IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 22.05.2007 20:37

Ei lapset tee hölmöjä asioita, niillä on omat syynsä.
-Anna 7v.

Rakkaus tuntuu jaloissa. Ne kävelee sinne päin johon on rakastunut.
-Jere 6v.

Ennen vanhaan luultiin, että haikara tekee lapset. Nyt on siirrytty modernimpiin menetelmiin.
-Anni 8v.

Symbolit ovat merkkejä, joita käytetään kun ei tiedetä, mistä puhutaan.
-Miro 6v.

Kun koko perhe pureskelee yhtaikaa jotakin, niin on perhepäivällinen.
-Toni 5v.

Ikinä ei pitäisi pussata toisten nähden, mutta jos kukaan ei näe, niin voi yrittää jonkun komean pojan kanssa pari tuntia.
-Katri 8v.

Oikea kaveri sanoo että kyllä sinä osaat, vaikkei osaisikaan. Sitten se auttaa niin kauan että osaa.
-Linda 6v.

Treffit on sitä varten, että huvitellaan ja ihmisten pitää olla treffeillä että opitaan tuntemaan toisensa. Jopa pojilla on joskus jotain mielenkiintosta sanottavaa, jos oikeen tarpeeksi kauan kuuntelee.
-Liina 8v.

Äidin mummi eli dinosaurusten ja filosofien aikaan. Minun mummi on vähän nuorempi. Hän näki banaanin ensimmäistä kertaa vasta kun oli täyttänyt 23 vuotta.
-Riikka 7v.

Tasa-arvo tarkoittaa, että isä ja äiti tuottavat lapsia yhdessä. Ennen vanhaan vain äiti ruokki lapsen, kun isä kulki pankkiin ja takaisin.
-Anette 7v.

Iloisena olo tuntuu päässä. Tarkemmin sanoen huulissa, kun nehän vain venyy ja venyy.
-Julia 6v.

Mulla on viisi mummoa... vaari on vähän kertonut.
-Juuso 4v.

Tunteita tarvitaan olosuhteisiin. Voi olla sellainen olosuhde, että tykkää jostakin tai sitten ei.
-Eveliina 5v.

Ruumiissa on 90 prosenttia vettä, 2 prosenttia luuta ja lihaa sekä kynsiä tarpeen mukaan.
-Anton 9v.

Tärkeintä meissä ovat varpaat. Niillä ohjataan.
-Matias 6v.

Hellyyden merkki: Se, ettei purista kättä, vaan pitää löysästi.
-Veera 4v.

Tyttökavereiden kanssa voi puhua kaikesta. Poikien kanssa voi myös puhua, mutta se on vaikeampaa, koska sanojen väliin tulee niin paljon hihitystä.
-Mia 6v.

Ravintolassa rakastavaiset vain tuijottavat toisiaan niin, että heidän ruokansa jäähtyy. Muut ihmiset välittävät enemmän ruuasta.
-Matti 8v.

Ne lehmät, jotka juoksevat eniten ja ravistelevat utareitaan, tekevät jogurttia.
-Antti 5v.

Ennen ihmisille sanottiin "Minä rakastan sinua." Nyt ei onneksi enää tarvitse nähdä niin paljon vaivaa. Luulen, että riittää kun sanoo "Tule tänne!"
-Jimi 7v.

Pappi kysyy tahdotko mennä naimisiin sen kanssa, joka seisoo siinä vieressäsi, vai haluatko mieluummin jonkun muun. Useimmiten siinä ei ole ketään toista, niin että vastataan tahdon.
-Eemeli 7v.

Rakkautta on silloin kun näkee jonkun, mutta se tuntuukin mahassa.
-Joel 5v.

Kesällä minä en halua mennä nukkumaan. En voi nukua, koska ikkunasta vetää niin että silmät eivät pysy kiinni.
-Iina 7v.

Ihminen tappaa hyttysen huvikseen, mutta hyttynen kuolee tosissaan.
-Emilia 7v.

Älä unohda vaimosi nimeä. Se aiheuttaa rakkaudessa sekasotkun.
-Ossi 8v.

Ennen maito tuli lehmästä. Nyt se tulee Valiosta.
-Tuomas 5v.

