Tunnit kuluu kynä puhuu kynä kuluu
Ilta tummuu ja oon pukeutunu pyhäpukuu
Makaan alastamona vaarattomana
Hiljaisuus on tarttunu minuu kylmän sanattomana
Naura mun kuullen ja laula mut uneen
Ennenku yksinäisyyden talvi hautaa mut lumeen
Vaik tajuan muuttuneen jo menneen
Haluun kaiken olevan niin kuten oli ennen
Piirrän kömpelön sydämen kirjeeni kuoreen
Tietäen ettei se koskaan poistu tästä huoneest
Kaikenlaista hassuu mietin unissani
Ja nään kaikelaista kummaa mielikuvissani