IRC-Galleria

-Sandy

-Sandy

Hello sweet thing..

Day 1.Maanantai 09.01.2012 16:58

Hui kun oli jännää mennä ekaa kertaa uuteen kouluun. Eikä se kyllä ihan oppikirjan mukaan mennykään.. No, tunnin linja-autolla ajelun ja muun epämääräisen haahuilun jälkeen löysin kun löysinkin oikean pömpelin ja pääsin ryhmäytymään. Takaisintulo sujuikin pikkasen paremmin vaikkei ihan täysin ilman sähläystä sujunut sekään. Että huomista odotellessa..

Siviilisääty - avoliitossaMaanantai 02.01.2012 09:04

Eilen käytiin tyhjentämässä mun edellinen asunto viimeisistä tavaroista ja jätettiin avaimet. Nyt ollaan virallisesti muutettu ja musta on tullut avovaimoke. Tuntuu hassulta.
Melkein kaikki laatikot on saatu uuteen asuntoon ja hirveästi olis tekemistä että sais tän näyttämään asuttavalta perjantain tupareihin mennessä. Porukkaakin on lapannu niin paljon ettei laatikoiden sisältöä ole pahemmin kerinny kurkkailemaan saatika sitten purkamaan. Onneks kipeä olo alkaa jo hellittää ja pystyn jo tekemäänkin jotain fiksua ja leikkimään tehokasta. Hivenen liikaa vaan houkuttelis tuo uus, pehmeä sänky joka tänne kasattiin pari päivää sitten ja joka on täyttänyt tehtävänsä oikein mainiosti.. Vaikka tuo toinen puolisko sen onnistuukin valtaamaan välillä kokonaan itselleen.
Mutta ei, tavarat on ulostettava laatikoistaan.
Pitänee vaan keittää lisää kahvia.

:DMaanantai 21.11.2011 18:19

Lasit ja toinen piilareista halkes ja miehekekin ajo autonsa kauniisti hajalle että jee hyvin menee ja näkee ja kulkee. Revitäänpä jostain nyt sitten näin joulun alla 300€ ylimäärästä :) Onneks on kohta ylppärit ja synttärit.

Kuvia2Maanantai 31.10.2011 14:41

Kuvia 1Maanantai 31.10.2011 14:35

Prkl.Perjantai 07.10.2011 15:17

Haistakaa vittu kaikki minä meen kotitalouskouluun. >:(

<3Keskiviikko 28.09.2011 18:10




"I like her so much better when she's down on her knees
Cause when she's in my face that's when I'm starting to see
That all my friends will laugh at thinking that we'd be wrong
Well she's so fuckin' stupid that she's singing along

The trouble with girls is they're all the same
Forget the diamonds and pearls they just want a ring
Before you know it you're like a dog on a leash
Well you can try and change the world but you won't change me

There she goes again just always breaking my balls
No matter what I do somehow it's always my fault
She says I must be cheating cause I turned off my phone
But that's the only frickin' way she'll leave me alone

The trouble with girls is is never enough
They love to complain and they never shut up
They like to tell you the way it ought to be
Go on and tell the world but just don't tell me

The bitch came back the very next day
Oh, the bitch came back, I thought she was a goner
But, the bitch came back, she won't stay the fuck away"

Kahvia ja kolmiolepiä.Maanantai 26.09.2011 10:18

Noniin, helpottihan se. Vaikka stn kyllä vieläkin raivostuttaa.. Mutta nyt voi mennä ainakin suht tyytyväisenä vikoihin kirjotuksiin jauhamaan schaibaa ja vetäsemään sen M:n. :)

[Ei aihetta]Sunnuntai 25.09.2011 20:29

Vähän pettynyt olo.. Toivottavasti tää helpottaa iltaan mennessä et sais syötyä jotain ja nukuttuakin ja vois huomenna sitten kunnolla keskittyä kirjotuksiin :P
Mutta voikun oli kiva perjantai tyttöjen (+juha) kanssa :D Sai puhua tyttöjen juttuja ja juoda kerrankin kunnolla eikä tarvinnu stressata et tekee jotain typerää. Oli kiva kun törmäsin broidiinkin työn ääressä. Nähtiin paljon tuttuja ja myös väisteltiin toisia ei-niin-tuttuja kun ne tuli vähän turhan lähelle.. ;P Oli jännä juosta kaatosateessa lauralle ja sit sain nukkua marjon kanssa jorman ihanassa pikkupikku sängyssä. Oli kivaa. :)

Nyt vielä laatuaikaa mutsin kanssa ja sit kotio miehekkeen kera.
kuuliko linnatuuli ääniä nuoruuden?