IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

horoskooppiLauantai 03.01.2009 22:26

Tietoa Vesimiehistä.


Vesimiehet ovat rationaalisia ihmisiä ja heidän kanssaan on helppo tulla toimeen. He ovat luonteeltaan epäitsekkäitä, herkkiä ja anteliaita. Ystävyys Vesimiehen kanssa on syvää ja pysyvää, koska ystävät ovat heille kaikki kaikessa. Sosiaalisina ihmisinä heillä onkin usein laaja ystäväverkosto. Vesimies on aina valmis auttamaan ystäviensä lisäksi myös tuntemattomia, eikä tee avustaan suurta numeroa, vaan toimii aina pyyteettömästi ja hyvästä sydämestä.

Vesimiehiä pidetään sosiaalisen lahjakkuutensa ansiosta myös ihanteellisina työtovereina. Elämää rakastavat Vesimiehet näkevät maailman täynnä mahdollisuuksia. He eivät ummista silmiään vääryyksiltä ja maailmanparannusluonteensa takia he ajautuvatkin usein mukaan politiikkaan. Varsinkin ympäristöasiat ovat lähellä Vesimiehen sydäntä. Älykkäitä Vesimiehiä pidetään usein johtajatyyppeinä.

Vesimiehet rakastavat vapautta eivätkä suostu kangistumaan kaavoihin. Jos Vesimies päättää lähteä, hänen päätään ei käännetä.

Ja sitten totuusÂ…

Näin Vesimiehen kanssa seurustelleet sen ovat kokeneet:
Vesimiesnainen:

Vesimiesnaisen tunnemaailma on yksivuotiaan tasolla. Älyllisesti Vesimiesnainen on kyllä tilanteen tasalla, mutta ihmissuhteiden tunnekuohuja hän ei osaa käsitellä. Hän saattaa suhtautua lähimpiin ihmissuhteisiinsa erityisen välinpitämättömästi, ja pahimmillaan Vesimiesnainen on viileä ja tunteeton. Juuri tunneälyn puuttuminen voi tehdä Vesimiesnaisesta täysin sietämättömän kumppanin. Vesimiesnainen kokee välillä syvää syyllisyyttä teoistaan, mutta se ei estä häntä jatkamasta huonoa käytöstä lähimpiään kohtaan.

Vesimiesnaisella on paha tapa vältellä elämän ristiriitoja. Hän pyrkiikin miellyttämään hinnalla millä hyvänsä kaikkia ihmisiä, ja näin toimimalla pahoittaa lopulta kaikkien mielen.

Vesimiesnainen tarvitsee jatkuvaa vaihtelua, myös ihmissuhteissa. Ainoa keino pitää Vesimies itsellään, on antaa hänen mennä ja tulla vapaasti. Vain vapauden kautta Vesimiesnainen voi rakastaa syvästi. Jos kumppani osoittaa Vesimiestä kohtaan pienintäkään omistamisen elettä, tämä ahdistuu ja lähtee. Vesimiesnainen vaatii kuitenkin rinnalleen ihmisen, joka pakottaa hänet avautumaan rehellisesti.

Vesimies-mies:

Vesimies-miehelle elämä on suuri kilpa-areena. Hän haluaa olla paras kaikessa ja kokee jatkuvasti tarvetta voittaa itsensä. Jatkuva kilpailuhenki vie Vesimies-mieheltä paljon energiaa ja se rasittaa myös lähipiiriä.

Vesimies-mies ei ole välttämättä hyvää aviomiesainesta vaihtelunhalunsa ja sitoutumispelkonsa takia. Hänelle tuottaa vaikeuksia pelkkä ajatus sitoutumisesta yhteen ihmiseen ja perheeseen. Tämä tähtiradan vapautta rakastava merkki vaihtelee kumppania huoletta lennosta. Vesimies-miehet rakastavat itsenäisyyttä ja vapautta, ja pienikin vinkki kumppanilta sen menettämisestä saa Vesimiehen kävelemään ovesta ulos. Vesimiehen saa pidettyä itsellään, jos antaa ymmärtää, ettei tarvitse tätä mihinkään. Kannattaa myös osoittaa, että hänellä on täysi vapaus mennä ja tehdä mitä vaan. Vain täydellinen vapaus herättää Vesimiehessä sitoutumisen tarpeen.

