IRC-Galleria

Ovet avautuvat
Taas uusi mahdollisuus avautuu edessäni. Tällä kertaa tartun siihen, ja teen sen suurella innolla. Kuinka monta kertaa olenkaan jättänyt tarttumatta, keksinyt erilaisia tekosyitä ja selityksiä huijatakseni itseäni. Kuinka monta kertaa olenkaan elänyt tätä elämääni toisille, unohtaen itseni. Kuinka monta kertaa maailma onkaan lyönyt minua kasvoille, yrittänyt herättää minut siitä houreisesta koomasta, jossa olen vain antanut, jättänyt ottamatta vastaan! Jättänyt kokematta, elämättä, kulkenut eteenpäin ja antanut itsekkäiden ihmisten lypsää voimat itsestäni, antanut niiden vaivihkaa tyhjentää sisimpäni, rohkenematta vaatia mitään takaisin.

Maailma on avoinna edessäni, minun täytyy vain uskaltaa ottaa se avosylin vastaan. Nyt on minun aikani antaa anteeksi itselleni, piinaajilleni olen jo anteeksi antanut. Nyt on minun aikani elää.

Kuplan vanki
Matkalla. Selkä menosuuntaan, niin en näe minne olen menossa. Ympärillä hahmoja, jokainen omaan maailmaansa sulkeutuneena. Joku nauraa, on ehkä hieman päihtynyt. Ahtaita maailmoja ympärillä, silti istumme niin tiiviisti että toiset maailmat tunkeutuvat omaani. Kietovat lonkeroitaan tämän kuplani ympärille, en voi välttyä kontaktilta.

Ihmiset ovat yksinäisiä, vaikka ovat jatkuvasti tekemisissä toistensa kanssa. Kuplat törmäilevät, ja joskus - hyvin harvoin tosin - kuplat yhdistyvät, ja yhtäkkiä yhden vankina onkin kaksi sielua. Silloin on vielä ahtaampaa.

Miksi olemme yksinäisiä? Miksi emme vain rohkeasti avaa kuplaamme uusille kiinnostaville ihmisille? Mitä menettäisimme? Voisiko se olla ainakaan nykyistä pahempaa?

We are the children you reject and disregard
These aching cries come from the bottom of our hearts
You can't disown us now, we are your own flesh and blood
We don't disappear just because your eyes are shut,
Now tell me

Love, Loss
Like a bullets path
Tear, Through
The cavity of my chest
Lights, Out
Because the fuse has blown

kertosäe:
As your castles crumble slowly
We watch them fall
The crown slips from heads unworthy
As we take control

This is the family that we crossed or never had
This is a war that was lost the day that it began
Because it's the race we run, but it keeps us at the start
It's the song I sung from the bottom of heart,
That's how we

Read, You
Like a polygraph
Not, One
Single bone in your back
own, Up
To how you let us down

Except for you and me, love
Everyone is the same, we know
But if to live, we have to be numb
I'd rather know the pain, I'd rather know
This happens almost never
But it happened once to me
And this will never be same
The ends we seam together

I'm not after fame and fortune
I'm after you
When I've served my time I swear I will come for you

As your castles crumble slowly
We watch them fall
The crown slips from heads unworthy
Right on to ours, but I'm after you

They took off his clothes
They pissed in his hands
I told them to stop
But then I joined in
We beat him with guns
And batons not just once
But again and again

She walked through bullets and haze
I asked her to stop
I begged her to stay
But she pressed on
So I lifted my gun
And I fired away

The shells jumped through the smoke
And into the sand
That the blood now had soaked
She collapsed with a flag in her hand
A flag white as snow

A hero of war
Is that what they see
Just medals and scars
So damn proud of me
And I brought home that flag
Now it gathers dust
But it's a flag that I love
It's the only flag I trust

syvällistä...

Friday, December 12, 2008
Klementiinit
Ne yrittivät joukkopakoa avatusta pussista. Neljä ennätti jo vieriä auton penkille ja yksi vielä pidemmälle, mutta nappasin ne kaikki kiinni ja sulloin takaisin vankilaansa. Huvitti tuo epätoivoinen, täysin tuhoon tuomittu pakoyritys, johon klementiinit päättivät ryhtyä tilaisuuden tullen. Onnettomat, täysin suunnittelematon, kaaoksenomainen yritys, eihän sillä voi olla kuin yhdenlainen loppu. Suupieleni kaartuivat hymyyn. Hölmöt klementiinit!

Sitten ajatus putkahti päähäni - olenko minäkin samanlainen? Keskellä hallitsematonta, kaaosmaista tilannetta, ehkä hetkessä jolloin en vielä tajua joutuneeni takaisin pussiin, vaan luulen maistavani vapauden. No, pääasia että hymyilyttää, ja ne oranssit karkulaiset maistuvat hyville.

oho... kirjoittaja olikin tuttava... hienoa...

http://ambologera.blogspot.com/ (thanks for that)

Thursday, December 11, 2008
Pakenemista
Täytän päiväni taustaäänillä. Täytän päiväni ihmisillä, vanhoilla ja uusilla, täytän päiväni tuhansilla tehtävillä. Pelkään, että jos pysähdyn, joudun kohtaamaan nämä ajatukseni, ja että niiden painolasti on liian raskas minun kantaa. Toisaalta, entä jos suhtaudunkin asioihin kevyesti, mitä se kertoo minusta? Syväanalyysin aika ei ole vielä, siksi pakenen uusiin tunnelmiin ja tuttavuuksiin.

Loppuun pätkä yhdestä taustaäänestä, Delta Goodremia, I can't break it to my heart:

...

Is it just me?
Did I commit a crime?
I won't believe that loving you
Is just a waste of time
Or was it in my head?
I'm reading into things you never said

'cause I still don't have the answers
To why we couldn't work it out
I wanna think it's something that I did
So I can turn it back around

But if I still believe you love me
Maybe I'll survive
So I tell myself you're coming home
Like you've done a million times
And if it's alright
I'll still be loving you
'cause I can't break it to my heart

tänään tajusin monta pientä asiaa, jotka minun olisi pitänyt tajuta jo aikoja sitten...

jee... palapeli on valmis... hurraa...

eikä siihen kulunukkaan, kuin vaivaiset 12 tuntia...

huomenna loppu viimeistely ja sit narttu on taas tehnyt hyvän työn...

pääni on yhtä tyhjää täynnä.. olisi paljon asioita, joita pitäisi tehdä ja kertoa...
en tiedä vain mistä alkaisin... Auttaisitko minua.. ojentaisitko kätesi... kuuntelisitko murheeni, jos sinulle ne kuiskaisin... pitäisitkö minusta silti, vaikka kertoisin synkimmät salaisuuteni...

Tiedän että minä tekisin niin... mutta tahtoisin että kertoisit minulle, jos sinäkin tekisit...