On kumma miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä.
-Pauliina 8v.

Perheessä voi sanoa ihan mitä ajattelee eikä tarvitse pelätä, että joku ajattelee samalla tavalla.
-Stina 6v.

Aivot ovat sitä varten, että hiukset pysyisivät kiinni.
-Nea 5v.

Sienet kasvavat kosteilla paikoilla. Siksi ne näyttävät sateenvarjoilta.
-Henri 8v.

Ihminen on tajuton, kun hän unohtaa kaiken mitä on oppinut koulussa.
-Jesse 6v.

Avoliitto ja avioliitto ovat melkein samaa, paitsi että toinen on pakollista ja toinen vapaaehtoista.
-Ella 7v.

Tärkeintä rakastumisessa on, että on joku jota voi näyttää.
-Pinja 8v.

Kun tulee vanhaksi on yhä vaikeampaa liikuttaa ruumiinjäseniä ja erottaa niitä toisistaan.
-Aleksi 7v.

Mahalaukku on hurjan tärkeä. Jos sitä ei olisi, ruoka valuisi jalkoihin.
-Lassi 6v.

Ennen mies ei tiennyt, missä lapset olivat tai mistä ne tulivat. Isänpäivänä juhlitaan sitä, että hän on vihdoin ymmärtänyt tämän asian.
-Niina 7v.

Koska jäätelö on valkoista ja sitä voi syödä, niin kyllä luntaki voi.
-Emma 4v.

Aika kertoo oletko ehtinyt vai myöhästynyt.
-Riku 4v.

Kun ihmiset tulevat vanhoiksi, he eivät enää sano että he rakastavat toisiaan. Silloin he kysyvät, että ottaako kahvin kanssa pikkuleipää.
-Tuuli 7v.

Jumala omistaa auringon. Hän sammuttaa sen yöksi, että säästäisi sähköä.
-Niko 5v.

Ei se haittaa vaikka ihot ovat erivärisiä. Tärkeää on, että sydämet ovat samanvärisiä.
-Iida 7v.

Rakastuminen on kuin lumivyöry, jossa sinun pitää juosta henkesi edestä.
-Roope 9v.

Olet lämminhenkinen, ulospäin suuntautunut, iloinen ihminen, jolla on aina aikaa hauskanpidolle, ja joka välttelee tylsiä ihmisiä jotka ottavat itsensä liian vakavasti. Sinulle soveltuvat parhaiten ammatit, joissa voit olla tekemisissä ihmisten parissa, kuten myyntityö, neuvontatyö, asiakaspalvelu, hoitotyö, kriisiapu ja esiintyvä taiteilija. Ihmistyyppisi luonnostaan tarkkailee toisten käyttäytymistä ja pohtii, mitä toiset oikeastaan haluavat. Valitsitpa minkälaisen ammatin tahansa, siinä puhumisella on oltava tärkeä rooli. Olet parhaimmillasi toisten ihmisten seurassa, ja vältteletkin yksinäisyyttä ja eristymistä. Uskot että elämän, työn ja ihmissuhteiden pitää olla hauskaa ja palkitsevaa. Et viihdy synkissä oloissa. Kaltaisesi ihmiset ovat valloittavia, terävä-älyisiä ja mieleltään avoimia. Toisten mielestä saatat viihtyä liian usein juhlissa. Sinua saattaa ahdistaa se, jos sinulta odotetaan vakavamielisyyttä, muodollisuutta, logiikkaa, järjestelmällisyyttä ja täsmällisyyttä.