Vesimies-mies ei siedä minkäänlaista määräilyä ja nalkuttamista. Jos kumppani osoittaa herkimpiä tunteitaan itkemällä, ei Vesimies-mies jää välttämättä lohduttamaan. Hän palaa takaisin vasta kun kumppani on koonnut itsensä, koska hän ei kestä tunneryöppyjä.

Omia tunteitaan Vesimiehet kuitenkin pystyvät kontrolloimaan helposti. Kumppaneikseen Vesimies-miehet valitsevat usein poikamaisia naisia.

Ystävänä Vesimies-mies on erittäin hyvä ja lojaali. Hän valitsee ystävänsä tarkasti ja valikoiden eikä koskaan hylkää valittujaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jos Vesimies-mies on jostain asiasta jotain mieltä, hänen päätään on mahdotonta kääntää.

Vesimies sängyssä:
Vesimies on sängyssä intohimoinen ja täynnä yllätyksiä. Vesimiesten viileä salaperäisyys, jopa varautuneisuus ja ujous, tekee heistä alussa seksikkäitä ja haluttavia. Vesimies haluaakin usein estottomasti kokeilla uusia juttuja ja tällöin seksi todella toimii. Mielikuvituksellinen Vesimies kyllästyy kumppaniinsa kuitenkin nopeasti seksuaalisella tasolla. Häntä täytyy jatkuvasti herätellä ja stimuloida toimintaan. Vesimiehen kanssa voi kokea intohimoisen seikkailun, mutta ei välttämättä mitään pysyvämpää suhdetta.

tietoaSunnuntai 20.01.2008 18:35

1. Paljonko kello on: :15:52
2. Etunimet: mikael kari juhani. : D
3. Lempinimet: miksu, naksu.
4. Syntymäpäivä: 27.01.1984
5. Missä asut?: turussa
6. Mitä koulua käyt?: en käy enää
7. Sisarukset/veljet?: pikkusisko ja isoveli
8. Eläimet? ei oo enää :(
9. Vasen-/oikeakätinen?: oikea. :p

ULKONÄKÖ:

10. Hiusten väri?: vaaleet. :'D
11. Silmien väri?: siniset :s
12. Pituus?: tarkasti 182 tai jotain
13. Silmälasit/piilolinssit?: ei :o
14. Lävistykset?: en harrasta.
15. Haluaisitko lisää?: nej. :)
16. Tatuoinnit?: niitä löytyy aika monta..
17. Haluaisitko lisää?: en tod. :)
18. Käytätkö sormuksia?: joo kihlasormusta :)
19. Millainen on tyylisi?: urheilullinen ja rempsakka . : DD

VIIME AIKOINA:

