Hegelerin ananasdieetti
Inga ja Sten Hegelerin ananasdieetti perustuu siihen, että kahtena päivänä viikossa syödään pelkkää ananasta.
Kahdessa päivässä syödään kolme kokonaista tuoretta ananasta, lounaaksi ja päivälliseksi. Muina viikon päivinä syödään lounaalla ja päivällisellä etupäässä lihaa, kalaa ja munaa, lisäksi pari paperinohutta ruisleivän viipaletta ja niiden päällä mahdollisimman ohuelti voita. Aamiaisesta mieluiten luovutaan, tai siihen saa sisältyä vain hiukan kinkkua ja munaa, ei sokeria eikä leipää.
Kahden ananaspäivän aikana paino vähentyy lähes 2 kg (pääasiassa nesteitä). Seuraavina viitenä päivänä on syötävä niin niukasti, etupäässä helposti kylläisyydentunteen antavaa lihaa tai kalaa, ettei paino nouse ennen seuraavan viikon ananaspäiviä.
Tällä menetelmällä pitäisi saada kuukaudessa pois 10 kg ylipainoa. Kuukaudessa laihduttaja on jo tottunut luopumaan leivistä ja sokerista sekä jälkiruuista, jotka korvataan hedelmillä tai marjoilla.
Jos tuoretta ananasta ei ole saatavilla, voi käyttää säilykeananasta, mutta sen tulee olla sokeroimatonta. Vaihtoehtoina ananaspäiviksi kelpaavat myös persikat, omenat, päärynät, mansikat, vadelmat ja jopa porkkanat, joita niitäkin tulee syödä kilo päivässä. Pakasteita voi käyttää tuoreiden tavoin.
Hätätilassa voi syödä banaaneja tai appelsiineja, mutta niissä on enemmän kaloreita, joten kiloa kuorittua ananasta vastaa kilo kuorimatonta banaania tai appelsiineja. Melonia sen sijaan saa syödä 2 kg yhden ananaskilon sijasta, kurkkua jopa 3 kg jos maittaa.
Ananasannoksen asemesta voi syödä myös raejuustoa tai maitorahkaa. Neljänneskilon tölkkiin voi lisätä 100 g porkkanaraastetta, 100 g kurkkusuikaleita ja 50 g appelsiinia, mausteeksi pippuria ja soijakastiketta.