Niin paljon pystyy muutama sana muuttamaan,
niin paljon pystyy murtamaan, saada huutamaan.
Nyt tahdon kysyy sulta vaan vieläkö kaipaat?
Vielä joskus mua muistellen vietätkö aikaa?
Ja miten paljon sattuu kun tiedän etten sua takas saa?
Miten paljon tahtoisin vaan olla lähelläsi,
käsi kädessäsi kuulla lämmön äänessäsi.
Mut kai meidän on tarkotus erillään nyt kulkee,
eri tuulet tuntee, silmät eri sängyis sulkee.
Jotain tahdon silti aina merkitä myös sulle,
ehkä toisiamme joskus mietitään yön tullen.
Itken sun tähtesi jälleen.
On kylmempää sun lähtösi jälkeen,
miks kyyneliä välttelin tälleen?
Tuskaansa on aivan turha kätkee sisälleen.
Haluun kuulla äänesi jälleen.
On hiljaista sun lähtösi jälkeen
ja nyt kun sydän kaipaa taas sua.
Vielki kasvoistasi kuva palaa aina mieleeni,
mietin niit aikoi ja sit sua salaa kaipaan viereeni.
Tahdon jotain pitää hengissä ja elää yhteydes.
Nyt ees tutut sanatkaan eivät enää tunnu samalta,
vaan uuvuttavalta, jo hymyilykin tuntuu pahalta.
Mut ku halataan ystävinä, turtuu haavat ja
samal haluais taas lähtöruutuun palata.
Hämmennys ja pelko, molemmat elämään liittyy,
mut kaikki sekava lopult' selvänä piirtyy.
Ei ikin' voinu arvata toiseen, että näin kiintyy,
ei menetä mitään vaik täytyy eteenpäin siirtyy.
Vaik' nyt oon onnistunu kai päästämään irti,
tunteita sua kohtaan mä tuun ain' säästämään silti.