21. Millainen olo sinulla on juuri nyt?: pieni kankkusen poikanen <:
22. Mitkä housut sinulla on jalassasi?: mustat tuulihousut
23. Mikä paita sinulla on päälläsi? musta huppari.
25. Miltä hiuksesi näyttävät?: ei näy ku on pipo: DD
26. Mitä biisiä kuuntelet?: radiosta tuli äsken queen :)
27. Mitä söit viimeeksi?: leipääc(:
28. Millainen sää siellä on?: tuulee aika paljon..
29. Viimeisin puhelu?: en muista, joku soitti eilen. :)
30. Viimeisin uni, jonka muistat? ööööhh, no jos en selittäis sitä täsä . x)
31. Kenelle puhut juuri nyt?: veljelle. :p
32. Paljonko kello on?: 16:00
33. Puhelinnumerosi neljä viimeistä numeroa?: 4348
34. Jos olisit puukynä, minkä värinen olisit?: varmaan lila. :p
35. Oletko koskaan melkein kuollut?: no tottakai :o
36. Pidätkö siitä henkilöstä jolta sait tämän kyselyn? en tunne :D
37. Miten syödään domino?: otetaa se päällyosa pois ja syyää se eka ja sitte se toine osa missä on se juttu x)
38. Mikä saa sinut iloiseksi? kivat ihmiset :p
39. Minkä levyn aiot ostaa seuraavaksi?: kristiina braskin sit ku tulee taas uus. . :)
40. Paras sinulle annettu neuvo?: vältä naisia.. no eikai :o
41. Oletko koskaan voittanut palkintoa?: joops x)
42. Tulevaisuutesi?: saas kattoo ny. :p
43. Tykkäätkö tanssista?: joo, kivaa on <:
45. Tyhmin juttu, jonka olet tehnyt?: monia.
46. Mikä on lempimuistosi?: juhannus. : D
47. Jos voisit vaihtaa jonkun asian itsessäsi, mikä se olisi? kasvot !
48. Missä shoppailet eniten?: en shoppaile ku inhoon kauppoja: '' D
49. Mitä kuuntelet nyt?: novaa
50. Lempipojan nimi?: jaa-a:p
51. Tytön?: ehkä maria :o
52. Maryjane vai crack?: ?
53. Juotko?: aina :)
54. Mitä shampoota käytät?: en jaksa käyä lukkee sitä merkkiä :'D
55. Mitä urheilua vihaat eniten?: käsipallo !
56. Mitä pelkäät eniten?: en mitään.:o
57. Kuinka monta tv:tä talossasi on?: 2
58. Omistatko oman puhelinlinjan/kännykän?: kännykän kyl :p
59. Millaisen?: nokian tollasen 3110 classic ? : DD
60. Oletko koskaan katkonut luitasi?: enpä oo .
61. Mistä unelmoit?: hyvän näkösest muijast :)
62. Entä mitä kuuntelet nyt?: edelleen novaa
63. Kuka on mölyisin kaverisi?: varmaan pukkala ?
64. Kuka on hiljaisin kaverisi?: mun serkku :o
65. Onko cheerleading mielestäsi urheilua?: kyllähä se eräänlaista :)
66. Kuinka monella nuolaisulla pääsee tikkarin sisään?: en oo laskenu. :p


RAKKAUS:

67. Uskotko rakkauteen?: joo-o. :)
68. Oletko vapaa vai varattu?: varattu. :)
69. Onko sinulla ihastusta?: jotain pientä : D
71. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: no en ihan rakkautee mut kyllä sitä voi ihastua ensisilmäyksellä :p
73. Minkä laulun omistaisit rakkaallesi?: en tiiä. :p
74. Minkä asian huomaat ensiksi vastakkaisessa sukupuolessa?: silmät ja perseen :o
75. Pisin ihastus?: kauan :)
76. Oletko ujo pyytämään treffeille?: no joo x)
77. Oletko omistavainen vai välinpitämätön?: enemmän välinpitämätön mut en liikaa. :)
78. Mikä on kaunein asia joka sinulle on sanottu?: yks kaveri sano et olet aivan mahtava ihminen
79. Ovatko muut kehuneet kauneuttasi?: ei tod. :(


KUMPI ON PAHEMPAA:

81. Marilyn Mansonin vai Rob Zombien suuteleminen?: en oo aatellu : D
82. Nälkäkuolema vai jäätymiskuolema?: jäätymis :o

MIELIPITEESI POJILLA:

83. Pitkät vai lyhyet housut?: varmaa pitkät : D
84. Pitkät vai lyhyet hiukset?: pitkät :p
85. Kiharat vai suorat hiukset?: suorat hiukset :)
86. Pitkä vai lyhyt?: ei väliä x)
87. Lihaksia vai ei?: aivan sama ;)

