Keskiviikkona siis alkoi meillä täällä Baijerissa taas koulu kuten myös teillä siellä Suomessa :) Kolme ekaa päivää sujui oikeen mukavasti, kiva nähä taas kaikki ihmiset, erityisesti tietty oma luokka! Päätin myös tsempata opiskelun suhteen, seurasin aktiivisesti ja muutamilla turhilla saksantunneilla (osasta niistä kun ei ole mulle mitään hyötyä) otin saksankielen oppikirjan esille ja opiskelin kielioppia!
"Freitag ist Rassiertag!" ;D
Eilen oli ihan jännä päivä, Michael tuli meille koulun jälkeen ja myöhemmin mentiin kuntosalil, sen jälkeen käytiin pikapikaa Mäkis ja lähettiin ajaa meil pienellä kiireellä kun olin lähös Christianin ja Tobin kaa jälleen Kaufbeureniin kattoo jääkiekkoo. Matka päättyi kuitenkin Bad Wörishofenissa eli noin 5 minuutin matkan päässä meiltä pieneen kolariin. Ajettiin yhes risteykses toista autoa kylkeen, onneks kaupungin sisällä eli hitaassa vauhdissa, meille se tuntui vain pienenä tönäisynä mut autoille ei käynyt niin hyvin: Michaelin auton etuosa aikast sökönä toista eturengasta myöten ja toisen kuskin, noin keski-ikäisen naisen auton kyljessä iso lommo. Michael manaili jo ensin omaa vikaansa mut nainen tulikin ulos autosta paniikissa hänen syytään anteeksipyydellen. Noh, siinä sitten huokaistiin helpotuksesta sen suhteen ja Michaelkin hokas et niinhän se meneekin: uudet säännöt risteyksessä tammikuun alusta lähtien, eli pari viikkoa sitten ois vielä menny toisinpäin. Haluttiin hoitaa juttu nopeesti ja ilman poliiseja, oltas vaan otettu naisen numero ylös ja se ois maksanu auton korjauksen, mut joku ulkopuolinen oli sitten jo soittanu poliisit ja ennen ku kerettiin ajaa pois, tulikin poliisiauto jo paikalle. Totesivat molemmista autoista et niillä ei saa siinä kunnossa ajaa, eli Michaelin auto jäi pienen liikkeen pihaan odottaa ja Christian ja Tobi hakivat meiät. Vietiin Michael nopeesti meille ja lähettiin jääkiekkoon. Se sai sitte myöhemmin kaverin hakemaan kotiin.
Jääkiekkopeli oli hyvä, paras tähän asti näkemistäni, mentiin paljon päästä päähän ja oli selvästi vauhdikkaampi peli kuin aiemmat. Vastustajakin oli nyt kovempi. Meidän joukkue Kaufbeuren, joka on nyt sarjataulukossa kolmosena, voitti 5-2 kakkosena olevan Rosenheimin.
Christian raahas mut sitten vielä heti pelin jälkeen, eli siinä kymmenen aikaan yhden kaverinsa Felixin synttäreille, ei ois enää huvittanu ku olin niin totaalisen väsynyt, mut en viittiny perua ku olin luvannu jo varmaan viikko sitte et meen mukaan. Oli kuitenkin ihan hyvä et menin mukaan, oli oikein mukavaa! Kerroin huvittuneena että Suomessa yks kaveri sanoi että Saksassa syödään aina makkaraa ja juodaan kaljaa aamupalaksi (krhm, pikkuserkkuni voi tunnistaa miehensä ;)), ensin nauroivat ja sitten alkoivat puhua että jospa mentäs porukalla Kaufmanneille eli siis meille sunnuntaiaamuna ja toteutettas tämä. En uskonut että ovat oikeesti tulossa mutta sunnuntaiaamuna kymmenen aikaan heräsin toisesta huoneesta kuuluvaan nauruun ja pälätykseen, ja pian tulikin Christian koputtamaan oveen ja huutamaan hyvät huomenet: neljä miestä oli tullu weisswurstien, kaljan ja brezeleiden eli suolarinkuloiden kera meille kylään. Ihan hauska päivänaloitus vaikken nyt varsinaisesti riemusta kiljunu, en meinaan varsinaisesti kutsuisi itseäni aamuihmiseksi... (Irene: KT ;D) Oli viel menny illalla myöhään kun oltiin sisko Andrean kanssa semses hauskas runo/tarinaillassa johki yhteen saakka ja sen jälkeen piti vielä odottaa Michaelin soittoa kun olin vakuutellut että olen kyllä vielä kolmelta hereillä jos hän soittaa kun oli fashingballissa, nukkumaan pääsin siinä puoli neljän aikaan.
Sunnuntaina sain valita menenkö jääkiekkoon toiseen halliin eli vieraspeliin Tobin kanssa vai puhallinsoitinkonserttiin, olin pitkään konsertin kannalla koska kaikki muut paitsi Tobi olivat menossa sinne, mut sit sunnuntaina tuntui et jääkiekko kiinnostas kuitenkin enemmän ja valitsin pelin. Peli oli taas hyvä, sarjataulukon ykköstä vastaan, tosin Kaufbeuren hävisi 7-5. Halli oli mukavampi kuin Kaufbeurenilla, kokonaan suljettu, eli siellä ei ollut niin kauhean kylmä kuin meidän joukkueen hallissa, jossa on siis yksi sivu avoin. Kotiintultuamme sain kuulla että olin juuri menettänyt kaksi kaveria, Danielin (lempinimeltään Mösi) ja Markuksen, koska olin luvannut niille viime viikonloppuna että tulen katsomaan heitä kun he soittavat sunnuntaina... Olivat kuulemma kamalan pettyneitä muhun, ensimmäinen kysymys kun olivat nähneet mein perheen, oli kuulunut "Missä Hansu on?!"! ;D No, ehkä onnistun vielä lepyttämään ne! ;)
