luulisin että tää liitto on nyt ohi... laitoin pisteen tälle kaikel... en vaa jaksa enää, ei jaksa yrittää yksinään korjata tätä liittoa... ihme kyllä en ole palasina tai rikki, luulen jopa tän päätöksen helpottavan mun oloa.. no koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu tai muutanko mieltä koska pakko asua tässä talossa yhdessä vielä alle kaksvuotta...enää en ole kahlittu tai vangittu. enää rakkain ihminen ei pääse satuttamaan minua... tämä päätös ei ole ollut helppo eikä ikinä tule olemaankaan. Tää päätös ei ole taivaasta temmattu vaan tätä olen harkinnut pitkään ja 7.10 sovimme aloittavamme uudestaan ja kunnioittavamme ja rakastavamme toisiamme ja unohtavamme menneisyyden ja kaiken. mutta niinkuin sanoin mitään ei pysty korjaamaan yksin ei vaikka kuinka haluaisi. Mitään ei myöskään pysty korjaamaan jos kukaan ei tiedä tehneensä väärin eikä kukaan tiedä loukanneensa. oppisin paljon!
inhottava olla se osapuoli joka laittaa pisteen tälle. inhottavaa myöskin, kun ei ole mitään selkeää syytä. Luulen että kaikki tapahtui liian nopeasti ja luulen myöskin että meistä tuli eri ihmisiä. Toivon että edelleen voimme pysyä ystävinä sillä meillä on kaksi ihanaa yhteistä lasta jotka rakastavat meitä molempia. ei ole kenenkään hyväksi jos emme tule keskenämme toimeen. ja onhan meillä ollut pitkä taival takana yhdessä jonka aikana ollaan kestetty kaikkea. mutta edelleenkään sitä en voi sietää, että en saa tarpeeksi rakkautta. Viime vuosi on ollut ankeaa: syyttelyä, toisen välttelyä, toisen nolaamista alistamista, riitelyä pienistä asioista, toisen huomioon ottamisen unohtaminen, kuuntelemisen häviäminen, läheisyyden tuhoutuminen, toisen mielyttämisen puuttuminen. Suhde on antamista ja ottamista, ennen kaikkea yksi fraasi kuvaa hyvin sitä kaikkea mitä itse tahdon olla toiselle ja mitä tahdon merkit toiselle on: olen sinun aurinkosi ja sinä olet minun aurinkoni.
Jäljelle ei jää kuin kauniit muistot, joiden turvin sokeasti saattaisin vielä tätä liittoa jatkaa. Mutta onko järkeä elää muistojen varassa kun ei näe totuutta. tästä on jäänyt myös ihanat lapset. Joita en iku maailmassa vaihtaisi mihinkään. Elämä on oppimista ja minä olen oppinut paljon todella paljon itsestäni. muummuassa sen että olen vaativa todella vaativa ihminen myös sen että tarvitsen paljon itselleni huomiota ja rakkautta sen turvin jos sitä en saa: sydämeni jäätyy minä käännyn jälleen itseeni ja löydän sieltä jääkerrosten alta lämpimän paikan jossa minun on hyvä olla, jossa kukaan ei enää pääse tuhoamaan jossa on aina joku jolla on aikaa ja paikka minulle. Mutta se ei ole hyväksi sillä se jäädyttää minut lopullisesti. Onneksi on heikossa jäässä heikko kohta lapset. En koskaan aseta itseäni lasten edelle!
Toivon vielä että joku oikea ihminen vielä on täällä minua varten jolla on kyky rakastaa ja joka kolmen vuoden jälkeen ei saa sitä enää sammumaan ei edes 10 vuoden jälkeen tai 20 vuoden. Olisi hienoa löytäää sammumaton rakkaus ja kunnioitus. minä pystyn rakastamaan ketä vaan joka minulle saman pystyy antamaan.
Eniten minua harmittaa, ettei rakkautta ole. En tiedä mitä teimme että se sammui, ehkä emme osanneet kylvää rakkautta niin kuin olisi pitänyt. Kiukuttelin turhaan, purkasin paineita liikaa, syyllistin ja uhosin, mikään ei auttanut mutta rakkaus olisi ja ymmärtäväisyys ja jos olisin kuunnellut. Pääasia on että tiedän myös tehneeni väärin ja tiedän olleeni aito minä koko suheen aikana. joten mitään ei jää kaivelemaan ja tai kalvamaan mieltä. Se on piste ja loppu. Nyt vaan aloitetaan uusi elämä ja jätetään taas yksi elämän vaihe taakse. Vaikeaahan tämä on, mutta kyllä siitä selvitään kun pahemmastakin olen.