Tiina kiskaistiin elämään maailmaan eräänä säkkipimeänä aamupäivänä. Tunnin päästä näki että hänestä tuli tyttö. Perhe oli hermoton ja he söivät vain näkkileipää. Koulussa hän suorastaan loisti tiedoillaan, siellä hänelle oltiin kateellisia hänen kengistään.
Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kuvottamaan hedelmät, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli lehdet.
Tiina kehittyi seitsemännelläkymmenellä varsin näppyläiseksi. Päähänsä hän sai tummat hiukset, sekä vihreät silmät.
Sekopäisyydestä seuraten hän oli suuresti idiootti. Lempiruokaansa pannukakkuja hän sai työskennellen kardaaninkorjaajana.
Tiina tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan kyläilemässä. Alkoholia hän juo lyötyään itseään naamaan.
Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa meinasi mennä naimisiin.
Sen pituinen se.
http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/index.htm