MIELIPITEESI TYTÖILLÄ:

88. Hameet vai housut?: hameet tietysi, mitä lyhempi nii sen parempi :p
89. Hiukset auki vai kiinni?: auki ehkä :)
90. Pitkä vai lyhyt?: sopiva: D
91. Rintaliivien olkaimet näkyvissä vai ei: noo , sama se :D

MIELIPITEESI IHMISILLÄ YLEENSÄ:

92. Söpö vai seksikäs?: kumpiki käy :)
93. Tummat vai vaaleat hiukset?: kumpiki käy :)
94. Pitkä vai lyhyt?: noo keskitasoa :)
95. Kiharat vai suorat hiukset?: molemmat käy edellee :p
96. Silmien väri?: kaikki käy=)
97. Pitkät vai lyhyet kynnet?: tyttöillä voi olla pitemmät mut ei pojilla mielellää.
98. Hattu vai ei?: --- x)
99. Hyvä vai paha?: noo, vähä riiippuu missä asiassa : D
100. Hiukset ylhäällä vai alhaalla?: riippuu hiuksista : '' D
101. Koruja vai ei?: sama se :)
102. Kiva vai tylsä?: no mieluummin kiva eikä mikkää tylsä : D
103. Aksentti vai ei?: :o
104. Metalhead vai hoppari?: ei kumpikaan : D
105. Rusketusrajat vai ei?: kesällä ihan kivat :p
106. Lasit?: noo, eipä silläkää nii suurta merkitystä ole :D
107. Koti- vai ulkoihminen?: pittää ainaki vähä olla ulkoihminen ;D
108. Pisamia vai ei? ne on ihan söpöjä :p
109. Ujo vai ylivilkas?: väliltä :)
110. Hauska vai cool?: hauska :D
111. Puhelias vai vaitonainen?: väliltä : )
112. Kuka on kaunein/komein kaverisi?: varmaan suski =)

TÄMÄ VAI TUO:

113. Valot päällä/pois?: illalla päällä, muute pois :D
114. Lumi, aurinko vai sade?: lumi <3
115. McDonalds vai Burger King?: mäkkäri !
116. Komediat vai kauhuelokuvat: komediat : D
117. Backstreet Boys vai NSYNC?: no hyi helvetti :)
119. Kivi, sakset vai paperi?: paperi : D
120. Makkara vai pepperoni?: makkara x)
121. Kesä vai talvi?: talvi jos on paljon lunta!!
122. Makea vai kitkerä?: makkee. :p
123. Suklaamaito vai valkoinen maito?: no iha se normi . :)
124. Kalja vai Dr. Pepper?: no hyi, ehkä kalja. :' D
125. Puolityhjä vai puolitäysi? : puol tyhjä. :o
126. CD vai kasetti?: cd.
127. Video vai DVD?: dvd.
128. Kissat vai koirat?: molemmat :p
129. Muta- vai kivipaini?: muta. : D
130. Vanilja- vai mansikkajäätelö?: mansikka :o
131. Murtomaahiihto vai lumilautailu?: hiihto x)
132. Yö vai päivä?: yö. :D
133. Kakku vai piiras?: en syö makeeta mut ehkä piiras :o
134. Hopea vai kulta?: hoppee. :)
135. Timantit vai helmet?: timantit : D
136. Auringonlasku vai -nousu?: lasku :p


LEMPI-

137. Väri?: punanen:)
138. Ruoka?: pinaattikeitto :p
139. Pikaruoka?: hesen mega ateria : D
140. Karkki?: en syö mut juustonaksut <3
141. Juoma?: varmaa karhu : -- D
142. Jäätelö?: mansikka : '' D
143. Urheilu?: jalkapallo, kaikki käy. <3
144. Eläin?: kissa and koira. :)
145. Musiikkityyli?: monipuoline. : D
146. Radiokanava?: nova / voice
147. Laulu?: moooonia.
148. Bändi/artisti?: molemmat käy :p
149. Numero?: 10
150. Kuukausi?: tammikuu ku on synttärit :p
153. TV-ohjelma?: simpsonit !
154. Kauppa?: annika
155. Tuoksu?: axe :)
156. Opettaja?: tommi räsänen : )
157. Peli?: futis xD
158. Sana?: tiluliiru

