IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 01.02.2007 19:29

OLEN:

[x] Laulanut suuren yleisön edessä.
[ ] Ostanut vaatteen viimeisen viikon aikana.
[ ] Ollut kotiarestissa.
[ ] Hakannut jonkun sairaalakuntoon.
[x] Kuullut kohteliaisuuden viimeisen viikon aikana.
[ ] Kokeillut huumeita.
[x] Lyönyt lähimmäistäsi.
[x] Laittanut nettiin kuvia.
[x] Levittänyt keksittyjä juoruja. :'D (ala-asteel.)
[x] Ollut jälki-istunnossa.
[eimuist] Kiroillut opettajalle.
[ ] Karannut kotoa.
[ ] Haudannut metsästä löytynyttä lintua/käärmettä/hiirtä.
[ ] ..ja antanut sille nimen.
[ ] Harrastanut partiota.
[ ] Käynyt laulutunneilla.
[x] Ollut kuorossa.
[ ] Lintsannut koulusta.
[x] Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi/mummiksi/papaksi.
[x] Nolannut itsesi.
[x] Puhunut pahaa ihmisestä joka on tietämättäsi takanasi
[x] Alkanut taputtaa väärässä kohtaa, jolloin kaikki muut olivat hiljaa.
[x] Ollut laivalla.
[ ] Ollut enemmän kuin 10 kertaa ulkomailla.
[x] Rikkonut ikkunan.
[x] Pitänyt pienempänä kisoja pihan lapsille.
[x] Leikkinyt poneilla.
[x] Ollut Spice Girls-fani.
[x] Ollut Backstreetboys-fani.
[x] Omistanut Baby Bornin.
[ ] Ollut rakastunut.
[x] Ollut todella vihainen.
[ ] Paskonut housuun yli 10-vuotiaana.
[x] Ollut sienessä.
[x] Ollut marjassa.
[?] Syönyt homeista ruokaa.
[ehkäpienen] Nukahtanut elokuviin.
[ ] Ollut treffeillä tytön/pojan kanssa säälistä.
[x] Pelleillyt toisen kustannuksella.
[ ] Ollut ihastunut opettajaani.
[x] Ollut hautajaisissa.
[x] Ollut morsiusneitona.
[ ] Saanut lapsen.
[x] Hoitanut lapsia.
[x] Vaihtanut vauvalle vaipan.
[ ] Matkustanut Suomessa asuntoautolla/-vaunulla.
[ ] Käynyt Hailuodossa.
[ ] Asunut Raumalla.
[ ] Luokan lyhyin
[ ] Luokan pisin
[ ] Opettajan silmätikku.
[ ] Perheen nuorin.
[ ] Perheen vanhin.
[x]Pikkusisko tai isosisko/veli
[ ] Lastenkodissa.
[x] Tylsistynyt.
[x] Kuunnellut musiikkia josta et pidä vaan toisen mieliksi.
[/] Ostanut jonkun vaatteen josta et pidä, vanhempasi mieliksi.
[x] Huudellut tutuille/tuntemattomille ikkunoista.
[x] Fanittanut smurffeja.
[ ] Ollut auto-onnettomuudessa.
[ ] Joutunut sairaalaan liian alkoholin takia.
[ ] Meinannut tukehtua.
[x] Meinannut hukkua.
[ ] Pyörtynyt.
[x] Ollut sairaalassa yli 1 viikon.
[ ] Käynyt Oopperassa.
[x] Esiintynyt Evankeliumissa. (ala-ateel joulujuhlas.)
[ ] Huutanut kirosanan kirkossa niin että muut ovat kuulleet sen.
[ ] Ollut putkassa.
[ ] Syönyt Jättisäästö purkkapussin päivässä.
[ ] Syönyt 1 litran jäätelöä yksin alle tunnissa.
[x] Piirtänyt pilakuvan opettajasta.
[ ] Ottanut kotiin hylätyn eläimen.
[ ] Auttanut vanhuksen tien yli.
[ ] Nukkunut yli 24h putkeen.
[ ] Asunut Lappeenrannassa.
[x] Sanonut iäkseen enemmän kuin oikeasti on.
[x] Syönyt kilon karkkia yhdessä päivässä.
[ ] Tehnyt yli 100e puhelinlaskun.
[x] Velkaa yli 30e.
[ ] Hävennyt omaa musiikkimakua.
[ ] Puhunut unissaan salaisuuksia.
[ ] Pettänyt parhaan kaverin.
[x] Eksynyt metsään.
[ ] Eksynyt omaan kotikaupunkiin.
[ ] Mennyt väärään junaan.
[ ] Ollut kesäfestareilla.
[x] Käynyt Linnanmäellä.
[ ] Käynyt Tykkimäellä.
[x] Käynyt Särkänniemessä.
[ ] Seurannut 24-sarjaa.
[x] Täydellisiä Naisia.
[ ] Vihannut jotain sarjaa ja nyt olen siihen koukussa.
[x] Vihannut Jotain bändiä ja nyt pidän siitä.
[ ] Puhunut yli 3h putkeen puhelimessa.
[ ] Kuunnellut yhtä biisiä yli 1h peräkkäin ja alkanut vihata sitä.
[x] Sotkenut koulukirjan, joka on pitänyt palauttaa.
[x] Luntannut kokeessa.
[ ] Saanut 4 kokeesta.
[x] Saanut 10 kokeesta.
[x] Värjännyt hiukset.
[ ] Lakannut kynnet tummanvihreiksi.
[ ] Ollut 1 viikon käymättä suihkussa.
[x] Ollut 1viikon pesemättä hampaita.
[ ] Syönyt muurahaisia.
[ ] Syönyt matoja.
[ ] Syönyt sushia.
[x] Tuntenut että joku seuraa minua.
[x] Tuntenut että joku ötökkä kävelisi niskassani, vaikka ei siellä mitään ollut.

