeen, jolloin luonto alkaa valmistautumaan syksyyn. Lämmin ja huoleton kesä on päättymässä ja kaikki kesän kypsyttämät hedelmät ja marjat on syytä kerätä tarkasti talteen. Jyvät erotellaan akanoista ja muutenkin on menossa kiireisin vuodenaika niin maataloudessa, teollisuudessa, opinnoissa, harrastuksissa kuin perhe-elämässäkin. Neitsyet ovat vuodenaikansa velvoittamina ikuisia huolehtijoita, jotka kaikin mahdollisin keinoin haluavat parantaa ja kehittää olemassa olevia systeemeitä ja järjestelmiä sekä yksityiselämässään että laajemmissa ympyröissä. Neitsyt kyllä huomaa kun joku asia ei ole kohdallaan tai muuten oikeassa paikassa. Neitsyt huolehtii muita merkkejä paremmin myös itsestään, ulkonäöstään ja kunnostaan.

Hallitseva planeetta:

Ajattelua, kommunikaatiota ja sopeutumista kuvaava Merkurius hallitsee Neitsyen merkkiä. Kaikki Neitsyet ovat tarkkanäköisiä parantajia ja auttajia sekä läheisilleen että usein myös ventovieraille avun tarvitsijoille. Neitsyet oivaltavat mikä elämässä kiikastaa ja osaavat useimmiten myös pukea oivalluksensa sanoiksi, joita on helppo ymmärtää. Samoin kuin luonto pyyteettömästi luovuttaa satonsa korjattavaksi luovuttaa myös Neitsyt oman panoksensa muiden käyttöön usein liiankin vaatimattomasti. Monet Neitsyet kokevat elämänsä ajoittain hyvinkin turhauttavaksi puurtamiseksi.

Rakkaus:

Säilyttääkseen elämänsä mielekkäänä tulee Neitsyen oppia luottamaan herkkiin vaistoihinsa ja pystyä sanomaan "ei" heti kun siltä tuntuu. Neitsyt on omassa elementissään silloin kun hän saa rauhassa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Ellei Neitsyen henkinen elämä täytä mielekkyyden vaatimuksia tulee hänestä pikkutarkka saivartelija ja muiden epäkohtiin ja puutteisiin takertuva häirikkö. Moni Neitsyen kumppani on joutunut nostamaan kytkintä tämän ilmiön edessä. Vaikka se tuntuukin helpolta ja nautinnolliselta vaihtoehdolta niin Neitsyelle ei ole syytä luovuttaa vastuuta kaikista arkipäivän rutiineista ellet sitten halua jakaa elämääsi robotin kanssa.

Seksi:

Seksuaalisesti Neitsyt on yhtä tarkkanäköinen, huolellinen ja varautunut kuin muussakin elämässä. Ajan paikan ja fiiliksen täytyy olla kohdallaan ennen kuin Neitsyt pystyy vapautumaan täydellisyyden tavoittelustaan ja antautumaan seksuaaliselle nautinnolle. Keskinäinen luottamus ja varaukseton hyväksyminen on elinehto Neitsyen onnistuneelle seksielämälle. Kun olet voittanut Neitsyen varauksettoman luottamuksen ja rakkauden tulee hän etsimään ja löytämään sinun herkimmät mielihyvän pisteesi ja johdattamaan sinut kerta kerralta syvemmälle nautinnon loputtomiin syvyyksiin. Neitsyelle on suuri kynnys oppia vastaanottamaan hellyyttä ja yleensä se voi tapahtua vasta sitten kun hän on saanut ensin hoitaa oman osuutensa.

Neitsyen valttikortit:

Neitsyt on kriittinen ja keskittynyt elämän olosuhteiden parantamiseen. Hän on elämää ja asioita arvioiva tyyppi, erittelevä, yksityiskohtainen ja kirjaimellinen. Neitsyt pyrkii toiminnan tehokkuuteen, vikojen ja puutteiden ja häiriöiden poistamiseen. Hän on hyvin perusteellinen tarkkuudessaan ja ahkeruudessaan. Neitsyen mieli on käytännöllisesti älykäs, oppimiskykyinen, ovela ja erottelukykyinen. Elämässä yleensä hän kunnioittaa työtä, järjestystä ja siisteyttä. Pyrkimys täydellisyyteen voi johtaa intensiiviseen antautumiseen omalle alalle tai muiden palvelemiseen.