Tylsää..Tiistai 16.01.2007 10:17

Huoneessani on

[x] monta tyynyä
[x] kynäkori
[ ] räikyvän väriset verhot
[x] siniset verhot
[x] sotkuinen pöytä
[x] yksi siisti pöytä
[x] televisio
[x] stereot
[x] mp3 soitin
[x] hiusharja
[ ] satoja ponnareita
[x] roskia
[ ] tyhjä karkkipussi
[x] limupullo
[x] juomalaseja
[x] ripsiväri
[x] kajaali
[x] johtoja
[x] kännykän laturi
[x] kirjoja
[x] taulu
[ ] omia piirustuksia
[ ] Raamattu
[x] bikinit
[x] valokuvankehykset
[x] huulikiilto
[ ] "suuri" nallepehmolelu
[x] reppu
[x] laukkuja
[ ] lankarullia
[ ] virkkuukoukku
[x] koriste-esineitä
[x] simpukoita
[ ] voodoo-nukkeja
[x] ikkuna
[x] ovi
[ ] helmiverhot
[x] dvd-soitin
[x] dvd-levyjä
[x] cd:itä
[x] kännykkä
[x] luomivärejä
[x] yöpöytä
[x] 2 lamppua
[ ] ampianen
[ ] hyttysiä
[ ] kärpänen
[ ] likaiset sukat
[x] kalevalakoru
[ ] itsepiirtämäni kuva kehyksissä
[x] sänky
[ ] kokolattiamatto
[ ] pinkit lakanat
[ ] kukkalakanat
[ ] kasveja
[ ] raikas ilma
[ ] sipsipussi
[x] sotkuinen vaatekaappi
[x] helmikaulakoru
[x] kamera
[ ] kokovartalopeili
[x] pieni peili
[ ] monta värikästä vyötä
[ ] nahkatakki
[ ] hiustensuoristin
[ ] hiustenkiharrin
[x] sakset
[ ] puukko
[x] lompakko
[x] bussikortti
[x] huulirasva
[ ] vaseliini
[x] patteri
[x] 2 kaukosäädintä
[x] paperia
[ ] nenäliinoja
[x] pölyä
[ ] omenanraato
[x] kynsilakkapurkkeja
[x] kynttilöitä ja tuikkuja
[ ] lyhty
[ ] kristallikruunu
[ ] v. punainen lamppu
[x] ihan tavallinen kattolamppu
[x] auringonvaloa
[x] sika kuuma (kesällä)
[x] kylmä (talvella)
[x] viileähkö
[x] lämmin
[x] teroitin
[x] penaali
[x] hiuslakkaa
[x] sotkuista
[/] siistiä
[/] viihtyisää
[x] kotoisaa
[x] tylsää
[x] hämärää

Omistan...

Kännykkä [x]
Oma huone [x]
Lyhyt koulumatka [ ]
Demi lehden uusin numero [ ]
Niittivyö [x]
Pikkusisko [ ]
Staraoke-laulupeli [ ]
Playstation 2 [ ]
Suosikin kestotilaus [ ]
Hidas kone [x]
Punanen matto [ ]
Lappuhaalarit [ ]
Yli ysin keskiarvo [ ]
Siniset silmät [x]
Vaaleet hiukset [ ]
brightboyn levy [ ]
Louis Vuittonin laukku [ ]
Bikinit [x]
Dakinen reppu [ ]
Jonkun jääkiekkoilijan nimmari [ ]
Pitkät kynnet [ ]
Meikkiä [x]
Tyhjiä diskettejä [ ]
Adidaksen lippis [ ]
Onki [ ]
Pakastimessa jäätelöä [ ]
Kova ääni [/]
Tasokkaat jutut [x] 24/7 hah.
Irc-Galleriassa kuvia [x]
Kanebon meikkejä [ ]
Armylippis [ ]
Tasan 10 euroa [ ]
Alle euro [ ]
Pitkät hiukset [ ]
Pyöröharja [ ]
Habbokolikoita [ ]
Mese [x]
Web-kamera [x]
Yli vuoden vanha ystävänikirja [x]
Spice Girls kuvia [ ]
Kirjepaperia [ ]
Mummo [x]

Pidän...

Kissoista [x]
Koirista [x]
Siskoista [x]
Vauvoista [x]
Kotibileistä [x]
Demi.fi:stä [ ]
Suosikista [x]
Kavereista [x]
Hiuslakasta [x]
Pepsi Maxista [ ]
Legginseistä [ ]
Tarja Halosesta [ ]
Politikoista [ ]
Sukkahousuista [ ]
Kärpäsistä [ ]
Lenkkeilystä [x]
Pissiksistä [ ]
Seeproista [ ]
O.C:sta [ ]
Britney Spearsista [ ]
Lokeista [ ]
Lordista [ ]
Euroviisuista [ ]
Dinosauruksista [ ]

Haluan...