OLETKO KOSKAAN..:

159. Rakastanut ketään niin paljon, että itkettää?: joo :' D
160. Polttanut?: joo.
161. Juonut alkoholia?: joo.
162. Joutunut petetyksi?: öö. en kai : D
163. Rikkonut lakia?: joo.
164. Juossut poliiseja pakoon?: joo oonhan mä joskus :)
165. Varastanut jotakin?: oon :<
166. Yrittänyt tappaa itsesi?: en nyt sentää :)
167. Yrittänyt oksentaa pakolla?: joo.
168. Huijannut vanhaa miestä?: joo .
169. Itkenyt, jotta pääsisit helpolla?: en x)

ELOKUVAT:

170. Ensimmäinen elokuva, jonka näit teatterissa?: flinstones:)
171. Lempielokuvasi pienenä?: eemeli.
172. Elokuva, jonka olet nähnyt useimmin?: uuno.
173. Lempinäyttelijäsi pienenä?: en muista, asuin silloin ruotsissa ! :D
174. Lempielokuvasi 80-luvulta?: --- x)
175. Lempilaulu musikaalista?: --
176. Lempidraamasi?: ? : en kato....
178. Lempi-ihmissuhde/romantiikkaelokuva?: en tiiä ?
179. Lempiscifielokuva?:the day after tomorrow.
180. Lempimusikaali/musiikkielokuva?: en ookattonu
181. Lempikomedia?: uuno turhapuro
182. Lempiactionelokuva?: se meduusan sinetti. : D
183. Elokuva, jota pelkäsit pienenä?: -- x)
184. Elokuva, jossa itket joka kerta?: en missään!
185. Huonoin näkemäsi elokuva?: joku draama
186. Elokuva, josta häivyit kesken esityksen?: en oo ikinä häipyny
187. Seksuaalisin leffa, jonka olet nähnyt?: american pie
188. Häiritsevin elokuva, jonka olet nähnyt?: joku kauna :s
189. Elokuva, joka muiden mielestä on huono, mutta sinä pidät siitä?: hurjapäät
190. Lempinäyttelijä?: orlando bloom ja bruce willis
191. Lempipornostara?: ei oo
192. Lempisänkykohtaus?: en tiijä.
193. Elokuva, joka sinulta kiellettiin pienenä?: ei mitään: D
194. Seksikkäin miesnäyttelijä?: jaa-a
195. Seksikkäin naisnäyttelijä?: jennifer love hewitt
196. Elokuva, joka kuvaa elämääsi parhaiten?: new yorkin kadut
197. Lempipahis?: ei tuu mieleen
198. Viimeisin elokuva, jonka vuokrasit?: njaaa, en muista : DD

[Ei aihetta]Lauantai 22.12.2007 16:23

Tehtävänanto: Paljastan itseni ja itsestäni asioita. Valitsen 5 ihmistä, jotka haastan tekemään saman perässä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

PERUSJUTUT
Nimi >miksu
Lävistyksiä > 0
Pituus > 183cm
Kengännumero > 44
Hiustenväri > vaaleat

VIIMEISIN...
...Elokuva, jonka ostit? > ei muisti kuvaa
...Kappale, jonka kuuntelit? > kristiina braskin tuulilasin nurkkaan
...Kappale, joka oli juuttunut päähäsi? > ei mitään.
...CD, jonka ostit? > enpä kovin ostele
...Henkilö, jolle soitit? > miia
...Henkilö, joka soitti sinulle? > pukkala
...TV-show, jonka katsoit? > conan o`brian
...Henkilö, jota ajattelit? > yhtä tyttöä