Neitsyen heikkoudet:

Neitsytmäisiä heikkouksia ovat liiallinen kriittisyys, pikkumaisuus ja saivartelu. Usein voimme löytää Neitsyen kuivuneen männyn kimpusta lääkelaukkuineen, vaikka koko metsä on saastunut ja vika aivan muualla. Tunteiden tukahduttaminen on myös tyypillistä Neitsyttä puhumattakaan ylenmääräisestä huolehtimisesta. Ellei hän löydä luonnollista kanavaa "parantaville" energioilleen saavat lähimmät ihmiset vaivoikseen melkoisen nalkuttajan.

Neitsyen sairaudet:

Oman kriittisen elämänasenteensa Neitsyt tuntee "nahoissaan". Vatsan kouristukset ja suolistosairaudet vaivaavat tavallista useammin. Umpilisäke äksyilee myös helposti. Merkuriuksen alaisena merkkinä täytyy ottaa huomioon mielenhäiriöt ja niistä juontava unettomuus.

[Ei aihetta]Tiistai 17.03.2009 00:03



Oinas
Olet uudisraivaajatyyppiä, mutta halveksit avoimesti muita ihmisiä. Olet äkkipikainen, kärsimätön ja väkivaltainen, etkä välitä muiden neuvoista. Koulussa oinaat eivät opi lukemaan, koska eivät halua kuunnella muiden ohjeita. Et ole erityisen mukava henkilö. Oinas vammautuu yleensä päähän ja saa täten vitun tyylikkäitä arpia tauluunsa. Oinas on vihamiehenä kiitollinen, koska hän äkkipikaisena hulluna tappaa uhrinsa välittömästi ja alkaa vasta tämän jälkeen kiduttaa ruumista. Tämä kertonee riittävästi oinaasta.

Onnenkapine: Juoksuhauta
Onnennumero: Ykkönen!
Onnenväri: Veri
Motto: "Ketkä vitun muut?"
Auto: Formula 1


Härkä
Olet käytännöllinen ja uppiniskainen. Teet työtä kuin hullu vaikka pohjimmiltaan olet vitun laiska paska. Härkiä on paljon mielisairaaloissa - potilaina. Useimmät pitävät sinua arvaamattomana ja härkäpäisenä. Poliittisesti olet fanaattinen. Härät surmaavat usein puolisonsa riidan päätteeksi. Härkä tajuaa pitää usein turpansa kiinni, mutta heti avattuaan naamansa se joutuu helvetilliseen kiipeliin. Härkä on ikävä ihminen. Härkä alkaa vanhemmiten muistuttaa kulahtanutta rantalelua. Härkä on parhaimmillaan marinoituna.

Onnenkapine: Solarium
Onnennumero: Peruspäiväraha 112,-
Onnenväri: Rusketus
Motto: "Ööööö, paistaako siellä varmasti aurinko?"
Auto: Taksi


Kaksoset
Olet nopea ja älykäs. Molemmat sukupuolet pitävät sinusta, koska olet lähes poikkeuksetta biseksuaali. Odotat saavasi kaiken ponnistelematta itse lainkaan. Olet helppoheikki ja kusipää. Sinulla on voimakas tarve sukurutsaukseen. Lisäksi sinulla on ainakin fantasioissasi suunnaton tarve naida kahden kanssa yhtä aikaa. Jos ei mikään muu auta, niin tuuttaat sormesi omaan pakoputkeesi yhdynnän aikana. Tätä harrastavat niin mies- kuin naispuolisetkin kaksoset. Jakomielitauti periytyy aina joltain suvun kaksoselta. Kaksoset saattavat juovuspäissään flirttailla jopa omalle peilikuvalleen. Joskus he jopa onnistuvat siinä, jolloin he huomaavat lähteneensä jatkoille itsensä kanssa.

