IRC-Galleria

-hENKKa-

-hENKKa-

Just wait for us!
Puolustusvoimat katsoo, että heillä ei ole velvollisuutta auttaa polveni kuntouttamisessa.
Vitun homt.. Tutut tietävätkin, että polvessani ei oikeasti ole mitään vammaa.
Ja että nykyinen työn tekokin on nautinnollista polveni kannalta, etenkin portaissa ja kyykistyessä.
Kyseessä oli Serkkuni, joka makaa tällä hetkellä tajuttomana sisäisen aivoverenvuodon takia toisen leikkauksen jälkeen TYKS:issä.

Jos tiedät asiasta enemmän ole hyvä ja ota yhteyttä.

Elämä on.Lauantai 21.06.2008 23:58

Eilen Juhannusaattona päättyi reilun 6 kuukauden pituinen suhteeni. Suhteen päättymisen aiheutti parisuhteesta puutuva perus tukipilari, joka oli nimeltään luottamus. Useita kertoja anteeksi antaneena ja sinisilmäisenä uskoin suhteen jatkuvan. Kumppanini paras ystävä oli joutunut pitämään jo useita kuukausia tulenarkoja asioita sisällään ja valehtelemaan tämän ystävän puolesta minulle. Näistä asioista sain kuulla vasta juhannusyönä, samalla kerroin asioita, jotka olisi pitänyt kertoa tälle ystävälle jo aikoja sitten lieventääkseni pahaamieltä mikä asiasta aiheutuu.

Kumppanini menetti lojaalin poikaystävänsä ja parhaimman ystävänsä, jatkuvan kieroilun vuoksi.

EDIT 26.6.2008:
"Parhaimman ystävänsä" sai takaisin lupaamalla parantaa tapantansa.... <xD>

Elämä on. Ja jatketaan..

Muistakaa luottamus on parisuhteen A ja O.

Huumeratsia.Tiistai 13.05.2008 14:55

Äsken tässä datailessani ryntäsi yllättäen kolme poliisia sisään ja kertoivat olleensa huumeyksiköstä. Penkoivat kokokämpän ylösalaisin ja yllättäen eivät löytäneet mitään. Kas kumma! Prkl.. Olin ihan huulipyöreenä WTF!?!? Kertoivat saaneensa naapurilta vihjeitä, että täällä poltellaan pilveä. Lopuksi toivottivat "Rauhallisempaa päivänjatkoa". Niinpä....... KÄMPPÄNI ON IHAN PÄIN VITTUA! KIITOS POLIISIN.



KIITOKSET KAUNIIT KAIKILLE MUKANA AUTTAMASSA JA SIIVOOMASSA OLLEILLE. ILMAN TEITÄ TÄHÄN KORJAILUUN OLISI MENNYT IKUISUUS.

Wappu lähestyy!Perjantai 04.04.2008 11:56

Hyvät ystävät. Liittyen 30.4. päivään hENGAUt .
Suoritettua maksua vastaan saa lipun, jolla pääsee mukaan juhliin eli ilman lippua portsari ei päästä sisälle :).

11.4. viimeistään maksettuna, jotta saadaan ^^JamJam :n kanssa selvitettyä realistinen budjettimme.
Ja pääsemme pohtimaan, tarvitseeko kummankaan meistä mennä Wikken kulmalle seisomaan.. ;D

Wappua odotellessa.. <:o)

Tere tulemast!Lauantai 29.03.2008 12:40

Aivan, eli Tallinnassa ollaan :) Aivan naamat olin jo seitsemän maissa.. Aika loistava paikka kyllä, kuppiloita on auki puoli yhdeksään aamulla :DD

22.3.2008Maanantai 24.03.2008 16:28

Kiitos kaikille seurassani olleille, iltapäivä ja ilta meni aivan mahtavasti mutta valitettavasti loppuyö sitten ei, jolloin jouduin vahingossa tymäystippojen uhriksi Fortessa. (Aine ei ilmeisimmin ollut tarkoitettu minulle.)

Noin puolituntia juomisen jälkeen menetin yllättäen tajuntani ja heräsin vasta ulkopuolella kun portsarit kantoivat ulos. Voimat menivät noin 5 minuutin päästä tajunnanmenettämisestä.
Ambulanssilla TYKS:iin ja päänkuvauksiin josta ei onneksi löytynyt mitään poikkeavaa.
Vaikutus kesti noin 5 tuntia joten oltiin noin 6 tuntia tarkkailussa ja tiputuksessa.
Pääsiaisaamu tuli vietettyä sairaalan sängyssä.

Pitäkää huolta juomistanne ja jos unohtuu valvoa tarkkaan niin heittäkää mielummin juoma menemään kuin että joisitte sen. Pienempi paha luopua tuosta juomasta kuin saada esim. tajunnanmenettämisestä ja kaatumisesta johtuva aivotärähdys.