VASTAAN VAI PUOLESTA?
Kaukosuhteet > puolesta
Itsemurha > Vastaan.
Ihmisten tappaminen > vastaan
Teinitupakointi > vastaan
Rattijuopumus > vastaan
Homo- ja lesbosuhteet > puolesta
Saippuasarjat > vastaan

MITÄ...
...Shampoota käytät? > joku curtis tai jotain
...Kenkiä käytät? > semmosia rumia
...Pelkäät? > yksinäisyyttä

KUINKA MONTA...
...Kertaa olet ollut rakastunut? > pari kertaa
...Kertaa sydämesi on särkynyt? > muutaman kerran
...Sydäntä olet särkenyt? >ainakin yhen
...Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? 2
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? > 3
...Arpea on kehossasi? > miljoona

AJATTELETKO OLEVASI...
...Soma? > en
...Hauska? > joskus
...Kiihkeä? > aina
...Ystävällinen? > melkein aina
...Rakastettava? > yleensä
...Huolehtiva? > joka päivä
...Suloinen? > enpä kai

SUOSIKKI...
...Alkoholijuoma? > karhu
...Karkki > en syö karkkia
...Sarjakuva / piirroselokuva > aku ankka
...Purukumi > en syö
...Väri > punanen
...Kynsilakan väri > kuka semmosta käyttää?!
...Viikonpäivä > perjantai
...Inhokkipäiväsi > Maanantai
...Kukka > jukka palmu
...Koru > Korvikset
...Kesä / talvi? > talvi
...Norja / Ruotsi? > no ruotsi tietenkin
...Trampoliini vai uima-allas? > uima-allas

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
...Nukkui sängyssäsi? > minä
...Näki sinun itkevän? > jaa-a
...Sai sinut itkemään? > oisko ollu miia
...Oli kanssasi elokuvissa? > siel oli monta ihmist
...Lähetti sinulle sähköpostia? > nettiauto

OLETKO KOSKAAN...
...Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä? > olen
...Ollut julkisella paikalla yöpuvussa? > en
...Pitänyt jonkun salaisuuden? > kyllä
...Itkenyt elokuvan aikana? > en
...Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella? > en
...Ollut esiintymislavalla? >olen
...Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? > joskus ois kiva kokeilla

Paljonko kello on? > 14:20
Omenat vai banaanit? > banaani
Sininen vai punainen? > punanen
Kevät vai syksy? > Syksy
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? > parantelen oloa
Minkä aterian söit viimeksi? > roiskeläpän
Oletko tylsistynyt? > hieman
Minkä äänen kuulit viimeksi? > jessica huusi heippa
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi? > vanhan viinan hajua

YSTÄVYYS/RAKKAUS:
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? > KYLLÄ!
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? > haluan nyt ainakin yhen ens alkuun
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? > luottamus ja rehellisyys, avoimuus

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri? > on
Mitä kieliä osaat? > suomi, englanti, ruotsia.
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi > Sänky.
Ketä rakastat? > en ketään, tietty perhettä
Ketä kaipaat? > muutamaa ihmist
Lempinimet? > miksu, naksu
Nimesi alkukirjaimet? > mjs
Kuinka vanhalta näytät? > 40
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? > välil oon pissis
Silmälasit / piilolinssit? > ei kumpiakaan
Onko sinulla lemmikkejä? >eipä ole,
Mikä saa sinut onnelliseksi? > perhe, ystävät, raha, rakkaus ja elämä yleensäkin
Mikä huolestuttaa sinua? > sairaudet nyt ensimmäisenä tulee mieleen..

OLETKO KOSKAAN...
...Ajatellut, että kuolet? > joo
...Halunnut karata? > en muista
...Kokeillut huumeita? > joo
...Pinnannut koulusta? > Joo

laitetaan sitten vahinko kiertämään:
« Uudemmat - Vanhemmat »