Onnenkapine: Puhelin
Onnennumero: 118
Onnenväri: Keltaiset sivut
Motto: "Mä haluun eka jutella."
Auto: Mikä tahansa kaksipaikkainen


Rapu
Olet symppis ja ymmärrät toistenkin ongelmia. Sinua on naurettavan helppo käyttää hyväkseen ja sinulle nauretaan takanapäin - aina. Ensimmäiset sanat jotka rapu oppii ovat: "Minä olen äiti". Tätä hokevat niin pikkupojat kuin tytötkin. Lykkäät aina kaikki asiat huomiseen, jonka takia sinusta ei ikinä tule yhtään mitään. Suurin osa sosiaaliavusta nauttivista on rapuja. Itket paljon ja äänekkäästi, joka huvittaa suunnattomasti muita. Sinulla on naurettava tarve yrittää kahlita kaikki läheisesi yhdeksi vitun nipuksi, jota yrität johtaa sairaalloisen mustasukkaisen mielesi avulla. Maailmassa tälläkin hetkellä miljoonia ihmisiä rukoilee, ettei kukaan rapu rakastuisi heihin.

Onnenkapine: Siveysvyö puolisolle
Onnennumero: Siveysvyön lukon numero
Onnenväri: Kaikki paitsi keitetyn ravun punainen
Motto: "Et mene minnekään! Missä sä olet? Milloin tulet? Tää muistetaan."
Auto: Matkailuauto koko perheelle


Leijona
Sinulla on harhakäsitys, että olisit synnynnäinen johtaja. Muut tajuavat, että olet vain mitätön kiipijä. Useimmilla leijonilla on sadistinen simputtajan luonne, jonka vuoksi leijonia ammutaan paljon armeijassa. Olet turhamainen, etkä kestä rehellistä arvostelua. Röyhkeytesi on inhottavaa. Jalopeurat ovat valitettavasti melko varakkaita. Leijonat mylvivät kuin metsäsiat saadakseen äänensä kuuluviin, mutta todellisuudessa karjumisen kohteeksi joutuvat kuuntelevat karjuntaa vain silkasta mielenkiinnosta. Suurin huomio kohdistuu leijonan päästä toisinaan kuuluvaan ping-ääneen, jolloin karjumiseen käytetty pinnistys on katkaissut leijonan päästä verisuonen ja tilan täyttää miellyttävä hiljaisuus.

Onnenkapine: Ratsupiiska
Onnennumero: Kahdestaan
Onnenväri: Parrasvalo
Motto: "Eikö tuota esirippua saa muka nopeammin auki?"
Auto: Ferrari


Neitsyt
Olet johdonmukainen ja inhoat epäjärjestystä. Saatat siivota autoasi kolme vuorokautta putkeen. Pikkutarkkuutesi raivostuttaa muita, joten neitsyet eivät päädy lainkaan avioon. Olet kylmä ja tunteeton, lisäksi nukahtelet rakastellessasi. Neitsyet ovat mahdottoman hyviä bussikuskeja. Neitsyt on luultavasti kaikista tähtimerkeistä vittumaisin. Ihmeellinen tekopyhä säntillisyys ja patologinen turvallisuuden hakeminen käyvät joskus niin valtavasti muiden merkkien edustajien hermoille, että tapahtuu ikäviä asioita - neitsyille. Yhdysvaltain vankiloissa on paljon sarjamurhaajia, jotka ovat tappaneet vain neitsyitä. He ovat varsin korkealle arvostettuja vankilan omassa hierarkiassa. Kuolemaantuomituista vain neitsyiden kohdalla tuomio pannaan aina täytäntöön välittömästi.

Onnenkapine: Ehjä immenkalvo
Onnennumero: Mikä tahansa luotettava numero
Onnenväri: Mikä tahansa väri, joka ei haalistu vaan pysyy aina samanlaisena
Motto: "Voi olla, mutta todellisuudessa..."
Auto: Seat Cordoba Diesel 2,9 l/100 km


Vaaka
Olet hauras lyyrikko ja sinun on vaikea pitää jalat maassa. Jos olet mies, sinulla on hyvin voimakkaita homoseksuaalisia taipumuksia. Onnistut työ- ja raha-asioissa mainiosti. Vaakanaiset onnistuvat parhaiten prostituutiossa hyvän vaaka-asentonsa vuoksi. Vaa'at kuolevat äkillisiin sukupuolitauteihin. Vaaka on ainoa joka jaksaa katsella omaa persettään peilistä vaikka kuinka kauan. Vaaoilla on valitettavan usein varsin hyvät perseet. Naispuolinen vaaka ei ole sisäistänyt, että persettä ei ole suunniteltu vain katsottavaksi. Tästä johtuen vaa'at eivät ole irtosuhteissa halutuinta riistaa.