[Ei aihetta]Maanantai 29.01.2007 18:36

njähh.. eii poka tunnu millekkää vaikka onki taas tullu vuoss lisää. xbb
pitääs huomisekski pestä uuni. .__: ei huvita sitte yhtää.
sitte hiuksetki pitäss värjätä.. ja tylsää on. :pp
tänääki oli vähä vitun tylsää päivää.. ku ei jennikkää ollu koulus: /
mutta mäny en jaksa selittää enempää: D. jotta moi <3.

eitylsääei. :pSunnuntai 28.01.2007 22:27

Onko sinulla seurustelukumppania?: eioo.
Ovatko vanhempasi yhdessä edelleen?: ovat.
Onko sinulla parasta ystävää?: on.
Onko sinulla monia ystäviä?: aika monta.
Entä kavereita?: on niitäki.
Onko sinulla vastakkaista sukupuolta edustavaa ystävää?: juu on.
Oletko lesbo,homo,bi,transu vai hetero?: iha hetero kuule,
Onko sinua koskaan kiusattu?: kaikki aina kiusaa mua ;<< *muttei ny sillee*
Oletko ollut kiusaaja?: en.
Onko sinulla lemmikkejä?: onn.
Minkä rotuinen tai lajinen se on?: kaks angorakania ja yks kleinspitzinpentu.
Haluaisitko pikkuveljen tai -siskon?: pikkuveljjen<3. siskott riittää jo :pp.
Entä lemmikkejä?: niitäki iha sopivasti jo. ;bb
Oletko usein stressaantunut/jännittynyt jostain?: josskus.
Rakastatko perhettäsi ja ystäviäsi?: jep<3.
Pidätkö itsestäsi?: enn mitenkää kovinkaa ;ss
Tuntuuko usein, ettei enää jaksa?: jepp.
Rakastatko elämääsi ja tapaasi, jolla elät sitä?: noo emmä rakasta mutta pidän kaii yleensä.

Paheesi?: kauhee selittely: D
Oletko ihastunut/rakastunut?: enny.
Moneenko ihmiseen, jos olet ?: ennoo.
Kuinka vanha hän on?: -
Onko hän hyvännäköinen?: -

ULKONÄKÖSI:

Pidätkö siitä?: enn.
Silmiesi väri?: sininen.
Hiuksiesi väri?: punanen.
Ovatko hampaasi suorat?: eine vinokkaa oo.
Entä valkoiset?: haha. entiiä. : D
Onko sinulla hyvä iho?: no vois parempi olla.
Hoidatko ihoasi?: ju.
Kuinka usein peseydyt?: vaihtelee.
Pesetkö shamppoolla ja hoitoaineella hiuksesi?: njep.
Meikkaatko?: juu.
Nypitkö kulmasi?: en.
Nypitkö joitain muita karvoja?: en.
Onko sinulla kaunis hymy?: kauneus on katsojan silmissä. emmä mitenkää ite sitä menis kehuu.
Minkälainen nenä sinulla on?: sellaane kauhee perunanenä. :pp
Onko sinulla isot vai pienet korvat?: siltä väliltä
Entä korvanlehdet, paksut vai ohuet?: normaalit?
Käytätkö koruja?: enoikee.
Minkälaisia vaatteita käytät?: no sellaasia kai normaaleja iha.
Pidätkö tyylistäsi?: juu osittain.
Onko sinulla oma muoti?: eitäänymitäämuotiioo.
Seuraatko muotia?: ähh.
Käytätkö mekkoja?: jos niin kesäl.
Entä hameita?: jos nii kesäl.
Toppeja?: ennii paljo.
Minihameita?: jos nii kesäl.
Villapaitoja?: en.

KOULUSI:

Keskiarvosi?: 8,13.
Lempi aineesi?: liikka, kuvis ja musa.
Inhokki aineesi?: uskonto, fysiikka, kemia, maantieto, bilsa.
Kuka on lempi opettajasi?: ritvis & munkki.
Entä inhokkisi?: kilinä. :ff
Pitävätkö opettajat sinusta?: emmätiiä.
Onko sinulla iso koulu?: no ei kovin.
Monta rakennusta koulussasi on?: kolome.
Luetko hyvin kokeiseesi?: emt. kai.
Onko sinulla hyvä käsiala?: harakanvarpaita ne on.
Hoidatko läksysi pois alta ajoissa?: enn. : D teen useimmite niit koulus 8D.
Entä esitelmäsi?: juu.
Jännitätkö esiintymistä?: jep. :p
Olitko tänä vuonna mukana koulunäytelmässä?: enn.
Oletko ensimmäinen vapaaehtoinen hakemaan esim. kirjoja jostain toisesta luokasta?: enn.
Oletko koskaan ihastunut opettajaasi?: JUU EN:D.
Pidätkö itseäsi hyvänä koulussa?: parempana mitä ennemmi.
Paras koenumero tänä vuonna?: -10 enkun sanakokeesta. 8>
Huonoin?: 6+
Paras esitelmänumero?: 9
Huonoin?: -
Paras pistarinumero?: emmää muista.
Huonoin?: joku 5 köksästä.

MILLOIN VIIMEKSI:

Söit?: puoltoistatuntiisitte.
Joit?: puoltuntiisitte.
Pesit hampaat?: aamulla.
Pussasit jotain?: joskus aikoi.
Halasit jotain?: tänää.
Suutelit jotain?: -
Harrastit seksiä?: -
Lenkkeilit?: ei muista. :'D
Sairastuit?: ei muista.
Paketoit lahjan?: joskus joulukuus.
Ostit lahjoja?: ennen joulua.
Pelasit jotain peliä?: joskus aikoi.
Olit humalassa?: en oo ollu.
Joit alkoholia?: en oo juonu.
Silitit jotain eläintä?: tänää.
Putsasit akvaarion/häkin/terraarion?: eimuista.
Harjasit jotain eläintä?: joskus viime vuonj.
Ostit jotain?: tänää makkaraa. : D
Ostit jonkun vaatteen: joskus joulukuus.
Nauroit?: tänään.
Itkit?: eilen.
Pelasit jalkapalloa?: joskus viime vuon.
Tanssit?: ei muista.
Söit joulukinkkua?: jouluna.
Juttelit jonkun kanssa mesessä?: ny.
Pelkäsit?: eimuist.
Hämmennyit?: perjantain.
Surit?: pari päivää sit.
Itkit ilosta?: joskus kuukaude sisäl.
Katsoit elokuvan?: joskus kuukaude sisäl.
Nauroit elokuvan aikana?: kuukaude sisäl.
Itkit elokuvan aikana?: viime vuonn.
Tapoit jonkun nisäkkään?: en oo tappanu.
Itkenyt jonkun eläimen takia?: joskus ala-asteel.
Kuullut harhoja?: viikon sisäl.
Niistänyt?: eile.
Käynyt vessassa?: tänää.
Polttanut sikaria/tupakkaa?: en oo koskaa. hyi.
Nuuskannut?: en oo koskaa. hyi.
Käyttänyt huumeita?: en oo koskaa. yäk.
Suudellut ulkomaalaista?: -
Ollut ulkomailla?: enn. ;<<
Ollut harkoissa?: joskuss syksyll.
Ollut katsomassa jotain esitystä: viime vuonn rytmiksell.

