IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.09.2009 02:59

Pojista tietoa:

- HE OVAT KUIN VESSOJA: AINA VARATTUJA TAI TÄYNNÄ PASKAA
- he ovat kuin ripsiväri: lähtevät yleensä ensimmäisen tunteenpurkauksen päästä.
- he ovat kuin parkkipaikat: hyvät aina varattuja ja loput on vaikeissa paikoissa tai invoja.

- vaikka he haukkuisivat sinua, on hyvin suuri mahdollisuus että he vain pitävät sinusta.
- jos kysyt pojalta että ovatko tunteet samanpuoliset kaveriensa kuuloetäisyydellä, moni poika sanoo että ei, mutta oikeasti tunteet kuohuavat enemmän kuin tytöllä, heitä vain hävettää myöntää se kavereidensa lähellä.

Faktoja:

- Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes JOTAIN poikaa, ennenkun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään.
- Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa.
- Useimmat tytöt laittautuvat kauemman kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkun.

- Tytöt etsivät poikaa, joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta.
- Pojista, jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä.
- Pojista, jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
- Pojista, jotka kuuntelevat.


Lisää tämä päiväkirjaasi, niin huomenna tapahtuu elämäsi yllätys!

so sad, to my girls with all my loveTiistai 29.09.2009 21:40

vitsi oikeesti kauhee ikävä BELLA MAFIAA !
se oli kyl nii ihanaa aikaa<3
kaikki on kyl muuttunu nyt<3<itku>

nomut onneks muistot säilyy ikuisesti, ja kaikest tapahtuneest huolimat, meil oli iha vitun hauskaa yhes

A R N A

näinhän se menee...:DTiistai 29.09.2009 19:11

pojat sanoo: tykkään susta
mutta tarkoittaa: susta + 15 muusta
pojat sanoo: kiva paita sulla
mutta tarkoittaa: oisit kivempi ilman!
pojat sanoo: mennäänks meille kattoo leffaa?
mutta tarkoittaa: toivottavasti saan hänet sänkyyn
pojat sanoo: tämä on meidän salaisuus
mutta tarkoittaa: meidän + 10 kaverini
pojat sanoo: rakastan sua aina
mutta tarkoittaa: ..kunnes löydän toisen..


mikä vklpSunnuntai 27.09.2009 15:40

eile oli hauskaa ja nyt hävettää

<ihme>anita olit niiin oikees....ei ois pitäny mennä....

......nyt loppu mun osalt tää puksus hengailu......
.......kokonaan
.......täl kertaa ihan tosissaan

jos satut olee se kiltti ihminen joka haluu palstaa mun kuukauden nii ilmottele xD

ps. kaks epätoivosta

25.09.2009 08:58 <anzu`> minäkin tarviiinn ;DD!! kirjota siihen anna kans ,DD!!

jaaajaaaa Torstai 24.09.2009 21:56

perjantaina saat suudelman elämäsi rakkaudelta.
ÄLÄ RIKO KETJUA! Ihastuksesi pyytää sinua
ulos tai jotain muuta käy. Perjantai tulee olemaan
elämäsiparas päivä ;) Kuitenkin, jos et kopioi tätä
päiväkirjaasi 12.00 mennessä tänä iltana,
sinulla tulee olemaan huono onni rakkaudessa
koko loppuelämäsi

from cheerleaders with loooooooveTorstai 24.09.2009 01:06

I'm sexy. I'm cute, I'm
popular to boot. I'm
pitchin', great hair, the
guys all love to stare.
I'm wanted, I'm hot I'm
everything your not, I'm
pretty, I'm cool, I
dominate this school. Who
am I, just guess, guys
wanna touch my chest, I'm
rockin', I smile and many
think I'm vile. I'm
flyin', I jump, you can
look but don't you hump.
Woa! I'm major, I roar, I
swear I'm not a whore. We
cheer and we lead and we
act like we're on speed.
Hate us 'coz we're
beautiful, but we don't
like you
either.

HAHAHAHHAHAHA, kaikki lukee sit tän!!Sunnuntai 20.09.2009 17:21


juuri ennen häitä.....
Nainen: Hei Rakas
Mies: No vihdoinkin, olen odottanut jo niin kauan !
Nainen: Haluatko että lähden ?
Mies: EN ! Mistä nyt tuollaista sait päähäsi ? Jo pelkkä ajatuskin kauhistuttaa !
Nainen: Rakastatko minua ?
Mies: Tietenkin, kaikkina vuorokaudenaikoina !
Nainen: Oletko pettänyt minua koskaan ?
Mies: En ikinä ! Miksi kysyt tuollaista?
Nainen: Haluaisitko suudella minua ?
Mies: Kyllä, aina kun minulla on tilaisuus siihen !
Nainen: Löisitkö minua koskaan ?
Mies: Oletko hullu ? Tunnethan sinä minut !
Nainen: Voinko luottaa sinuun ?
Mies: Kyllä, kulta..
Nainen: Rakas..

7 vuotta häiden jälkeen:
Lue teksti alhaalta ylöspäin ! ^^

Ninskuu, just only you<3Sunnuntai 20.09.2009 04:46

ninsku rakastan sua vaa niin paljon
mu ei tartte ku ajatella sua ku mul
on surullinen olo ja heti tuntuu paremmalt
rakastan sua niin paljon
ja haluun et muistat
et oon valmis tekee mitä vaa sun puolest
RAKASTAN SUA nyt ja aina
ja tää tosiasia on ja pysyyy<3