IRC-Galleria

mul ei oo enää mitään menetettävää
mut on vaan pakostakin kestettävä
mul ei oo enää mitään menetettävää
ja välil tuntuu etten kestä enää

niin paljon rakastaa se luontoäiti lastaan
kun se matkaa puolikuolleen metrotunnelissa vastaan
aika juoksee ohi mustan auton takaikkunassa
koko pienen pienen rakennelman raiteilt tippumassa
tarvii vaan yhden kipinän sytyttäen nuotion
sit korttitalo sortuu taval mikä saa sun huomios
en tiedä mis oon enää, en tiedä mihin mennään
tai mis huomen aamul herään jos mä oon ees täällä enää
enkä edes jaksa välittää, kun vaan joskus välillä
sillon kun herään keskel yötä vitunmoiseen tärinään
hädässä budi tunnetaan ja unet saa lääkkeillä
blandaan viinaa jääteellä ja loput voit päätellä
kaks seuraavaa yötä nukkuu unohdukseen mun mukana
enkä enää tunne kipuu, ahdistusta lupaavaa
ja kun mä makaan lattialla kädes bliffi ja henny,
vitut menneisyydestä kun tulevaisuus on menny

en kykene käsittää miks omat väärät valinnat
ja ilman itsekontrollii miks sanat väärät valita
ai miks mä valitan, koska mä sitä osaan
ja päädyn naulattuna ristille kärsivän osaan
elämä loskaa, lahkeet paskas joutuu kahlaa
olo tukala, ja ei oo enää mukavaakaan
kun kaveripiirissä viikatemies nostaa kättään
en osaa itkee kyyneleit, mä osaan vaan räppää
autios kaupungis kuulen sieltä täältä ääntä
hei raivatkaa mut vittuun tuulen tieltä täältä
kääntää päätä, katson kohti mustaa aurinkoo,
jos kaikki on hyvin miks pohtii tuskaa ja ahdinkoo

mul ei oo enää mitään menetettävää
mut on vaan pakostakin kestettävä
mul ei oo enää mitään menetettävää
ja välil tuntuu etten kestä enää

väsyttää liikaa joka päivä tähän samaan herätä,
jos ei tunnu syystä ettei räppi mua elätä
tuntuu et kukaan kokenu tuskaa niinkuin minä,
mut sen on kokenu satoja miljoonia ihmisiä
en koskaan tuu saamaan elämää täydelliseks
aina tunnen itteni jollain lailla kateelliseks,
surulliseks, masentuneeks ja liian väsyneeks,
vihastuneeks, vittuuntuneeks ja maailmaan ärtyneeks
mun maailma on surua, tuskaa ja räppäämistä
enää koskaan ilman tunnetta paperille läppää pistä
musiikkia haluun näyttää mut pitää hengis
maailma on puolet raskaampaa kulkee tän äijän kengis

paska olo edelleen jo kolmat vuotta putkeen
istun kylmäl sillan kaiteel, mä poltan, juon ja itken
huomasin virheeni mut vasta liian myöhään
hassuu miten kaikki voikin muuttuu vaikka yhes yössä
myönnän mun mokat ja tyhmät tarpeeni
mä tiiän ettet syytä mua, mut pyydän anteeksi
mä muistan miten huusit kun soitin joka tunti
ja sen millast oli ikävöidä sua joka sekunti
sä sanoit päästä irti, mä sanoin ota kiinni
siit on aikaa jo, mut kaipaan sua joskus vielki syliini
nyt kun mietin syvii, tulevii ja menneit
ja mun unelmii hajonneit,
mä alan tajuu ettei mua oo tehty elää vanhaks,
näkee hopeahääpäivii, tuntuu ettei enää jaksa
aika nopeeta käy vähiin
ja kun unikaa ei tuu ilman budii tai bareludii
tuudittaudun haaveiluun, ehkä kohta on paremmin

mul ei oo enää mitään menetettävää
mut on vaan pakostakin kestettävä
mul ei oo enää mitään menetettävää
ja välil tuntuu etten kestä enää

mul ei oo enää mitään menetettävää
mut on vaan pakostakin kestettävä
mul ei oo enää mitään menetettävää
ja välil tuntuu etten kestä enää