Kissan [x]
Koiran [ ]
Uuden tietokoneen [x]
Uniklubin levyn [ ]
Olla räppäri [ ]
Että koulut alkaa [ ]
Uuden nimen [ ]
Lopettaa tämän gallupin [x]
Tilata Demiä [ ]
Sukset [ ]
Paremman keskiarvon [x]
Värjätä hiukset [x]
Mennä nukkumaan [x]
Mennä shoppailemaan [x]
Nähdä Helmiä ja sikoja-leffan [ ]
Hiuspannan [ ]
Huivin [ ]
Hammastahnaa [ ]
Uimaan [ ]
Istua tässä [ ]
Itkeä [ ]
Nauraa [ ]
Kuunnella Rihannaa [ ]
Suunnitella oman vaatemalliston [ ]
Alkaa näyttelijäksi [ ]
Lopettaa opiskelu [ ]
Saada vauvan [ ]
Parran [ ]
Alkaa joulupukiksi [ ]
Avata telkkarin [x]
Potkia seinää [ ]
Kirjoittaa kirjeen [ ]
Mennä kampaajalle [x]
Sisustaa [x]
Kerätä simpukoita [ ]
Lukea lehtiä [ ]
Olla 5-vuotias [ ]
Uuden telkkarin [x]
Red Bullia [ ]
Tallinnan risteilylle [x]
Helsinkiin [x]
Peilipöydän [ ]
Saappaat [ ]

MIKSI?Torstai 11.01.2007 20:32


Tässä hektisessä maailmassa olemme joskus liian kiireisiä, jotta pysähtyisimme ajattelemaan ihan peruskysymyksiä.

Joten...

MIKSI pizza toimitetaan nopeammin asiakkaalle kuin ambulanssi saapuu
perille?

MIKSI luisteluhallin edessä on parkkipaikka liikuntavammaisille?

MIKSI ihmiset tilaavat tuplajuustohampurilaisen, suuren annoksen
ranskalaisia ja cola lightin?

MIKSI ostamme hot dog-makkaroita 10:n pakkauksissa ja leipiä 8:n
pakkauksissa?

MIKSI naiset laittavat ripsiväriä aina suu auki?

MIKSI sana lyhenne ei ole lyhyempi?

MIKSI täytyy käyttää käynnistä-valikkoa, kun haluaa sulkea Windowsin?

MIKSI kissanruokaa ei ole hiiren makuisena?

MIKSI koiranruoka-tölkissä lukee: entistä parempi maku - kuka on
testannut sen?

Kaikkihan tuntevat lentokoneiden mustat laatikot, jotka pysyvät aina
ehjänä...
- MIKSI lentokoneita ei valmisteta tästä materiaalista?

Kun kerran lentäminen on niin varma tapa matkustaa..
- MIKSI tulohallin nimi on terminaali?

MIKSI painat kaukosäätimen nappuloita lujempaa, kun patterit ovat
melkein tyhjät?

MIKSI pesemme käsipyyhkeitämme: eikö kuitenkin asia ole niin, että
kätemme ovat puhtaat, kun kuivaamme ne pyyhkeeseen?

MITEN kyltti kiellettyä astua nurmikolle on saatu keskelle nurmikkoa?

Kun ihminen keksi, että lehmistä saa maitoa...
- mitä ja MIKSI ko. paikasta alunperin etsittiin?

MIKSI Nooa ei lyönyt hyttysparia kuoliaaksi?

MIKSI laitoksilla ja paikoilla, jotka ovat 24 tuntia vuorokaudessa auki,
on ylipäänsä lukot?

Jumi JumiMaanantai 01.01.2007 21:58

kuinka jälkeenjäänyt olet?


