IRC-Galleria

Nuoret ennen ja nyt


Nii justiinsa - ennen oli ennen nyt on nyt...

Kun olin nuori, vanhemmillani oli tapana ikävystyttää minut kuoliaaksi
typerillä kommenteillaan, miten vaikeaa elämä mukama oli kun he olivat
nuoria.

Tiedättehän, kouluun piti kävellä aina 30 km ylämäkeen molempiin
suuntiin joka ikinen aamu ympäri vuoden kestävissä lumimyrskyissä
kantaen nuorempia sisaruksiaan selässään. Ja koulussa oli vain yksi
luokkahuone ja kaikki saivat vain kymppejä, vaikka kaikki olivat myös
töissä 16 tuntia päivässä nälkäpalkalla, ettei perheen tarvinnut nähdä
nälkää.

Ja muistan vannoneeni itselleni, että en ikinä pitkästyttäisi
nuorempiani tuollaisilla tarinoilla.

Mutta...nyt kun olen vanhempi, niin en voi kuin ihmetellä miten
helppoa nykynuorisolla on. Teillä on kaikki niin vitun hyvin! Minun
nuoruuteeni verrattuna te elätte kuin kuninkaat! Ja vaikka vannoinkin,
niin te nykynuoret ette todellakaan ymmärrä miten hyvin asiat ovat
teillä!

Ajatelkaa nyt hetki, kun olin nuori niin ei meillä ollut mitään
internettiä. Jos halusimme tietää jotain, niin menimme kirjastoon ja
haimme sen tiedon itse.
Eikä silloin ollut sähköpostia! Meidän piti kirjoittaa kirjeitä,
paperille, kynällä. Ja sitten piti kävellä ulos,joskus jopa kadun
toiseen päähän, että sai kirjeen laitettua postilaatikkoon ja siltikin
sen perillemeno kesti viikon.

Eikä meillä ollut MP3:sia tai Napstereita! Jos halusi varastaa
musiikkia, piti kävellä levykauppaan ja varastaa se itse. Tai odottaa
koko ilta radion vieressä, että sai nauhoitettua kappaleen radiosta ja
silloinkin juontaja yleensä puhui biisin alun tai lopun päälle ja
pilasi koko kappaleen.

Ja tiedättekö mikä oli todella rankkaa? Pornoa ei saanut netistä! Ei,
vaan piti lahjoa joku pultsari ostamaan Jallu kioskilta. Joko noin,
tai sitten runkattiin Anttilan alusvaatekuvaston kanssa. Ei ollut
muita vaihtoehtoja.

Eikä meillä ollut mitään hienoa tekniikkaa, kuten koputus puhelimessa.
Jos olit puhelimessa kun joku soitti, niin soittajan puhelin tuuttasi
varattua.

Eikä meillä ollut mitään vitun soittajan numeron näyttöjäkään. Kun
puhelin soi, ei ollut aavistustakaan kuka se oli. Se voi olla pomo,
äiti, huumekauppias... sitä ei tiennyt. Oli vaan pakko ottaa riski ja
vastata! Ja itse puhelin, niitähän oli jokaisella perheellä yksi.
Keskellä aulaa, että kaikki varmasti kuulivat kaikki keskustelut. Ja
johdolla seinässä kiinni, ettei sitä voinut siirtääkään, koska se
irtosi seinästä jos kävelit pari metriä.

Eikä meillä ollut mitään vitun Pleikkareita ja hienoja 3D-grafiikoita.
Meillä oli Atari 2600! Ja maailmassa oli sormilla laskettava määrä
pelejä, kuten Space Invaders ja Asteroids, mitkä näyttivät lähinnä
legoilta. Pelin hahmot olivat neliöitä. Sinä olit neliö.
Avaruusolennot olivat neliöitä. Ammukset olivat neliöitä. Asteroidit
olivat neliöitä, jotka ammuttaessa hajosivat pienemmiksi neliöiksi.
Eikä silloin ollut mitään vaikeustasoja tai kenttiä, vaan sama kenttä
ja vaikeustaso ikuisuuksiin asti. Eikä pelejä voinut pelata läpi, peli
vain jatkui aina vaikeampana ja nopeampana kunnes kuolit. Ihan kuin
elämä!

Eikä leffateattereissa ollut kaltevaa lattiaa, vaan kaikki penkit
olivat samalla korkeudella! Jos edessäsi istui pitkä hujoppi, niin se
siitä, eipä tarvinnut katsoa sitä leffaa. Ja toki meillä oli telkkari,
mutta silloin oli kaksi kanavaa ja nekin mustavalkoisia. Eikä ohjelmia
nähnyt mistään tekstiteeveestä, vaan ne piti katsoa lehdestä. Eikä
silloin ollut mitään Cartoon Networkkia! Piirrettyjä tuli vain
lauantaiaamuna.

Ymmärrättekö te??

Piti odottaa koko vitun viikko nähdäkseen piirrettyvä, senkin pilalle
hemmotellut kakarat! Tällä kaikella tarkoitan, että teillä
nykynuorilla on asiat niin vitun hyvin! Te olette täysin pilalle
hemmoiteltuja, ette varmasti kestäisi elämää 80-luvulla! Saatana!!!! ;)