IRC-Galleria

Nyt on pakko paukattaa tähän aihe, mikä on pyöriny päässäni jo useita kuukausia. Itteasiassa kirjotin jo aivan heeeeeelvetin pitkä repustuksen tänne kerran, aloin tallentamaan sitä ja se katosi. Siitä on nyt aikaa parisen viikkoa, ja olin niin raivoissani tästä tapahtumasta, etten sen koommin ole kirjottanu mittään. Nyt yritän uudestaan. Jos tälle nyt tapahtuu jotakin, olen melko varma että se on merkki universumilta, että pitäis vain pittää turpan kiini ja lopettaa ajattelu kokonaan. Sormet ristissä.

Kaikkihan me ihmiset osataan tuntea häpeää ja myötähäpeää. Häpeämme omia tekojamme mutta kaikista parhaimmat (ja ehdottomasti pahimmat) kiksit saamme siitä, kun tunnemme myötähäpeää jotain toista ihmistä kohtaan. Se voi kohdistua läheisiin ihmisiin, puolituttuihin tai täysin tuntemattomiin. Kaupassa tunnet ehkä myötähäpeää kun pienten lasten vanhemmat karjuvat naamat sinipunaisina jälkikasvulleen koska nämä eivät osaa käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla. Monet tositv-ohjelmat perustuvat siihen, että sitä voi turvallisesti omasta kotikolostaan katsella kun muut ihmiset nolaavat itsensä. Jonku sortin sosiaalipornoa se kai on, voi olla hauskaakin, mutta useimmiten tulee vain sellainen itkuhuutonaurun säestämä olotila jossa tekee mieli repiä hiustuppoja päästä ja hieroa naamaa raastinrautaan. Tuttavallisemmin facepalm.

Tällä suhteellisen heppoisella, suorastaan laholla aasinsillalla oli tarkoitus ajatukset päinvastaiseen. Siihen yksinkertaiseen asiasanaan ja tunteeseen, jota harvemmin muistamme tuntea.
Myötäylpeys.
Omalla kohdallani olen hakenut tätä sanaa jo useamman vuoden, vasta tässä pari kuukautta sitten törmäsin siihen jonkun random lehden kolumnin yhteydessä. Mielestäni liian vähän käytetty sana suomenkielessä. Olihan se aika jännä fiilis, kun vihdoin sai pukea yhdeksi sanaksi sen tunteen, kun on välillä aivan helvetin mielissään kavereiden tai tuttavien pärjäämisestä jollain osa-alueella elämässään. Olen huomannu, että ainakaan mulle ei ole mitään merkitystä sillä, onko kyseessä läheinen ihminen tai olenko juurikaan tekemisissä ihmisen kanssa, se ei estä minua olemasta myötäylpeä hänen saavutuksistaan.



Miksi tästä ei ole kerrottu mulle aiemmin? Miksei tätä opeteta koulussa!? Onko tämä joku salainen termi, joka vain täytyy itse löytää tai olla löytämättä...? Luultavasti "kateus" on useimmiten sen huono korvaaja. Sen sijaan, että ollaan kateellisia ja katkeria, miksi vitussa ei vaan olla myötäylpeitä? Way to go kaikki te tyypit joilla menee hyvin töissä tai ootte löytäny sen uuden oman juttunne, mie ainaki oon ylpeä teistä! Ite en koe vielä saavuttaneeni mitään mainitsemisen arvosta, mutta toivoisin että sitten kun se tapahtuu, joku olis myös myötäylpeä minun puolesta. Ei se satu.

...elikkä siis asioita joita pelkään.

1. vaaleanpunaiset ihmiset (tyypillä joka pukeutuu kokonaan vaaleanpunaiseen ei voi olla kaikki kotona)
2. jonkun tärkeän aistin menettäminen (näkö, kuulo, puhe yms...)
3. kuristuminen. varsinkin jos sen tekee toinen ihminen
4. että joudun joskus paljastamaan jollekkin kaiken elämästäni
5. että minut sidotaan johonkin kiinni katsomaan vuorokausi Gilmoren tyttöjä

meikä haastaaa...
oikkutar
_LOKI_
an|sa
Lucy--
pakk

Paska päivä mikä paska päivä, mutta tulipa seki katottua.