Onnenkapine: Peili
Onnennumero: Vain 299,-
Onnenväri: Kevään muotiväri
Motto: "Tää on aivan ihana! Voiko teillä maksaa Visalla?"
Auto: Volvo S80


Skorpioni
Olet ovela liikeasioissa, eikä sinuun voi niissäkään luottaa. Pääset huipulle, koska olet täysin kylmäverinen taktikko. Olet hyvin seksuaalinen, joten aloitat masturboinnin jo tarhassa. Aikuisena sinua kiihottavat erityisesti muiden puolisot. Useimmat skorpionit ammutaan sänkyyn (ei omaan). Skorpioneille on kehittynyt varsin voimakas intuitio, joten ne saattavat yhdellä vilkaisulla havaita keneltä ne saavat mahdollisimman primitiivistä seksiä lähimmän vartin aikana. 99 prosenttia skorpioneista käyttää hyväkseen tätä lahjaa. Monet skorpionien seksuaalisen himon kohteeksi joutuneet miettivät vielä vanhainkodissakin, että mikä heihin oikein iski. Mikäli muisto palautuu elävänä mieleen, hiippailee tälläinen vanhus vielä viimeisillä voimillaan onanoimaan vanhainkodin paskahuusiin.

Onnenkapine: 9 mm luoti (käyttämätön)
Onnennumero: 69
Onnenväri: Makuuhuoneen valo
Motto: "Käänny ympäri niin kokeillaan yhtä toista asentoa."
Auto: Chevy Van plyysisisustuksella


Jousimies
Olet onnettoman optimistinen ja innostunut. Sinulla on uhkarohkea taipumus luottaa onneesi, jota sinulle ei ole suotu lainkaan. Suurin osa jousimiehistä on alkoholisteja tai päihteiden väärinkäyttäjiä. Kännissä jousimiehet kuvittelevat olevansa henkisiä opettajia. Kaikki pitävät jousimiehiä naurettavina. Jousimiesten kasvonpiirteet muistuttavat usein hämmästyttävästi hevosen piirteitä. Yleensä jousimiehet ovatkin hevosten reinkarnaatioita. Mikäli jousimies ei sairasta keliakiaa niin hänen lempiruokansa on ämpärillinen kauroja. Jousimiehellä on lähes poikkeuksetta voimakas tarve matkustaa. Jousimiehiä arvostetaan aina, kun ne ovat matkoilla.

Onnenkapine: Puhallettava alttari
Onnennumero: Route 66
Onnenväri: Kirkkaus
Motto: "Kauanko lento kestää?"
Auto: Challenger sukkula


Kauris
Olet vanhoillinen känisevä kranttu, joka pelkää riskejä. Et tee mitään, olet siis laiska. Yksikään kaurisihminen ei ole koskaan tehnyt mitään merkittävää tässä eikä muissa maailmoissa. Kauriiden ei pitäisi pysyä kauaa paikoillaan, koska ne karkoittavat ominaishajullaan muut pois. Kauris yrittää mielellään pujotella muiden liiveihin ja hakea muiden kautta menestystä. Mikäli kauris yrittää selviytyä omin avuin, eikä tietenkään tässä menesty, hän alkaa syyttää muita uransa torpedoimisesta. Kauriilla on ikävä tapa elää aivan helvetin vanhoiksi.

Onnenkapine: Kansaneläke
Onnennumero: Kansaneläkkeen perusosa 2625 mk/kk
Onnenväri: Kelan kuoren väri
Motto: "Oi oi, voi voi, pakko tässä on vielä yrittää, oi oi..."
Auto: Lada 1200L


Vesimies
Sinä olet neropatti, mutta äärimmäisen mustasukkainen ja omistuksenhaluinen diktaattori, vaikka annat ymmärtää jotain ihan muuta. Valehtelet paljon. Olet hyvin piittaamaton ja epäkäytännöllinen, jonka vuoksi toistat virheitäsi ja erehdyksiäsi kuin magnetofoni yhä uudelleen ja uudelleen. Kaikki ihmiset ja jopa eläimet pitävät sinua harvinaiset tyhmänä. Olet valmis vaikka sahaamaan oman pääsi irti, jotta saisit "ystäväsi" sanomaan: "sä olet mun paras ystävä". Seuraavalle ystävälle haukut edellisen ystäväsi ja olet valmis syömään vaikka omaa paskaasi, jotta saisit "ystäväsi" sanomaan: "sä olet mun paras ystävä..."