[x] Olen kävellyt lasiovea päin.
[x] Olen kompastunut kengännauhaani ja kaatunut naamalleni.
[x] Olen tukehtunut omaan sylkeeni.
[] Olen nähnyt Matrixin useaan kertaan, mutta en silti tajua sitä.
[] Kirjoitan vain etusormillani.
[x] Olen vahingossa sytyttänyt jotain tuleen.
[] Olen käskenyt kyttiä häipymään ja joutunut kuseen sen takia.
[x] Yritin imeä pillistä, mutta se meni enemmän nenääni kuin suuhuni.
[x] Joskus kun ajattelen jotain hassua ja nauran kovaan ääneen, ihmiset katsovat minua kummeksuen.
[x] Olen yllättänyt itseni kuolaamasta.
[] Olen vahingossa aiheuttanut räjähdyksen.
[] Jos joku sanoo sanan "pieru", en voi olla nauramatta.
[ ] Olen kääntynyt väärään suuntaan yhden suunnan tielle monta kertaa.
[x] Joskus vain lopetan ajattelun ja tuijotan kauas.
[] On mahdollista nuolla kyynärpäätään.
[x] Yritin juuri nuolla kyynärpäätäni.
[] Ihmiset usein ravistavat päätään ja kävelevät pois luotani.
[] Ihmiset usein käskevät minun kuunnella "sisäistä ääntäni".
[x] Purukumi on tippunut suustani puhuessani.
[ ] Olen käyttänyt sormiani laskiessani helppoa matikkaa.
[ ] Olen hypännyt ulos liikkuvasta ajoneuvosta.
[x] Olen syönyt ötökän 5€ tai vähemmästä.
[x] Teen tätä testiä kun minun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää.
[ ] Välitän ketjukirjeitä koska pelkään uhkien käyvän toteen
[x] Olen tehnyt jotain tyhmiä asioita kännissä.
[] Olen juossut ympäri alasti kännissä.
[] Olen juossut golfkärryn rengästä päin kännissä.
[x] Olen etsinyt jotain esinettä joka paikasta ja vasta sitten tajunnut sen olleen koko ajan kädessäni.
[] Rikon vahingossa paljon tavaroita.
[] Ystäväni tietävät olla käyttämättä isoja sanoja seurassani.
[x] Ystäväni pitävät minusta koska olen hauska naurun kohde.
[] Kallistan päätäni sivulle kun olen hämmentynyt.
[x] Alan joskus selittää tarinaa ja yhtäkkiä unohdan mitä olin kertomassa.
[x] Olen tippunut tuoliltani ennen.
[x] Kun makaan selälläni sängylläni, tuijotan kattoa ja etsin siitä kuvia ja tekstejä

[Ei aihetta]Maanantai 18.12.2006 21:26

JOULUNA MIELUITEN...
[x]Syön paljon
[ ] Hengaan kaupungilla
[x] Avaan lahjoja
[x] Nukun
[ ] Olen koneella
[x] Vietän aikaa sukulaisten seurassa
[ ] Käyn kirkossa
[x] Menen saunaan
[x] Laulan joululauluja

LAHJAKSI TOIVOISIN (NÄISTÄ MIELUITEN)....
[ ] En mitään. Kuka lahjoja tarvitsee?
[x] Rahaa
[x] Vaatteita
[x] CD-levyjä
[x] Leffoja
[ ] Joku soitin ois kiva
[x] Koruja
[x] Meikkejä
[ ] Paljon kaikkea!
[ ] (Elämää ja) Elektroniikkaa

MIELUISIN JOULURUOKANI ON...
[x] Porkkanalaatikko
[ ] Lanttulaatikko
[ ] Perunalaatikko
[ ] Maksalaatikko
[ ] Karjalanpaisti
[ ] Rosolli
[x] Kinkku
[ ] KAIKKI MAITTAA
[ ] Hyi! Jouluruokaa *oksentaa*


JOULUHERKKUSUOSIKKISI ON...
[x] Piparit
[x] Tortut
[x] Konvehdit
[x] Suklaa
[ ] KAIKKI UPPOAA
[ ] Muu, mikä?

KENEN KANSSA VIETÄT JOULUSI...
[x] Sukulaisten
[x] Perheen
[ ] Ystävien
[ ] Poika-/tyttöystävän
[ ] Yksin
[ ] Lemmikkien kanssa
[ ] Tonttujen ja joulupukin
[ ] Jonkun muun, kenen?