tehkää ku jaksatta..;dSunnuntai 28.01.2007 19:49

Jos luet tätä, kirjoita kommentti millaista elämäsi olisi ilman mua. Aloita kommentti "Ilman sua..." jne. Sitten lisää tämä omaan päikkäriin ja katso millaista muitten elämä olisi ilman Sua.

tylsääää.Sunnuntai 28.01.2007 19:40

Onko hetki aikaa?
[] Ei ole aikaa!
[] On, puoli minuuttia
[] On, minuutti tai pari
[] On, muutama minuutti
[] On, puoli tuntia
[] On, tunti
[] On, useita tunteja
[x] Vaikka koko päivä!
[x] Vaikka koko elämä!
[ ] En osaa sanoa

Kumpi ruisleipä on parempaa?
[ ] Fazer ruispuikulat
[x] Vaasan ruispalat
[ ] En osaa sanoa
[ ] En syö ruisleipää
[ ] Aivan sama

Onko kotonasi digiboksi?
[ ] Kyllä
[x] Ei
[ ] En tiedä

Kuinka usein käyt suihkussa?
[x] En osaa sanoa
[ ] Useammin kuin kerran päivässä
[ ] Kerran päivässä
[x] Useimpina päivinä
[ ] 2-3 kertaa viikossa
[ ] Kerran viikossa
[ ] Vielä harvemmin

Mitkä suklaamaut ovat sinulle erityisesti mieleen?

[] Budapest
[] Fazer Wiener nougat
[] Fazerin pähkinäsuklaa
[x] Fazerin sininen
[ ] Fazerina
[x] Geisha
[ ] Kinder
[x] Marabou Daim
[x] Marabou maitosuklaa
[ ] Mars
[x] Pätkis
[ ] Snickers
[x] Toblerone (musta)
[ ] Toblerone (tavallinen, "keltainen")
[ ] Toblerone (valkoinen)
[ ] Tryffeli
[] Kaikki suklaa on pahaa (olen omituinen friikki)

Mikä on oikea nimi amerikkalaisperäiselle leivonnaiselle?
[ ] Muffini
[x] Muffinssi
[ ] En osaa sanoa

Mitä näistä jaksat katsoa pisimpään?
[x] Nukkuva lapsi
[ ] Palava tuli
[ ] Virtaava vesi
[ ] En osaa sanoa

Hävettääkö tai ujostuttaako sinua kertoa muille kuin irkkaajille että olet IRC-Galleriassa?
[x] Ei hävetä
[ ] Kyllä se vähän
[ ] Toisinaan
[x] En osaa sanoa

Mikä kertotaulu on vaikein opetella? (Esim. 8:n kertotaulu tarkoittaa 8*1, 8*2, 8*3 jne).
[ ] 1
[ ] 2
[ ] 3
[ ] 4
[ ] 5
[ ] 6
[ ] 7
[ ] 8
[ ] 9
[x] En osaa sanoa
[ ] En ymmärrä koko kysymystä

Kun jäät pois auton kyydistä, hyödynnätkö koskaan liikennevalopysähdyksiä autosta poistumiseen, jotta autoa ei tarvitse erikseen pysäyttää?
[ ] En
[ ] Kyllä
[ ] Kyllä muuten, mutta ei täällä ole liikennevaloja!
[x] En osaa sanoa

Uskotko, että ydinasetta tullaan käyttämään sodassa, sotilasoperaatiossa, terroristi-iskussa tai muussa aseellisessa konfliktissa ennen vuotta 2030?
[] Ei tulla käyttämään ollenkaan
[x] Kyllä tullaan käyttämään ennen vuotta 2030
[x] Käytetään tulevaisuudessa mutta ei ennen vuotta 2030
[ ] En osaa sanoa

Onko sinulla säännölliset ruoka-ajat?
[ ] Kyllä, liki kaikkien aterioiden suhdeen
[ ] Kyllä, noin joka toisen aterian suhteen
[x] Eipä ole
[ ] En syö ollenkaan

Mikä näistä on hienointa ja ylellisintä?
[] Keisarillinen
[] Kuninkaallinen
[] Presidentillinen
[x] Ruhtinaallinen
[] Tsaarillinen
[x] Aivan sama!

Oletko useimmiten oikeassa?
[] Olen
[x] En ole
[ ] Melko usein
[x] En osaa sanoa

Jos saisit lapsen, kumpaa sukupuolta toivoisit?
[x] Poika
[x] Tyttö
[ ] Ei erityistä mieltymystä
[ ] En osaa sanoa

Onko vihollisesi vihollinen sinun ystäväsi?
[ ] Ei ole
[ ] On
[x] En ymmärrä
[x] Minulla ei ole vihollisia

Kannattaako rikos?
[] Kyllä
[x] Riippuu tilanteesta
[x] Ei
[ ] En osaa sanoa

Onko sinulla koskaan ollut syömishäiriötä?
[x] Ei
[ ] Kyllä, anoreksia
[ ] Kyllä, bulimia
[ ] Kyllä, jokin muu
[ ] En ole varma
[ ] Toivoisin, että olisi

Oletko koskaan antanut eteenpäin esinettä, jonka olet itse saanut lahjaksi?
[ ] En ole
[x] Olen
[ ] Vahingossa
[x] En muista

Mitkä menetelmät ovat hyväksyttäviä lasten kasvatuksessa?
[ ] Avokämmenellä läimäyttäminen
[x] Eristäminen omaan huoneeseen
[/] Huutaminen
[x] Kotiaresti
[ ] Lyöminen nyrkillä
[ ] Nipistäminen
[ ] Piiskaaminen
[ ] Potkaiseminen
[ ] Tukistaminen
[ ] Tukkapölly
[ ] Mikään näistä ei ole hyväksyttävää


Mitä näistä pidät varsinaisina sanoina?
[ ] "googlettaa"
[ ] "irkata"
[ ] "lintistellä"
[ ] "mesettää"
[ ] "messuta"
[ ] "noob"
[ ] "peelo"
[ ] "photoshopata"
[ ] "rotflata"
[ ] "warettaa"
[x] Mikään näistä ei ole oikea sana

Onko sinulla sängyssä "halityyny", jota halit kun nukut?
[ ] Ei
[ ] Kyllä
[x?] Toisinaan

Mitä maitoa juot/käytät ruoanvalmistuksessa mieluiten?
[x] Kevytmaitoa
[ ] Rasvatonta maitoa
[ ] Soijamaitoa
[ ] Täysmaitoa
[] Ykkösmaitoa
[ ] En juo maitoa
[ ] En osaa päättää