Onnenkapine: Ystävänpäiväkortti
Onnennumero: Ääretön
Onnenväri: Mikä tahansa joka miellyttää muita
Motto: "Tulisitko ystäväksi yksinäiselle vesimiehelle? Tietenkin tositarkoituksella!"
Auto: Nivelbussi


Kalat
Sinulla on vilkas mielikuvitus ja kuvittelet usein, että salaiset agentit vakoilevat sinua. Keräilet erilaisia aseita ja kiikareita. Et tee vaikutusta lähimmäisiisi, joita raivostuttaa pöyhkeytesi. Sinulla ei ole lainkaan itseluottamusta, jonka vuoksi pelkäät kaikkea silmittömästi. Kaloilla on taipumus kiristää valtaapitäviä. Nuorena kalat yleensä lähettävät uhkauskirjeitä tärkeille ihmisille, nimitellen näitä hassuilla, loukkaavilla nimillä. Koska kalat vain haaveilevat kaikesta, he ovat vaarattomia tomppeleita ja kelpaavat taustakävelijöiksi TV-uutisten katunäkymä-filminpätkiin. Kalat tekevät valtavasti itsemurhia, koska he pelkäävät että joku tulee ja nitistää. Kalat pelkäävät myös itsensä murhaamista, joten he yrittävät kusettaa itseänsä tekemällä itsemurhan hukuttautumalla. Kalat ovat niin typeriä, että luulevat olevansa kaloina hukkumattomia. Tämän vuoksi kaloja naarataan paljon järvistä, meristä, joista ja kylpyammeista. Kaloilla on erinomaisen huvittava taipumus sotkea itsensä melkoiseen soppaan, joten kalat sopivat parhaiten keittoihin.

Onnenkapine: Paska katiska
Onnennumero: Mikä tahansa numero, joka nousee alitajunnasta
Onnenväri: Kaikki neuroottiset värit
Motto: "En minä ainakaan uskaltaisi!"
Auto: Kupla -62

[Ei aihetta]Perjantai 06.03.2009 15:50

Ruuan matka suusta vatsaan kestää 7 sekuntia.
Ihmisen hius kestää 3 kilon painolastin.
Miehen penis on kolme kertaa pidempi kuin peukalo.
Lonkkaluu on yhtä kovaa kuin sementti.
Naisen sydän lyö nopeammin kuin miehen sydän.
Ihmisen jalkapohjassa on noin sata miljardia bakteeria.
Nainen räpyttää silmiään kaksi kertaa nopeammin kuin mies.
Käytämme 300 lihasta vain pysyäksemme pystyssä.
Naiset ovat jo lukeneet tämän, mutta miehet tuijottavat vieläkin peukaloaan.

niiiiiiiiiii ....Sunnuntai 01.02.2009 04:08

Huomenna kaikki voi olla toisin.. Huomenna et ehkä näe ihmistä, josta oikeasti
välitit.. Tai ehkä ihmiset, jotka sinusta oikeasti välittivät, eivät näe sinua..
Koskaan ei voi tietää.. Ei koskaan..