MILLAINEN ON JOULUFIILIKSESI? - Noo ihan hyvä..sais sataa enemmän lunta :)

MIKÄ TEKEE JOULUTUNNELMAN? - Lumi,joulukuusi,se musiikki,kaikki ne pöperöt,lahjat ja se tunnelma :)

SUOSIKKIJOULULAULUSI? - empä oo miettiny pahemmin..

Äiti, miksi miehet osaa puhua? ;DKeskiviikko 06.12.2006 23:34

Fanny, melkein 4v tuumaili itsekseen, kun Saana koiramme nuuski häntä: " Saana tuossa haistelee, olenko minä äiti vai tyttö, vai olenko minä pahalta haiseva mies."

Olin kerran sijaisena ensimmäisellä luokalla ja poika uskontotunnilla tomerasti tokaisi: ”Sitten kun minä olen iso, niin hedelmöitän ja täytän koko maan”.

Kaupassa kuultua. Pikkumies (noin 4v.) sovitteli kenkiä äitinsä kanssa ja myyjän tullessa paikanpäälle, poika totesi tomerana: "Sit ku musta tulee iso, otan vaimon ja varastan kaikki sen rahat!" Oli siinä myyjällä naurussa pitelemistä.

3-vuotias tyttäreni leikki lattialla. Leluina oli kaksi poroa, jotka kävivät läpi seuraavanlaisen keskustelun:
"Olen korkealla, etkö näe?"
"En"
"Hommaa paremmat silmämunat!"

Äiti meni iltapesulle poikansa (1,5v) kanssa, pesi ensin pojan ja laittoi yöpuvun päälle. Poika sitten jäi kuitenkin vielä vahtimaan että äiti varmasti tulee pois suihkusta lukemaan sen iltasadun, katseli tarkkaan ja totesi hetken kuluttua hätääntyneenä: "Äitin pippeli on rikki."

Olimme poikani kanssa hammashoitolassa kaksivuotis-tarkastuksessa. Odotellessamme omaa vuoroamme aulassa, tuli toimenpidehuoneesta hoitaja käytävään jolla oli suumaski kasvoilla ja silmälasit päässä. Poika aikansa katseltuaan hoitajaa sanoi minulle; Äiti katso, tuolla on pöllö.

Pienenä näin kaupassa tummaihoisen miehen ja tokaisin: " Kato äiti! maalattu ruotsalainen!"

Tuttavan lapsen Tommyn, ollessa muutaman vuoden ikäinen hän oli saunassa äidin ja isän kanssa. Äidin ottaessa kylpytakin pois päältään, Tommy sanoi silmät pyöreinä: "Kyllä alaston nainen on pelottava!"

Äitini oli 3-vuotiaan hoitotyttömme kanssa saunassa, kunnes tytön suusta yhtäkkiä pääsi seuraavat sanat "vittu mä oon sankari".

Sivukorvalla kuulin, kun pojat juttelivat tytöistä kaikenlaisia. Tommi 7v arvuutteli pikkuveljeltään Nikolta 5v miksi tämä
tykkää naisista.
- Ai siks kun niillä on tissit? arvuutteli Tommi
Niko viimein tuskastui koko arvuutteluun ja puuskahti:
- No mä rakastan niitä siks, kun niillä on iso tukka!

Olimme matkalla kotiin sateessa autolla ja mukana oli tyttäremme Eveliina 3 vee. Huomasin että joku vanhempi nainen liftasi tiellä pysähdyin hänen autonsa oli mennyt rikki ja hän halusi kyytiä lähimpään puhelimeen. Hänellä oli villainen takki joka oli kastunut ja villahan tuoksuu kummalliselta märkänä, Eveliina haisteli vähän aikaa ja sanoi että jos mummu haisee paskalta niin mummu voi kävellä.

Ebba, 2v katsoi isäänsä saunassa, kun tämä nousi lauteille ja tokaisi: " Herrajumala isä, sinullahan on varsipimppi!"

4-vuotias poikani tapasi saunassa istuessaan tukia pippeliään, kun olin mielestäni tarpeeksi monta kertaa kehottanut lopettamaan sen, sanoin että varo ettei koko pippeli tipu! Tähän poikani vastasi tomerasti että "höh, itteltäs on jo tippunu!". Oli siinä naurussa pitelemistä.