Millä yleensä avaat kruunukorkin (sellainen kun on esim. olutpulloissa)?
[x] Joku muu avaa pulloni puolestani
[] Hampailla
[x] Pullonavaajalla
[ ] Pullonavaajasormuksella
[ ] Pöydän reunalla
[ ] Sytyttimellä
[ ] Toisella pullolla
[ ] Turvavyön soljella
[ ] Vyönsoljella
[ ] Jollain muulla "työkalulla"
[ ] Minulla ei ole tarvetta avata kruunukorkillisia pulloja

Rakastatko...
[x] Ikuisesti(kaveria)
[] Toistaiseksi
[] Väliaikaisesti
[] En tällä hetkellä ollenkaan
[] En ole varma

Uskotko, että kumppanisi on sinulle uskollinen?
[] Kyllä, suhteemme perustuu luottamukseen, ja olemme luottamuksen arvoisia
[] Tiettyjä epäilyksiä on kyllä ollut...
[] En, se on valehteleva sika!
[] En osaa sanoa
[] Kumppanin uskollisuus on minulle yhtentekevää
[x] Minulla ei ole kumppania tällä hetkellä

Pyhittääkö tarkoitus keinot?
[ ] Kyllä
[ ] Ei
[ ] Toisinaan
[ ] En osaa sanoa
[x] En ymmärrä mitä tällä tarkoitetaan

Jos rahalla voisi ostaa onnea, olisitko halukas myymään onneasi?
[ ] Mikä ettei. Riippuu hinnasta.
[ ] En, hinnasta riippumatta.
[x] Eipä olisi mitään mitä myydä.
[ ] En osaa sanoa

Missä säilytät kännykkääsi?
[x] Housujen etutaskussa
[] Housujen takataskussa
[x] Repussa / (käsi)laukussa
[ ] Takin povitaskussa (kumpi tahansa puoli)
[x] Takin sivutaskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kännykkää
[x] Milloin missäkin

Mihin näistä olet omassa elämässäsi törmännyt?
[ ] Liian alhaiset verot
[ ] Liian aurinkoinen kesä
[ ] Liian halvat hinnat
[ ] Liian himokas nainen
[ ] Liian hyvä palkka
[ ] Liian hyvää ruokaa
[ ] Liian korkea nopeusrajoitus
[ ] Liian nopea nettiyhteys
[ ] Liian nopea tietokone
[ ] Liian onnellinen elämä
[ ] Liian paljon rahaa
[ ] Liian paljon seksiä
[ ] Liian pitkä kesäloma
[ ] Liian rikas mies
[ ] Liian vähän valvontaa/rajoituksia
[x] En ole törmännyt yhteenkään näistä

Vaatisitko ja suostuisitko avioehtoon mennessäsi/mentyäsi naimisiin?
[] En suostu enkä vaadi. Avioehto on osoitus epäluottamuksesta.
[] Suostun ja vaadin. Ei vara venettä kaada.
[] Suostun, mutta en vaadi.
[] Riippuu hyötyisinkö itse avioehdosta
[x] En tiedä mikä avioehto on.
[x] En osaa sanoa
Joo en muista :D

Kuinka maailma on syntynyt ja kehittynyt?
[x] Alkuräjähdyksestä ja evoluutioteorian esittämällä tavalla
[] Toisin kuin alkuräjähdys & evoluutioteoria esittävät, mutta ilman yliluonnollisia voimia
[] Raamatun luomiskertomuksen esittämällä tavalla
[] Jumalan tekemänä, mutta ei kirjaimellisesti Raamatun esittämällä tavalla
[] Ei kiinnosta
[ ] En osaa sanoa

Mihin/keihin näistä luotat?
[/] 7 päivää -lehti
[ ] Amnesty (ihmisoikeusjärjestö)
[ ] Arvi Lind
[ ] AY-liike
[ ] Eduskunta
[ ] Evankelis-luterilainen kirkko
[ ] Greenpeace
[ ] Hallitus
[ ] Helsingin Sanomat
[ ] Horoskoopit
[/] Ilta-Sanomat
[ ] Irti Huumeista ry
[/] Itseeni / omaan ajatteluuni
[ ] Jumala
[ ] Kansalaisjärjestöt (yleisesti)
[ ] Lintukoto
[ ] Microsoft
[x] Omat vanhemmat
[ ] Paavi
[ ] Paavo Väyrynen
[x] Poliisi
[ ] Presidentti Bush
[ ] Presidentti Halonen
[ ] Puolustusvoimat
[ ] Pääministeri Vanhanen
[ ] Roskapostittajat
[ ] Suomen kannabisyhdistys
[ ] Suomen Keskusta (puolue)
[ ] Tony Halme
[ ] Vapaa-ajattelijain liitto
[/] Wikipedia
[ ] YLE

Uskotko, että Yhdysvaltain hallitus on kertonut totuuden 11.9.2001 päivän tapahtumista?
[ ] Ei. Virallinen totuus sisältää suoria ja tarkoituksellisia valheita.
[ ] Kyllä. Hallitus on kertonut totuuden.
[x] Ei kiinnosta
[x] En osaa sanoa

Voisitko koskaan harkita muuttoa ulkomaille?
[] En
[x] Kyllä, mutta enintään vuodeksi
[x] Kyllä, 2-5 vuodeksi
[ ] Kyllä, pidemmäksi aikaa mutta en pysyvästi
[ ] Kyllä, pysyvästi
[x] En osaa sanoa

Olisitko valmis syömään ihmisen lihaa (tarvittaessa kypsennettynä)?
[ ] Kyllä, mutta vain äärimmäisessä hädässä
[ ] Kyllä, vaikka heti
[x] En missään tilanteessa, edes nälkäkuoleman uhatessa
[ ] En osaa sanoa

Oletko koskaan vieraillut Internetissä ns. aikuisviihdesivustolla?
[] Olen
[x] Olen vahingossa (tuli yks i liikaa joskus ii2 mennes: D)
[ ] En ole
[ ] Mikä on aikuisviihde?


