Olin eilen sunnuntaina ensimmäistä kertaa kattoo jääkiekkoo sitten Lukon viimeisien kevään pelien!
ESV Kaufbeuren vs. EV Füssen
Saksan kolmosliigaa siis, tasoltaan yllätti, oli ihan viihdyttävä peli :) Järkyttävän kylmä siellä hallissa kyllä oli, niinku meillä harkkahalli yleensä ja sitten vielä yks sivu avoin eli ilman seinää. Tunnelma ei lähellekään Äijänsuon parasta yltänyt, mutta reilusti yli heikoimman... tai oikeestaan tosi vaikee verrata, oli tosi erilaista. Esimerkiksi kannustusmuotoa "käsien yhteen lyöminen" ei siinä hallissa tunnettu. Yks ryhmä joka piti kovasti meteliä niinkuin meilläki, rumpu oli mukana ja niiltä löytyi erilaisia kannustus- ja toisen joukkueen mollauslauluja reilusti enemmän kuin meillä. Muu seisomakatsomo piti kannustusta yllä oikeastaan vain välillä huutelemalla ja silloin tällöin äänekkään faniryhmän lauluun osallistumalla. Istumakatsomossa, jota löytyi vain yhden pitkän sivun verran, istuivat kuin kirkossa, pahempia kuin Raumalla.
Kaufbeurenia kannustettiin, mä enemmän tai vähemmän intensiivisesti, mutta kuitenki niiden puolella olin ku koko mein porukka kert oli :D
Oli kyl hieno juttu päästä taas jäkispeliin, mut voi Lukko Lukko, kaipasin jälleen Äijänsuolle <3