toinen herää painajaiseen toistuvaan,
katse jähmettyy, kello ei
kyyneleitä virtaa vasta alakerrassa
on hiljaisuus niin täydellisen hiljaista
että kuiskauskin on huuto
en vaihtais sekuntiakaan
en nuoruutta, en vimmaisia kasvukipuja
en jäätä joka murtui, en kirkonkelloja
kutsun tätä rakkaudeksi kahden ihmisen,
kutsun tätä elämäksi vaikka ole en täydellistä suoritusta tehnyt minäkään