Minkä väriset hiukset sinulla on?
[ ] Harmaat
[ ] Mustat
[x] Punaiset
[ ] Ruskeat
[ ] Siniset
[ ] Vaaleat
[ ] Valkoiset
[ ] Vihreät
[ ] En osaa sanoa
[xxxxx] Olen kalju

Missä säilytät kotiavaimiasi?
[ ] Avainnauhassa
[ ] Housuntaskussa
[ ] Käsilaukussa
[ ] Lompakossa
[ ] Takintaskussa
[ ] Jossain muualla
[x] Minulla ei ole kotia

Jos WC-paperi on mielestäsi telineessä väärin päin, korjaatko sen ja laitat rullan "oikein"?
[ ] Kyllä
[x] En
[x] Toisinaan

Mitkä ovat/olivat lempiaineitasi koulussa?
[] Biologia
[] Englanti
[] Filosofia
[] Fysiikka
[] Historia
[] Kemia
[x] Kuvaamataito
[ ] Käsityöt
[x] Liikunta
[ ] Maantieto
[ ] Matematiikka
[x] Musiikki
[ ] Psykologia
[ ] Ruotsi
[ ] Saksa
[ ] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[x] Äidinkieli
[ ] Inhosin kaikkea!
[x] Jokin muu aine (ilmaisutaito)

Jos olisit kansainvälisesti tunnettu huippu-urheilija, mikä olisi lajisi?
[x] Autourheilu
[ ] Curling
[ ] Golf
[ ] Koripallo
[ ] Jalkapallo
[ ] Juoksu
[x] Jääkiekko
[ ] Mäkihyppy
[ ] Nyrkkeily
[ ] Paini
[ ] Shakki
[ ] Sulkapallo
[ ] Taitoluistelu
[ ] Tanssi
[ ] Uinti
[ ] Muu laji
[ ] En osaa sanoa
[ ] En voisi millään kuvitella olevani huippu-urheilija

Sinut suljetaan yhdeksi päiväksi huoneeseen jonkun seuraavista henkilöistä kanssa. Kenet/ketkä valitset kumppanikseksi?
[ ] Angelina Jolie - näyttelijä
[ ] Antti Tuisku - Idols-laulaja
[ ] Arvi Lind - YLE:n ex-uutistenlukija
[ ] Benedictus XVI - paavi
[ ] Carola Häggvist - Ruotsin euroviisutähti
[ ] Christina Aguilera - R&B-laulaja
[ ] George W. Bush - Yhdysvaltain presidentti
[ ] Jeesus - juutalainen uskonnollinen johtaja, kristinuskossa vapahtaja
[x] Johnny Depp - näyttelijä
[ ] Juanes - latinolaulaja
[ ] Juice Leskinen - muusikko, runoilija, kirjailija (R.I.P)
[ ] Jukka Keskisalo - juoksija
[ ] Kim Jong-Il - Pohjois-Korean johtaja
[ ] Kimi Räikkönen - formulakuski
[ ] Kylie Minogue - syövän selättänyt laulaja
[ ] Matti Nykänen - lööppisankari, ex-mäkihyppääjä
[ ] Ozzy Osbourne - rocklaulaja
[ ] Paris Hilton - seurapiiripimu
[ ] Perttu Sirviö - Big Brother-voittaja
[ ] Peter Nyman - Uutisvuoto-tähti
[ ] Scarlett Johansson - näyttelijä
[ ] Sean Connery - Bond-tähti
[ ] Tarja Halonen - Suomen presidentti
[ ] Tom Cruise - skientologinäyttelijä
[ ] Toni Wirtanen - Apulannan laulaja
[ ] Ville Valo - HIM-laulaja
[ ] Vladimir Putin - Venäjän presidentti
[ ] Zinedine Zidane - ulosajettu jalkapalloilija
[ ] Olen allerginen näille kaikille!

Mitkä ovat arkivaatteidesi hallitsevimmat värit?
[] Harmaa
[x] Keltainen
[x] Musta
[x] Punainen
[x] Ruskea
[x] Sininen
[x] Valkoinen
[x] Vihreä
[x] Jokin muu (oranssi)

Mihin aikaan heräät arkiaamuisin?
[ ] Ennen viittä
[ ] 05-06
[x] 06-07
[ ] 07-08
[ ] 08-09
[ ] 09-10
[ ] 10-11
[ ] 11-12
[ ] Mihin aikaan sattuu
[ ] Vaihtelevasti

Mistä olet riippuvainen?
[ ] Alkoholista
[ ] Huumeista
[x] Internetistä
[ ] IRC Galleriasta
[ ] IRC:stä / chäteistä
[ ] Kahvista
[ ] Läheisestä ihmisestä
[ ] Lääkkeistä
[ ] Rakkaudesta
[x] Shoppailusta
[x] Suklaasta/karkeista
[ ] Teestä
[ ] Tiedosta
[ ] Tietokoneista
[ ] Tietokonepeleistä
[ ] Tupakasta
[ ] TV:stä
[ ] Työstä
[ ] En ole riippuvainen mistään
[ ] En osaa sanoa

Uskotko kuolemanjälkeiseen elämään, eli että oma elämäsi jatkuu muodossa tai toisessa ruumiisi kuoleman jälkeen?
[x] Kyllä
[ ] En
[ ] En osaa sanoa

Suomi poislukien, millä Pohjoismaalla on kaunein lippu?
[ ] Islannilla
[ ] Norjalla
[ ] Ruotsilla
[ ] Tanskalla
[ ] En osaa sanoa
[x] Kaikki aivan kamalia

Kumpia sinulla on enemmän, ystäviä vai vihamiehiä?
[x] Ystäviä
[ ] Vihamiehiä
[ ] Yhtä paljon
[ ] En varmasti tiedä ketkä kaikki vihaavat minua

Voisitko kuvitella meneväsi kauneusleikkaukseen?
[ ] Kyllä
[ ] En
[x] Vain onnettomuuden, palovammojen tms jälkeen
[x] En osaa sanoa

Oletko itse tai onko sinulle koskaan luettu Uppo-Nallea?
[x] Kyllä
[ ] Ei
[ ] En ole varma

Kuinka vastaat puhelimeen?
[] "Haloo"
[] "Moi"
[x] "Niin?"
[x] Epämääräisellä ynähdyksellä
[ ] Jollain muulla tavalla
[ ] Omalla etu- ja sukunimellä
[x] Omalla etunimellä
[ ] Omalla sukunimellä
[ ] En osaa sanoa
[ ] En vastaa puhelimeen

Puhutko koskaan itseksesi, edes muutamaa sanaa?
[ ] En koskaan
[ ] Harvoin
[ ] Joskus
[x] Usein
[ ] En osaa puhua


Kuinka WC-istuin (rinkula) ja istuimen kansi tulee jättää käytön jälkeen?
[x] Sekä kansi että WC-istuin alhaalla
[ ] WC-istuin alhaalla, kansi ylhäällä
[ ] Sekä WC-istuin että kansi ylhäällä
[ ] Asialla ei ole mitään väliä

Mitä elintarvikkeita säilytät jääkaapissa?
[] Banaani
[x] Ketsuppi
[x] Kurkku
[x] Mehutiiviste
[x] Sinappi
[x] Tomaatti
[ ] Ei mitään näistä
[x] En omista jääkaappia