Miltä tuntuisi painaa joka yö pää tyynyyn tietäen ettet koskaan ehtinyt pyytää
häneltä anteeksi, etkä koskaan sanonut hänelle kuinka paljon hänestä välität?
Miltä tuntuisi itkeä itsensä uneen hänen kuva mielessäsi, toivoen, että saisit
hänet edes hetkeksi takaisin, jotta voisit halata häntä, kertoa hänelle kuinka
tärkeä hän on ja pyytää anteeksi sitä, että olet joskus sanonut hänelle pahasti.
Katsoisit häntä silmiin ja pitäisit lujasti kiinni, et haluaisi enää koskaan päästää
häntä menemään. Mutta niin voisi vain toivoa. Totuus on, ettet enää koskaan
näkisi häntä. Et enää koskaan saisi tilaisuutta pyytää anteeksi, kertoa kuinka välität,
halata, ehkä suudellakin. Et koskaan. Tee se siis nyt. Elä kuin viimeistä päivää,
kerro ihmisille joista välität, miten tärkeitä he ovat ja pyydä anteeksi ihmisiltä, joita
olet loukannut. Sillä et ehkä enää koskaan saa toista tilaisuutta.. Elämä on opettanut,
että kuka tahansa meistä voi lähteä huomenna. Se voit olla sinä, se voin olla minä,
se voi olla kuka tahansa. Mutta jotta sinun ei tarvitsisi murehtia asioita joita jätit
tekemättä tai sanomatta, tee ja sano ne tänään. Juuri nyt. Lähetä ystävillesi tekstiviesti,
sähköposti, tai soita heille. Kerro että välität. Sillä ehkä.. Ehkä huomenna et enää voi...

Laita tämä omaan päiväkirjaasi jos haluat kertoa läheisillesi kuinka paljon heistä
välität, ja kuinka paljon he sinulle merkitsevät. Toivottavasti jokainen, joka tämän
lukee, havahtuu ajattelemaan sitä, kuinka tärkeitä toiset ihmiset meille oikeasti
ovat, vaikkemme sitä aina itse osaa näyttääkään.

when i grow upPerjantai 23.01.2009 07:59


Boys call you sexy
And you don't care what they say
See everytime you turn around
They're screaming your name

Boys call you sexy
And you don't care what they say
See everytime you turn around
They're screaming your name

Now I've got a confession
When I was young, I wanted attention
And I promised myself that I'd do anything
Anything at all for them to notice me

But I ain't complaining
We all wanna be famous
So go ahead and say
What you wanna say

You don't know what it's like to be nameless
Want them to know what your name is
'Cause see, when I was younger, I would say

When I grow up, I wanna be famous
I wanna be a star, I wanna be in movies
When I grow up, I wanna see the world
Drive nice cars, I wanna have boobies

When I grow up, be on TV
People know me, be on magazines
When I grow up, fresh and clean
Number one chick when I step out on the scene

Be careful what you wish for
'Cause you just might get it
You just might get it
You just might get it

Be careful what you wish for
'Cause you just might get it
You just might get it
You just might get it

They used to tell me I was silly
Until I popped up on the TV
I always wanted to be a superstar
Who knew singing songs would get me this far?

But I ain't complaining
We all wanna be famous
So go ahead and say
What you wanna say

You don't know what it's like to be nameless
Want them to know what your name is
'Cause see, when I was younger, I would say

When I grow up, I wanna be famous
I wanna be a star, I wanna be in movies
When I grow up, I wanna see the world
Drive nice cars, I wanna have boobies

When I grow up, be on TV
People know me, be on magazines
When I grow up, fresh and clean
Number one chick when I step out on the scene

Be careful what you wish for
'Cause you just might get it
You just might get it
You just might get it

Be careful what you wish for
'Cause you just might get it
You just might get it
You just might get it

I see them staring at me
Oh, I'm a trendsetter
Yes, this is true, 'cause what I do
No one can do it better

You can talk about me
'Cause I'm a hot topic
I see you watching me
Watching me
And I know you want it, oh

When I grow up, I wanna be famous
I wanna be a star, I wanna be in movies
When I grow up, I wanna see the world
Drive nice cars, I wanna have boobies

When I grow up, be on TV
People know me, be on magazines
When I grow up, fresh and clean
Number one chick when I step out on the scene

Be careful what you wish for
'Cause you just might get it
You just might get it
You just might get it

Be careful what you wish for
'Cause you just might get it
You just might get it
You just might get it

When I grow up, I wanna be famous
I wanna be a star, I wanna be in movies
When I grow up, I wanna see the world
Drive nice cars, I wanna have boobies

When I grow up, be on TV
People know me, be on magazines
When I grow up, fresh and clean
Number one chick when I step out on the scene

Be careful what you wish for
'Cause you just might get it
You just might get it
You just might get it

Be careful what you wish for
'Cause you just might get it
You just might get it
You just might get it
- Vanhemmat »