Aleksi 1v3kk laittoi kätensä äidin T-paidan hihasta äidin kainaloon jossa olikin karvoja. Aleksia nauratti ja äiti kysyi että "no mitäs sieltä löytyi", johon Aleksi tomerasti: "pimppi!"

4-v kaksoset suihkussa. Veeti: "Äiti, tuleeko mulle yhtä iso pippeli kuin isillä sit ku mä oon iso?" Roosa "No entäs tuleeko mulle sit isona iso pimppi?"

Väittelin 2.5-vuotiaan Jasparin kanssa siitä, että onko äiti tyttö vai poika.
Äiti: "Ei äiti ole poika, koska äidillä ei ole pippaa (pippeliä)."
Jaspar: "Onpa!"
Äiti: "Ei ole. Missäs äidillä on muka pippa?"
Jaspar: "No niiden roskien alla..."

Birgitte 8v: Tärkeintä rakastumisessa on, että on joku jota voi näyttää.

2-vuotias poika katseli äitiään saunassa ja tuumasi: Äitillä ei ole pippeliä. Äitillä on parta, piiiitkä parta. Täytyy leikata pois.

Valtteri 5v näki kaupassa teini-ikäisen pojan. jolla oli irokeesi-kampaus. "Kato isi, kana!"

Olimme saunassa lasten kanssa ja pukuhuoneessa 3-vuotias Anu itsekseen höpisi että ”isi on poika, isillä on pippeli, velikin on poika, veljellä on pippeli, Anu on tyttö…” Hetken aikaa hän tuntui pohtivan tarkasti mikä hänellä on. Vastaus tuli pian: ”Anu on tyttö, Anulla on vain perse.”

Kalle, 3 vee, kysyi äidiltä mistä maito tulee. "Lehmästä", äiti vastasi, onhan maitopurkin kyljessäkin lehmän kuva". Tähän Kalle vastasi:" No, sitten mä tiedän sitten mistä olut tulee. Karhusta!

Kevin 8v: Jeesuksella ei ollut lompakkoa, koska hänellä ei ollut taskuja. Vaipat vaan koko ajan. Sitten kävi todella huonosti.

Jenni 3v mietti ulkovaatteita pukiessaa elämän perusasioita: Äiti, miksi miehet osaa puhua?"


? :)Keskiviikko 06.12.2006 23:26

MITÄ TEKISIT JOS:
1. Tekisin itsemurhan:
2. Sanoisin pitäväni sinusta:
3. Pussaisin sinua:
4. Asuisin naapurissasi:
5. Alottaisin tupakoinnin:
6. Varastaisin jotakin:
7. Joutuisin sairaalaan:
8. Karkaisin kotoa:
9. Joutuisin tappeluun etkä olisi paikalla:

MITÄ AJATTELET MINUN:
10. Persoonallisuudestani:
11. Silmistäni:
12. Kasvoistani:
13. Hiuksistani:
14. Vaatteistani:
15. Tavoistani:

[Ei aihetta]Sunnuntai 13.08.2006 15:31

Tämä kesä:

[x] polttanut itseni auringossa
[x] ruskettunut vähän
[ ] ruskettunut sopivasti
[ ] ruskettunut paljon
[ ] uinut meressä
[x] järvessä,
[] joessa,
[] lammessa,
[ ] pihalla olevassa uima-altaassa
[] käynyt huvipuistossa
[] kastunut kavereiden kepposen uhrina
[] heitellyt vesi-ilmapalloja kavereidesi päälle,
[] tai he ovat heitelleet niitä sinun päällesi
[x] käyttänyt minihametta
[ ] lyhyitä shortseja,
[x] toppia,
[x] hihatonta paitaa,
[ ] varvastossuja
[] ostanut uudet bikinit,
[x] aurinkolasit,
[ ] sandaalit
[ ] iskenyt söpön pojan kaupungilta
[x] syönyt jääteloä,
[x] pehmistä,
[x] juonut pirtelöä,
[x] limsaa
[x] siideriä,
[x] kaljaa
[x] vettä
[x] pomppinut trampoliinilla
[x] ja tehnyt voltin,
[ ] tai jonku muun tempun
[x] joutunut nokkosen "uhriksi"
[ ] ajanut skootterilla päin seinää,
[ ] ojaan,
[ ] naapurin kukkapenkkiin
[ ] leikannut ruohoa
[x] syönyt mansikoita,
[] lättyjä,
[x] lakannut varpaankynnet,
[x] sormenkynnet
[] hypännyt uimaan vaatteet päällä
[x] kahlannut vedessä
[ ] nukkunut teltassa kavereiden kanssa
[ ] pelannut pullonpyöritystä
[x] laulanut isoon ääneen
[] puhaltanut saippuakuplia
[x] tappanut kärpäsen,
[ ] mäkäräisen
[ ] ampiaisen,
[ ] sammakon,
[ ] linnun,
[ ] sisiliskon,
[x] jonkun muun ötökän
[x] tehnyt jotain hullua kavereiden yllyttämänä
[x] nukkunut aamulla yli yhteen
[x] valvonut koko yön
[x] kuunnellut musiikkia
[ ] kiivennyt puuhun,
[ ] ja katkaissut siitä oksan
[ ] joutunut olemaan ampiaisen piston uhri
[x] kerännyt kukkia
[x :D] bilettänyt kunnolla
[] pelannut lentopalloa
[ ] sulkapalloa,
[ ] tennistä,
[x] pesäpalloa
[ ] hajottanut vahingossa ikkunan
[ ] kiivennyt katolle
[x] pelleillyt
[x] ottanut aurinkoa
[ ] rakastunut
[ ] lukenut vitsikirjaa
[x] kiljunut
[ ] hakannut nyrkkeilysäkkiä
[x] ajanut skootterilla,
[x] mopolla,
[ ] traktorilla,
[ ] mönkijällä,
[x] pyörällä,
[] ajettavalla ruohonleikkurilla
[x] käynyt lenkillä
[x] katsonut telkkaria
[x] tekstaillut
[ ] rullaluistellut
[x] skeitannut
[ ] potkulautaillut
[x] nauranut

[Ei aihetta]Sunnuntai 13.08.2006 15:24

1.Missä huoneessa olet nyt? - Olkkarissa.
2.Mitä musaa kuuntelet tällä hetkellä? - En mitäään.
3.Mikä on oletus sivunasi, kun menet nettiin? - Elisa.
4.Mikä on lempi saittisi? - Jaa'a. emt
5.Haluaisitko lisää vaatteita? - Khyl.
6.Oletko rikas? - En kyllä ole. :D
7.Minkävärinen paita sinulla on ylläsi? - semmonen oranssi.
8.Onko sinulla sukat jalassa? - On.
9.Minkä väriset näppäimet kännykässäsi on? - siniset.
10.Siivoatko usein? - En todellakaan, ja sen kyllä huomaa.
11.Syötkö paljon roskaruokia? - Sillon tällön..
12.Mitä kello on nyt? - 12:20
13.Miltä sinusta tuntuu? - Ei miltään.
14.Viimeksi näkemäsi elokuva? - Öö, katoin eilen jonkun elokuvan lopun.
15.Viimeksi lukemasi kirja? - En jaksa lukee.
16.Onko sinulla lemmikkiä? - On.
17.Jos on, minkä niminen? - Sulo ja Osku.
18.Onko sinulla tatuointeja? - Ei
19.Onko sinulla lävistyksiä (muualla kuin korvissa)? - On.
20.Oletko hikke? - En.
21.Pidätkö suklaasta? - Juu.
22.Pidätkö kaljasta? -Khyl.
23.Kuvaile itseäsi yhdellä sanalla: njaa-a,mitäköhän tuohon sanois.
24.Millaiset kengät omistat? - Sellaset mustat..
25.Onko huoneessasi tietokone? - Ei.
26.Onko huoneessasi julisteita vai tauluja? -Julisteita.
27.Kumpi, koulu vai loma? -Loma.
28.Monta pompulaa sinulla on päässäsi? -Yks.
29.Omistatko digi-kameran? - Ehen :D
30.Pidätkö kysymyksistä "Oliko tämä gallub hyvä" ? - Tylsä.