Mihin tosi-TV -kilpailuun voisit osallistua?
[x] Amazing Race
[ ] Baari
[ ] Diili
[:'D] Huippumalli haussa
[ ] Hurja muodonmuutos
[/] Idols
[ ] Miljonääri-Jussi
[ ] Popstars
[x] Selviytyjät
[ ] Suomen Robinson
[x] Suuri seikkailu
[XXXXX:D] Suurin pudottaja
[ ] Talo
[ ] Tanssii tähtien kanssa
[ ] Unelmakämppä
[ ] Unelmien poikamies
[ ] Unelmies poikamiestyttö
[ ] Viettelysten saari
[x] Big Brother
[ ] Jokin muu tosi-TV -kilpailu
[ ] En voisi ajatella osallistuvani mihinkään näistä

Mikä on kaunein kukka?
[ ] Kielo
[ ] Lilja
[ ] Narsissi
[ ] Orvokki
[x] Ruusu
[ ] Tulppaani
[ ] Voikukka
[ ] En osaa sanoa
[ ] En pidä kukista
[ ] Jokin muu

Millaista tietokonetta käytät?
[ ] Kannettava
[x] Pöytäkone
[ ] En osaa sanoa

Kirjoitatko nopeammin koneella vai käsin?
[x] Koneella
[ ] Käsin
[x] Yhtä nopeasti
[] En osaa sanoa

Asennoidutko asioihin kielteisesti?
[] Ehdottomasti en
[x] Kyllä
[x] En osaa sanoa

Onko/oliko isäsi hyvä ihminen?
[ ] Ei
[x] Kyllä
[ ] On/Oli ainakin minua kohtaan
[ ] En osaa sanoa

Euroviisut 2007 järjestetään Helsingissä. Missä ne olisi pitänyt järjestää?
[x] Helsinki on hyvä
[ ] Rovaniemellä
[x] Tampereella
[ ] Tukholmassa
[ ] Turussa
[ ] En osaa sanoa
[ ] Jossain muualla
[ ] Niitä ei pitäisi järjestää ollenkaan

Ovatko Potterit ja Da Vinci-koodi saatanallisia tai kristinuskoa häpäiseviä?
[x] Eivät
[ ] Kyllä
[x] Asia on minulle merkityksetön
[ ] En osaa sanoa

Hyväksytkö turkistarhauksen?
[x] En
[ ] Kyllä
[ ] En välitä
[ ] En osaa sanoa

Millainen olet juuri nyt?
[ ] Ahkera
[ ] Iloinen
[x] Janoinen
[ ] Kärsimätön
[ ] Levoton
[x] Masentunut
[ ] Nälkäinen
[ ] Onnellinen
[ ] Pirteä
[ ] Surullinen
[xxx] Tylsistynyt
[ ] Unelias
[ ] Vihainen
[x] Väsynyt

Kuinka tyytyväinen olet tähänastiseen elämääsi? Anna sille kouluarvosana 4-10.
[ ] 4
[ ] 5
[ ] 6
[x] 7
[x] 8
[ ] 9
[ ] 10
[ ] En osaa sanoa

Oletko koskaan ajanut autoa päihtyneenä, tai ollut kyydissä autossa, jota ajaa päihtynyt?
[ ] Kyllä
[x] En ole
[ ] En osaa sanoa

Onko sinulla tapana syödä tietokoneesi ääressä?
[ ] Kyllä
[ ] Ei
[x] Toisinaan

Geeni- vai luomuruokaa?
[ ] Vain luomua.
[ ] Geeniviljelty on puhdasta ja hyvää!
[x] Ihan sama, sitä mitä kaupasta saa.

Kuinka kauan olet yleensä suihkussa?
[ ] En käy suihkussa
[ ] 0 - 2 min
[x] 3 - 5 min
[x] 6-10 min
[x] 11 - 15 min
[ ] 16 - 20 min
[ ] 21 - 30 min
[] yli 30 min

Mitkä asiat ovat sinulle pyhiä?
[ ] Harrastus
[ ] Isänmaa
[ ] Jumala/jumaluus
[ ] Koti
[ ] Kumppani
[x] Lemmikkieläin
[ ] Perhe
[ ] Raha
[ ] Rakkaus
[ ] Sauna
[ ] Sotaveteraanit
[ ] Sunnuntait
[ ] Talvisota
[ ] Uskonto
[ ] Vapaus
[ ] Mikään asia ei ole minulle pyhä

Pitäisikö perintövero poistaa?
[x] Kyllä
[ ] Ei
[ ] Mikä on perintövero?
[x] En osaa sanoa


Millä tavalla haluaisit mennä naimisiin?
[ ] En halua mennä naimisiin
[x] Papin vihkimänä mutta muualla kuin kirkossa
[x] Perinteiset kirkkohäät
[ ] Siviilivihkiminen (maistraatissa tai muualla), hääjuhlat
[ ] Siviilivihkiminen (maistraatissa tai muualla), ilman mitää hääjuhlia tms
[ ] En osaa sanoa

Mitä täytteitä haluaisit ehdottomasti välttää pizzassasi?
[x] Ananas
[ ] Anjovis
[ ] Aurajuusto
[ ] Basilika
[ ] Chilikastike
[ ] Edamjuusto
[ ] Fetajuusto
[ ] Herkkusieni
[ ] Jalopeno
[ ] Jauheliha
[ ] Kana/broileri
[ ] Kananmuna
[ ] Kanttarelli
[ ] Kapris
[x] Katkarapu
[ ] Kebabliha
[x] Kinkku
[ ] Kuivattu tomaatti
[ ] Maissi
[ ] Mozzarella
[ ] Naudanliha
[ ] Oliivi
[ ] Oregano
[ ] Paprika
[ ] Parsa
[ ] Pekoni
[ ] Pepperoni
[ ] Persikka
[ ] Poronliha
[ ] Porsaanfilesuikaleet
[ ] Rucola
[ ] Salami
[ ] Simpukka
[ ] Sinihomejuusto
[ ] Sipuli
[ ] Siskonmakkara
[ ] Smetana
[ ] Suolakurkku
[ ] Tatti
[ ] Tofu
[ ] Tonnikala
[ ] Valkosipuli
[ ] Vuohenjuusto

Mihin rusinat kuuluvat?
[ ] Maksalaatikkoon
[x] Simaan
[ ] Pullaan
[ ] Yäk, ei mihinkään!

