Vaavi potkii. Ja paljon. On ihanaa, silitän sitä ja kerron sille juttuja, puhun samalla tavalla kuin Ellalle puhuin. Se on nyt jo maailman ihanin otus, mun nuppi varmaan hajoaa kun se syntyy, en edes ymmärrä kuinka voisin tykätä siitä enempää kuin nyt. Kornia, mutta se tekee musta kokonaisen ihmisen. Voisin vain vajota johonkin omaan, meidän kahden maailmaan, mutta kai tuo ulkopuolinen elämä on otettava huomioon, ainakin iskä :) Meidän kolmen maailma <3