IRC-Galleria

Missä välissä tämä kaikki ehti tapahtua? Ystävästä tuli vihollinen ja koulusta toinen. Kokeita on sellaisessa rysyssä ettei paremmasta olisi väliä. Reppu painaa...
Tätäkö tämä tulee olemaan? Pelkkää opiskelua ja töitäkin pitäisi löytää. Hyvä jos ystäviä ehtisi nähdä edes kerran puolessa vuodessa. Pänttäämistä, pänttäämistä...Ei jaksa, mutta silti pitäisi yrittää.
Tuntuu kuin entinen elämä olisi vain utopiaa. Se kun koulun jälkeen käytiin ostamassa karkkia ja limua ja muuta ja mentiin ala-asteen pihalle pitämään hauskaa. Naurua...sitä kaipaan...Hassuja heittoja joille naurettiin vielä kuukausien päästä. On ikävä...
Tätäkö siis aikuistuminen on? Se että mennään töihin tai opiskelemaan ja perjantaisin tavataan kavereita baarissa ja katsotaan kun ne kolmen aikaan yöllä puhuu norjaa vessanpöntölle ja sitä muistellaan sitten kuukausien päästä. Ei kovin positiivista minun mielestäni. Mutta kai se sitten on vain osa elämää.
Yhteiskuntaopin opettaja kerran tunnilla mainitsi jonkun laatiman onnellisuuskäyrän. Siinä sanottiin että kolmekymppisenä ihminen olisi onnettomimmillaan. Tällä hetkellä olen onnellisempi kuin koskaan koska minulla on rakkaani. Mutta voiko kaikki näin muka muuttua? Se että kolmekymppisenä olen onneton jos minulla on työ ja asuntomme ja varaa elää. En tiedä mistään mitään enää... en ole varma. Vain harvoista asioista olen ollut.
Koulu loppuu kohta... Sitten saapuu seuraava lukuvuosi ja lopulta kirjoitukset ja valinta miten tästä eteenpäin. En tiedä mitä tekisin. En tiedä tulenko koskaan tietämään. Ehkä joskus keksin paikkani, mutta siihen menee aikaa.