Kumman jalan kengän laitat ensimmäisenä jalkaan?
[] Oikean jalan kengän
[x] Vasemman jalan kengän
[ ] En käytä kenkiä
[x] Enpäs ole kiinnittänyt huomiota
[ ] Vaihtelee

Kun piirrät Suomen lipun, kummin päin sen teet?
[ ] Lipputanko oikealla, lippu liehuu vasemmalle
[x] Lipputanko vasemmalla, lippu liehuu oikealle
[ ] Muussa asennossa
[ ] En osaa sanoa

Mikä on paras WWW-selain?
[ ] Camino
[ ] Mozilla Firefox
[x] Internet Explorer
[ ] K-Meleon
[ ] Lynx
[ ] Netscape
[ ] OmniWeb
[ ] Opera
[ ] Safari
[ ] Shiira
[ ] Jokin muu
[ ] En käytä selainta. Minä käytän vaan Internettiä!

Oletko jo liukastunut (ja kaatunut) kuluneena talvena?
[ ] En ole
[x] Olen
[ ] En muista

Kumpi laitetaan leivällä päällimmäiseksi?
[ ] Juusto
[x] Makkara / kinkku
[ ] En syö juusto- tai makkara/kinkkuleipiä
[ ] Asialla ei ole mitään merkitystä

Mikä on paras käyttöjärjestelmä sinun tarpeisiisi?

[ ] AmigaOS
[ ] Mac OS 9 (Classic)
[ ] Mac OS X
[ ] Mandriva Linux
[ ] OS/2
[ ] SuSE Linux
[ ] UNIX
[ ] Windows NT
[x] Windows XP
[ ] Jokin muu käyttöjärjestelmä
[ ] En osaa sanoa
[ ] En tiedä mikä "käyttöjärjestelmä" on

Mitä piirteitä olisi mahdotonta sietää seurustelukumppanissa?
[x] Epäluotettavuus
[/] Epämiellyttävä ulkonäkö
[ ] Itsepäisyys
[x] Itserakkaus (liiallinen)
[ ] Kouluttamattomuus (alhaisempi koulutus kuin sinulla)
[ ] Köyhyys
[ ] Mielenterveysongelma
[ ] Nörtteys
[ ] Sovinnaisuus
[x] Tupakointi
[ ] Työttömyys (pitkäaikainen)
[x] Uskonnollisuus (syvä)
[ ] Voimakkaasti erilaiset poliittiset näkemykset
[ ] Yksinkertaisuus (merkityksessä tyhmyys)
[x] Ylimielisyys
[/] Ylipaino

Olisitko halukas kuulemaan tarkan kuolinhetkesi etukäteen?
[ ] Kyllä
[x] En
[ ] En osaa sanoa

Tunnustaisitko syyllisyyden murhaan jota et ole tehnyt, jos saisit siitä 3 vuotta vankeutta ja 10 miljoonaa euroa korvauksena todelliselta tekijältä?
[x] En
[ ] Kyllä
[ ] En osaa sanoa

Kannatatko kuolemantuomiota?
[] En
[/] Kyllä

Jos tekisit itsemurhan, mitä välinettä käyttäisit?
[ ] Ampuma-ase
[ ] Korkea paikka (hyppääminen)
[ ] Köysi
[x] Myrkky/lääkkeet/alkoholi
[ ] Pommi
[ ] Veitsi
[/] Vesi (hukuttautuminen)
[ ] Jokin muu
[ ] En osaa sanoa

Kuinka usein halaat toista ihmistä?
[ ] Halaaminen on homojen hommaa. En halaa koskaan.
[x] Joka päivä, yli 10 kertaa päivässä
[x] Joka päivä muutaman kerran
[ ] Kerran-pari viikossa
[ ] Useimpina päivinä viikossa
[ ] Viikoittain
[ ] Kerran kuussa
[ ] Kerran, pari vuodessa
[ ] Vieläkin harvemmin

Hyväksytkö eutanasian (armokuoleman)?
[ ] Ei, ihmishengen ylläpitäminen on itseisarvo, ihmisen tahdosta riippumatta
[ ] Ei, käytännöllisistä syistä: kuka on oikea päättämään kuolemasta, edes ihminen itse?
[x] Kyllä, ihmisen tulee saada vapaasti päättää kuolemastaan
[x] Kyllä, mutta vain vakavissa sairauksissa ja vammoissa, joista paraneminen liki mahdotonta
[ ] En osaa sanoa

Kuulutko yleensä mielipideasioissa enemmistöön vai vähemmistöön?
[ ] Enemmistöön
[ ] Vähemmistöön
[ ] Minulla ei ole omia mielipiteitä
[x] En osaa sanoa

Mistä tyypillisesti katsot kellonajan?
[ ] Herätyskellosta
[x] Kysyn kaverilta
[x] Kännykästä
[ ] Mikroaaltouunista
[ ] Radion aikamerkistä
[ ] Rannekellosta
[ ] Seinäkellosta
[x] Tietokoneen kellosta
[x] Ulkoisesta julkisesta kellosta
[x] Videonauhurista / DVD-soittimesta / TV:stä
[ ] Muualta

Mitä näistä "hyvistä käytöstavoista" noudatat?
[ ] Avaan oven tuntemattomille
[ ] En aloita syömistä ennenkuin naapurissa istuvat ovat saaneet annoksensa
[x] En pidä kyynärpäitä ruokapöydällä
[x] Laitan käden suun eteen kun aivastan (silloon ku kerkeen kotona: D muual kyl.)
[/] Laitan käden suun eteen kun haukottelen
[ ] Päästän mummon istumaan bussissa

Mitkä näistä pätevät sinuun itseesi?
[/] Ilmaiset tunnetilasi siten, että muut varmasti ymmärtävät ne ja tietävät mistä on kyse.
[x] Puhut samaa kieltä muiden kanssa ja tarkoitat sanoilla samoja asioita kuin he.
[x] Jos pyytää, annat yleensä anteeksi. Olet ihmisten suhteen enemmän joustava kuin ehdoton.
[/] Suhtautumisesi asioihin on johdonmukaista. Et vaihda mielipidettäsi usein tai nopeasti.
[ ] Et esitä ymmärtämätöntä tai kiireistä koska et halua puhua tai hoitaa mainittua asiaa
[ ] Kuuntelet aktiivisesti. Mietit kokonaisuutta, et takerru yksittäisiin sanoihin.
[ ] Osaat poimia ei-sanallisia vihjeitä oikein.
[ ] Kun keskustelet jostakin asiasta, keskityt käsillä olevaan asiaan.
[ ] Kun loukkaannut, ilmaiset myös miltä sinusta tuntuu etkä vain syytä sille.
[ ] Et mökötä.
[ ] Yksikään näistä ei pätenyt minuun.


