IRC-Galleria

Löysin ehkä kauneimman runon tähän asti lukemistani, kirjoittajasta ei tietoa.



Se, mitä olimme, olemme nyt.

Se, mitä meillä oli, on edelleen.

Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä.

Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani,

kun pysähdyt kukkulalle katselemaan kaukaisuuteen ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua

etkä enää löydä ja tunnet surun hiipivän sydämeesi.

Ole hiljaa.

Sulje silmät.

Hengitä.

Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.

En ole poissa, kuljen mukanasi, aina sinussa.