PS. Dont't worry be happy! :)

Lisäyksiä koskien 30.4.2008.Keskiviikko 12.03.2008 15:56

Että näin..Perjantai 07.03.2008 19:33

V*tun lääkkeet, eikä edes auta pitäisi mihin. Nytkin ihan olo sekava kuin kännissä tuntuuu olla.

Kun mittariin paukahtaa 20..Keskiviikko 05.03.2008 11:23

EDIT: 29.4.2008

Järjestän yhdessä ^^JamJam:n kanssa keskiviikkona 30.4.2008 klo 20.00 alkaen syntymäpäivämme kunniaksi juhlat.

Paikka on Zanzibaari, yksityistila (Humalistonkatu 7B, keskusta). Yksityistilassa on mm. 20 hengen sauna varustettuna kahdella vuolukivikiukaalla, joten otathan saunakamat mukaan <hymy>
Ilman tekniikkaahan emme pärjäisi, juhlien varustukseen kuuluu myös suuret plasmanäytöt, loistavat popit ja tietenkin halogeenivalosuihkut.
Tila on suunniteltu n.70 hengelle.
Tarjolla boolia <nam>
Lisäksi halukkaille Isot Hanajuomat 5€/kpl.

Mutta, jotta kyseisen juhlan järjestäminen olisi mahdollista tarvitsemme teidän, hyvien ystävien panostustusta. Menojemme osittaiseen kattamiseen joudun pyytämään pienen sisäänpääsymaksun, joka olisi 6 €/hlö.<virne>

Maksaneet saavat lipun, jolla pääsee sisään.

Liput Tiistaina saatavilla. (Klo 10.50, Raision Kauppaopiston piha + muuten sovitusti)

HUOM! 1.5.2008 on kaikilla vapaa päivä.
Kutsun saaneilla lupa ottaa avec mukaan!
IKÄRAJA SÄÄNTÖ: K-18! (Tai ainakin todistus "täysi-ikäisyydestään")

DRESSCODE: Jos omistaa lakin, jonka on saanut valmistuessaan, on velvollinen laittamaan sen päähänsä juhliimme ^^ (YO-lakki/Ammattilakki)

Ilmoitathan itsesi tähän päiväkirjamerkintään, jos ei esteitä osallistumiseen. Alan kerätä listaa:

timulii_ -*._.*-*-._.*-Maksanut<hymy> *PÄÄSYLIPPU*<cool>
Jack_Daniels
el_salsa
-Jamppa-
Rizli- -*._.*-*-._.*-Maksanut<hymy>*PÄÄSYLIPPU*<cool>
+ Rizli- Avec-*._.*-*-._.*-Maksanut<hymy>*PÄÄSYLIPPU*<cool>
EnKerr0 -*._.*-*-._.*-Maksanut<hymy>*PÄÄSYLIPPU*<cool>
+ EnKerr0 Avec -*._.*-*-._.*-Maksanut<hymy>*PÄÄSYLIPPU*<cool>
CandyShop -*._.*-*-._.*-Maksanut<hymy>*PÄÄSYLIPPU*<cool>
jantsik -*._.*-*-._.*-Maksanut<hymy>*PÄÄSYLIPPU*<cool>
^SIMON_SONNI^
petzku^
Yo-hanna -*._.*-*-._.*-Maksanut<hymy>
ANGELA -*._.*-*-._.*-Maksanut<hymy>
kylis^
+ kylis^ Avec
Miarsson -*._.*-*-._.*-Maksanut<hymy>
+ Miarsson Avec -*._.*-*-._.*-Maksanut<hymy>
Izabel -*._.*-*-._.*-Maksanut<hymy>
+ Izabel Avec -*._.*-*-._.*-Maksanut<hymy>
zahga-*._.*-*-._.*-Maksanut<hymy>*PÄÄSYLIPPU*<cool>
+ zahga Avec Hurm0s-*._.*-*-._.*-Maksanut<hymy>*PÄÄSYLIPPU*<cool>
|KatinKontit|-*._.*-*-._.*-Maksanut<hymy>
daddyyeah-*._.*-*-._.*-Maksanut<hymy>
+ daddyyeah Avec-*._.*-*-._.*-Maksanut<hymy>

= 24 Henkilöä ilmoittautunut pääsevänsä (IRC-Galleriassa)

Avasin uuden tilin tälle tapahtumalle.
Henri Rantanen
Tilisiirtona: 130435-138644 (NORDEA)
Muistattehan laittaa Nimenne viesti kenttään niin tiedän, ketkä ovat maksaneet. :)

Maksu viimeistään 11.4.2008 tilille tai henk. koht.

Lisätietoja paikasta: www.zanzibar.fi