Seisooko lopussa kiitos?
[] Ei
[] Kyllä
[] Riippuu tilanteesta
[x] Toivottavasti
[] En osaa sanoa

Kirjoita kommentti

[Ei aihetta]Lauantai 27.01.2007 00:52

Vastaa kysymyksiin sinulle tärkeästä ja tuntemastasi pojasta/tytöstä. Ole rehellinen vastauksissa ja haasta vähintään viisi ystävääsi täytettyäsi tämän.

1. Hänen nimensä? - pauliina.
2. Hänen toinen nimensä? - krista maria.
3. Hänen lempinimensä? - pike.
4. Mitä koulua hän käy? - jurvan yläastetta.
5. Mikä hän on horoskoopiltaan? - oinas.
6. Tunnetko hänet hyvin? - juu.
7. Seurusteletko hänen kanssaan? - enn.
8. Seurusteleeko hän jonkun muun kanssa? - jepp. ;>
9. Onko hänellä Msn Messengeriä? - juu.
10. Ketä hänen perheeseensä kuuluu? - äiti, isä, sisko ja pikkuuset.
11. Millainen on hänen musiikkimakunsa? - räppi.
12. Kuvaila häntä kolmella sanalla? - kaunein, ihanin & täydellisin. &lt;sydän&gt; vaikkei noii kyllä läheskää riitä sen kuvaamisee. (:
13. Missä hän asuu? - jurvas.
14. Miksi hän on sinulle tärkeä? - sikss ku se on vaa nii ihana. : >
15. Milloin tutustuit häneen? - joskuss pienen -97.
16. Missä? - kerhos.
17. Harrastaako hän mitään? - lentopalloa. laskettelua. pesäpalloa.
18. Onko hänellä kuvia IRC-Galleriassa? - jep. [Pike ; D
19. Onko sinulla hänestä muuta kuvaa? - jep. <3
20. Pitääkö hän sinusta? - kyllä kai se ehkä vähä. : D
21. Milloin näit hänet viimeksi? - joskus vähä päälle tunti sitte. ( :
22. Onko sinulla ikävä häntä? - onn. <3
23. Rakastatko häntä? - ENiTEN. &lt;sydän&gt;

vastattkaa jos jaksatte: )Perjantai 26.01.2007 19:00

01. Kuka olet?
02. Olemmeko ystäviä?
03. Koska ja miten tapasimme?
04. Oletko ihastunut minuun?
05. Pussaisitko minua?
06. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
07. Kuvaile minua yhdellä sanalla!
08. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
09. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?

[Ei aihetta]Perjantai 26.01.2007 18:59

aika vitun paska päivä. .__.
ää. no ei siitä sen enempää.
onneks viikonloppu<3
pitääs kai jaksaa mennä luistelee tai kylille.. muttei
yhtää oo sellasta fiilinkiä että jaksaas.. :pp
mutt huomenn kattoo poikien jääkiekkopeleii ;dd ja sitt
hallil käydä kattoos likkojen lentopallopelii (; jonna<3.
sitt sunnuntain kattoo maakuntaviestei.. < :
että tämmöne viikonloppu sitte.. : D
jotta moi kaikki. &lt;sydän&gt;

[Ei aihetta]Perjantai 26.01.2007 18:55

VIHA:
- Keneltä haluaisit pyytää anteeksi ja miksi? - noo. joltaikai mitä oon sanonu pahaa siit taiöö.
- Mikä saa sinut raivostumaan? - kusipäät, pettäjät, hyväksikäyttäjät ja sellaset jotka puhuu/väittää paskaa vaikkei ite oikeesti tiiä koko asista mitää. .___.
- Oletko ikinä lyönyt ketään? - no läpsäässy: D
- Oletko mustasukkainen? - njep.
- Oletko ikinä toivonut kenenkään kuolemaa? - juu..
- Oletko ollut putkassa tai vastustanut virkavaltaa? - enn.
- Mitä tai ketä vihaat? - hiiihtoa. :ff

AHNEUS/YLPEYS:
- Oletko ikinä syyllistynyt rikokseen? - enn.
- Paljonko sinulle pitäsi maksaa alastiposeeraamisesta? - montamonta miljoonaa. : D
- Itsekkäin tekosi? - joku sellane tilanne kai mihinä oon vaa aatellu itteni parasta.

HIMO:
- Missä kulkee pettämisen raja? - se riippuu. fyysises kosketukses ainaki.
- Oletko himoinnut kaverin kumppania? - enn oo tainnu.
- Oletko herännyt väärästä sängystä? - oma sänky paras sänky.
- Mitä himoitset? - suklaatia<3
- Oletko laittanut ilmoitusta deittipalstalle? - eniha: D
- Mitä mieltä olet yhden illan jutuista? - pöh.
- Millon joit ensimmäisen kerran alkoholia ja millainen kokemus oli? - ennoo.

TURHAMAISUUS:
- Kuinka monta kertaa päivässä katsot peiliin? - monta. aina ku kuljen ohi. : D
- Mitä mieltä olet plastiikkakirurgista? - plähhh.
- Mitä teet kotona kun kukaan ei näe? - kuuntelen musaa ja tansssin ja tällästt. ;d

VALHEELLISUUS:
- Teko, jota kadut? - montaa. pitäs osata pitää pää kii vähä tietyil hetkil.
- Oletko lukenut toisen päiväkirjaa? tai tekstiviestejä? - nettipäiväkirjaa ja tekstiviestejä ja pikkusiskon päiväkirjaa: D.
- Mitä teet jos kuulet ystäväsi kumppanin pettävän häntä? - kertoosin sille ystävälle ku sillä olis oikee tietää kuinka kusipää se tyyppi on.
- Teko jota et uskaltanut tunnustaa äidillesi kuin vasta vanhempana? - öö.


Kutsuisitko hautajaisiin sen henkilön, joka on eniten vaikuttanut elämääsi?
- no ei sitä ny voi päättää jos on kuallu. mutta jos olis olis mahdollista nii kyllä.

Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit?
- emmävarmaa.

Harrastaisitko seksiä sen henkilön kanssa, ketä suutelit viimeisimpänä?
- ...

Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään?
- jaa-a.. ei muista ketä aattelin.

Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
- ehkä. jos olisin varma ketä halasin viimeks. :b

Muuttaisitko asumaan maahan, jossa kävit viimeksi?
- en oo käyny missää paitsi tukholman satamas. :p

laittaisitko koulukuvaasi samat vaattet jotka sinulla on nyt päälläsi?
- no housut ainaki. kai mä voisin nää muutki.

Söisitkö koko loppuelämäsi ruokaa, mitä viimeisimpänä söit?
- en.

Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit?
- juu.

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- enn.

Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
- en muista ketä aattelin viimeks. :b